Kaarel Eenpalu
Kaarel Eenpalu (vuoteen 1935 Karl Einbund[1], 28. toukokuuta 1888 Vesneri – 28. tammikuuta 1942 Kirov) oli virolainen poliitikko. Eenpalu oli Konstantin Pätsin luottomies ja toimi muun muassa maansa riigivanempana, pääministerinä, sisäministerinä ja oikeusministerinä. Eenpalu pidätettiin Neuvostoliiton miehitettyä Viron vuonna 1940 ja hän kuoli vankeudessa Venäjällä vuonna 1942.
| Kaarel Eenpalu | |
|---|---|
| Karl Einbund | |
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. toukokuuta 1888 Vesneri, nykyinen Viro |
| Kuollut | 28. tammikuuta 1942 Kirov |
Elämäkerta
muokkaaNuoruus
muokkaa._Vene_t%C3%A4nav,_Tartu,_1919.,_TM_F_1445-1.jpg)
Kaarel Eenpalu syntyi Vesnerissä 28. toukokuuta 1888. Hän opiskeli lakia Tartossa ja Moskovassa. Opintojensa jälkeen Eenpalu teki töitä toimittajana ja otti osaa myös Noor-Eesti -ryhmän toimintaan.[2]
Eenpalu päätyi Venäjän armeijaan vuonna 1914 ja hän sai upseerikoulutuksen Pietarissa. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän komensi tykistöä Venäjän Itävalta-Unkarin vastaisella rintamalla. Vuonna 1918 hän otti osaa syttyneeseen Viron vapaussotaan osallistuen taisteluihin Tarossa ja Narvassa.[2]
Poliittinen ura
muokkaa
Sodan jälkeen Eenpalu toimi Viron sisäministerinä ja osallistui maan poliisivoimien kehittämiseen.[2] Hän vaikutti Põllumeestekogud-nimisessä oikeistopuolueessa, jonka muita toimijoita olivat esimerkiksi Konstantin Päts ja Johan Laidoner.[1] Asemansa johdosta hän joutui myös murhayrityksen kohteeksi kommunistien toteuttaman lopulta epäonnistuneen vallankaappausyrityksen yhteydessä joulukuussa 1924.[2] Vuosien 1926 ja 1934 välillä Eenpalu toimi Viron riigikogun puhemiehenä ja 19. heinäkuuta–1. marraskuuta 1932 Eenpalu oli Viron riigivanem.[1]
Pätsin vallankaappaus
muokkaaViron vapaussodan veteraanit olivat vuonna 1929 perustaneet Viron vapaussoturien keskusliiton, jonka jäsenet tulivat tunnetuiksi vapseina. Liike radikalisoitui ja sai vaikutteita esimerkiksi Italian fasisteilta. Se saavutti myös suuren kansansuosion. Vuoden 1932 lokakuussa vapsit toivat kansanäänestykseen perustuslainmuutoksen, johon sisältyi uusi valtionpäämiehen virka. Vapsien esityksessä valtionpäämies valittaisiin kansanvaalilla, ja tällä olisi entistä laajemmat toimivaltuudet. Tuolloinen riigivanem Jaan Tõnisson julisti poikkeustilan ja lakkautti vapaussoturien keskusliiton toiminnan. Esitys meni silti läpi 56 % äänisaaliilla. Tõnissonin hallitus erosi, poikkeustila kumottiin ja riigikogu nimitti Pätsin johtaman hallituksen 21. lokakuuta. Uusi perustuslaki tuli voimaan seuraavan vuoden tammikuussa, ja Päts sai virkaatekevänä valtionpäämiehenä laajat toimivaltuudet. Päts odotti kuitenkin häviävänsä tulossa olevat vaalit vapseille. Vastaiskuna hän julisti hätätilan 12. maaliskuuta 1934. Vallankaappauksen suunnittelusta syytetty vapsijärjestö lakkautettiin.[1]
Heinäkuussa 1934 Päts kutsui Eenpalun virkaa tekeväksi pääministeriksi, ja tämä sai samalla myös oikeus- ja sisäministerien salkut. Eenpalu hahmotteli tulevan hallintotavan. Eenpalun mukaan poikkeustilan jatkaminen oli välttämätöntä viitaten ”eräisiin poliittisiin ryhmiin” aggressiivisine aikeineen. Hallituksen tuli myös johdatella kansaa kansallisromanttisen ajattelutapaan, joka vaatisi aikaa. Riigikogun hyväksyttyä linjaukset enemmistöllä se ”kotiutettiin” 2. lokakuuta riigivanemin määräyksestä.[1] Vielä niskoittelevat vapaussoturit hiljennettiin Eenpalun määräämillä pidätyksillä.[2] Alkoi Viron historian niin sanottu hiljainen kausi.[1]
Myöhemmät vaiheet
muokkaaEenpalu lievennytti sittemmin otettaan vuoden 1934 tapahtumien jälkeen. Vuonna 1935 hän otti käyttöön sukunimestään muodon Eenpalu aiemman muodon Einbund sijaan osana maan yleistä virolaistamista.[2] Eenpalu toimi Viron pääministerinä 9. toukokuuta 1938 – 12. lokakuuta 1939. Hän erosi virastaan Neuvostoliiton ja Viron solmittua keskenään avunantosopimuksen. Sopimuksen nojalla Viroon sijoitettiin Neuvostoliiton asevoimien joukkoja, ja vuonna 1940 Neuvostoliitto otti maan haltuunsa kokonaan. Eenpalu pidätettiin 24.7.1940 ja hänet kuljetettiin Venäjälle. Häntä syytettiin toiminnasta vallankumouksellista liikettä vastaan ja vihamielisyydestä Neuvostoliittoa kohtaan. Hän kuoli Vjatkan työleirillä Kirovissa 28. tammikuuta 1942.[2][3]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f Zetterberg, Seppo: Viron Historia, s. 525-526, 548-553, 556, 743. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 9517465203
- ↑ a b c d e f g Wojciech Roszkowski ja Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 238. M.E.Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0 (englanniksi)
- ↑ Hyytiä, Osmo: Viron kohtalontie 1933...1939...1940, s. 1992. Yliopistopaino, 1992. ISBN 951-570-143-0