Karl-Erik Forsslund
Karl-Erik Forsslund (14. syyskuuta 1872 Ljusnarsbergin kunta – 14. elokuuta 1941 Ludvikan kunta) oli ruotsalainen kirjailija.[1]
Elämä ja ura muokkaa
Forsslund valmistui filosofian lisensiaatin tutkinnolla vuonna 1897 Uppsalan yliopistosta, jossa hänen pääaineinaan olivat olleet estetiikka sekä taide- ja kirjallisuushistoria. Forsslund pyrki aluksi vakiinnuttamaan Tukholmassa aseman toimittajana ja työskenteli Strix-lehden toimitussihteerinä vuosina 1897–1898. Kesäkuussa 1898 hän meni naimisiin serkkunsa, Sofia (Fejan) Öhmanin kanssa; pari oli ollut kihloissa vuodesta 1894.[1]
Forsslundin debyyttikirja Skog (1896) sisältää tarinoita luonnosta ja ihmisen yhteydestä siihen. Mystiikan aineksiakin sisältävän teoksen tyylille on vastineita samoilta ajoilta Pelle Molinin ja Hans E. Kinckin tuotannoissa. Kirjassa on myös vuosisadan lopulle ominaisen dekadenssin piirteitä. Forsslund julkaisi useita teoksia seuraavinakin vuosina, mutta varsinaisen läpimurtonsa hän saavutti vuonna 1900 julkaisemallaan teoksella Storgården. Storgårdsblomster-kirjan (1901) tavoin se keskittyy maaseutuelämän kuvaukseen. Molemmat teokset olivat merkittäviä tekijöitä ruotsalaisen kotiseutuinnostuksen taustalla. Storgården-nimen taustalla on Ludvikan kunnan Storgården-maatila, jonka alueelle Forsslund oli asettunut avioitumisvuonnaan 1898.[1]
Poikienkirjassa Grankottarna (1902) ja runokokoelmassa Arbetare (1902) Forsslund on omaksunut vahvemman sosiaalisen painotuksen. Vuodelta 1906 on kaksiosainen kehitysromaani Göran Delling, jossa on lyyrinen tyyli ja monia fantasia-aiheita. Forsslund oli kiinnostunut kasvatuksesta ja opetuksesta. Hän avasikin Storgårdenin ja sen kirjakokoelman alueen nuorille. Vuonna 1906 hän perusti Gustaf Ankarcronan ja Uno Stadiuksen kanssa Brunnsvikin kansanopiston. Hanke oli kohdannut vastustusta, koska Forsslund kuului Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen nuorisojärjestöön ja oli ottanut kirjoissaan etäisyyttä kristinuskoon. Vasemmiston ja työläisjärjestöjen tuella hanke kuitenkin toteutettiin. Forsslund siirtyi koulun johtoon Stadiuksen tilalle vuonna 1907. Tulevina vuosina hän jatkoi myös kertomusten ja runojen julkaisemista; osalla näistä oli pedagoginenkin merkitys. Vuonna 1912 Forsslund väistyi koulun johdosta. Loppuikänsä hän omisti pitkälti kotiseutu- ja luonnonsuojelutyölle.[1]
Forsslundin kirjasta Hembygdsvård (1914) tuli ruotsalaisen kotiseutuliikkeen klassikkoteos. Kirja Fridlysta vildmarker (1915) kuvaa Ruotsin kansallispuistoja. Kirjailijan viimeinen Storgården-aiheinen teos oli Hemma igen (1915), joka mahdollisesti ensimmäisen maailmansodan johdosta oli aiempaa konservatiivisempi ja kansallismielisempi. Forsslundin magnum opus Med Dalälven från källorna till havet ilmestyi 27:ssä osassa, joista ensimmäinen julkaistiin vuonna 1919. Ruotsalaismaisemiin paneutuvaa teosta on käytetty laajalti folkloristisena lähteenä. Mukana kirjasarjassa on myös runoutta lyyristen kommenttien muodossa. Vuosina 1913–1940 Forsslundilta ilmestyi myös viisi runokokoelmaa. Runotuotannossakin on esillä mielenkiinto paikallishistoriaan. Myöhäisimmissä Forsslundin runoissa on esillä itsetutkiskelua ja uskonnollista pohdintaa. Forsslundin työ vaikutti nuorempaan runoilijapolveen, etenkin Dan Anderssoniin.[1]
Suomen sisällissodan aikana Forsslund sympatisoi valkoisia ja alkoi pohtia sosiaalidemokraattitaustastaan huolimatta työväenluokkaa "uutena sortajana". Forsslund sai Uppsalan yliopistosta filosofian kunniatohtorin arvon vuonna 1927. Vuonna 1932 hänet lyötiin Pohjantähti-ritarikunnan ritariksi. Hän sai Nordiska museetin kultamitalin kotiseututyöstään vuonna 1941. Saman vuoden elokuussa hän kuoli Storgårdenissa.[1]
Novelleja antologiassa muokkaa
- Väriä ja viivoja, suom. Yrjö Sirola, Tampere: K. Kaatran kustannuksella 1907 – Tittelipainos: Tampere: Isak Julin 1912. Sarja: Neljänkymmenen pennin kirjasto, n:o 3 Verkossa
- Jouluyö
- Teeriemo
- Palkintokilpailu