Martin Brushane

suomalainen jazzrumpali ja trumpetisti
(Ohjattu sivulta Kari Tammi)

Karl Martin Ragnar Brushane [ˈbrʉːsˌhaːne] (salanimi Kari Tammi, 4. tammikuuta 194615. elokuuta 2008) oli suomalainen jazzrumpali ja trumpetisti, jonka alaa olivat erityisesti swing, jazz ja blues. Hän oli mukana suomalaisissa yhtyeissä 1960-luvulta lähtien. Ensimmäinen niistä oli The Savages, joka voitti vuonna 1964 kitarayhtyeiden SM-kilpailut. Muita yhtyeitä olivat The Islanders ja The Sounds. Hänellä oli myös omia yhtyeitä, joista merkittävin oli Martin Brushane Big Band. Hän perusti vuonna 1974 äänitysstudion nimeltä BG Studio yhdessä Robi de Godzinskyn kanssa. Muutaman vuoden kuluttua Brushane jatkoi studion pyörittämistä yksin ja nimeksi tuli Studio Brushane. 1960–1970-luvulla Brushane toimi televisiossa studio-ohjaajana kymmenkunta vuotta.

Martin Brushanen vanhemmat kuuluivat sodanjälkeiseen jazzmuusikkosukupolveen, ja tätä kautta lapset saivat vaikutteet ja rakkauden bigband-musiikkiin. Martin Brushane Big Band perustettiin jo 1967 ja oli pitkäaikaisin ja ehkä tunnetuin hänen orkestereistaan. Orkesterin kiinteään runkoon kuuluivat vuosien mittaan äiti Anneli, isä Ole, setä Åke, sisko Annika, poika Mika ja lisäksi suuri joukko kavereita ja tunnettuja jazz-muusikoita. Parhaimmillaan orkesterissa oli kolme polvea Brushaneja. Vuonna 2001 Brushanen perheelle myönnettiin Classic Jazz ry:n Louis Armstrong -palkinto.[1]

Martin Brushane Big Band raivasi tietä ja markkinoita muille orkestereille televisioesiintymisillä ja konserteilla solisteinaan muun muassa Katri Helena, Anneli Sistonen ja Inga Sulin. Martin Brushane johti orkesteria valkoiseen smokkiin pukeutuneena, soitti myös trumpettisooloja ja steppasi.

Martin Brushane on haudattu Kulosaaren hautausmaalle Helsinkiin.[2][3]

Diskografia muokkaa

  • Martin Brushane Big Band: Kulosaaren Casinolla 1971–1975, 1976, Anuco 130
  • Anneli Sistonen & Martin Brushane Big Band, 1978, Hitvox HITLP 1017/HITKS 1017
  • Martin Brushane Big Band: Today, 1981, Sauna Records SAU-LP 265
  • Martin Brushane Big Band: Kunnes jälleen tapaamme - Kuutamoserenadi, 1984, Sauna-Music SAU-28
  • Martin Brushane Big Band: In Concert, 1990, Bluebird BBL 1084/BBK 1084

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Suomalaisia jazzpalkintoja, perinnejazz.fi. Viitattu 18.11.2021.
  2. Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku Hautahaku. Viitattu 21.1.2024.
  3. Martin Brushanen hautakivi BillionGraves. Viitattu 21.1.2024.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.