Avaa päävalikko

Kari Olavi Raivio (s. 27. toukokuuta 1940 Tyrvää) on suomalainen lastenlääkäri, joka toimi vuosina 1996–2003 Helsingin yliopiston rehtorina ja vuosina 2003–2008 Helsingin yliopiston kanslerina.[1]

Kari Raivio
Kari Raivio, Tarton yliopisto, 2015
Kari Raivio, Tarton yliopisto, 2015
Henkilötiedot
Syntynyt 27. toukokuuta 1940 (ikä 79)
Tyrvää
Kansalaisuus Suomi
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto
Tutkimusalue lääketiede

YksityiselämäMuokkaa

Raivio meni vuonna 1994 naimisiin professori Vineta Fellmanin (s. 10. kesäkuuta 1947) kanssa. Aikaisemmasta avioliitosta Raiviolla on kaksi lasta. Raivion vanhemmat olivat LKT Olavi Raivio ja Anna-Liisa Virkkala [1].

UraMuokkaa

Raivio tuli ylioppilaaksi Tyrvään yhteiskoulusta vuonna 1958. Lääketieteen lisensiaatiksi Raivio valmistui Helsingin yliopistosta 1965 ja Lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1969. Lastentautien erikoislääkärin pätevyyden Raivio on suorittanut Helsingin yliopistosta vuonna 1973. Helsingin yliopistosta Raivio on toiminut HYKSin lastentautien klinikan ylilääkärinä vuosina 1982–1996.[1]

Lisäksi Raivio on toiminut Suomalaisen lääkäriseuran Duodecimin varapuheenjohtajana vuosina 1982–1985 ja puheenjohtajana vuosina 1993–1995 sekä Duodecim-aikakauslehdessä toimittajana vuosina 1973–1975, toimitussihteerinä vuosina 1976–1979 ja päätoimittajana vuosina 1982–1985.[1]

Valtioneuvoston kanslia nimesi lokakuussa 2013 Raivion selvityshenkilöksi tekemään ehdotuksen tutkittuun tietoon perustuvan päätöksenteon neuvonannon järjestämiseksi Suomessa[2]. Raportti julkaistiin lokakuussa 2014 Valtioneuvoston kanslian julkaisusarjassa[3].

Ura Helsingin yliopiston johdossaMuokkaa

Raivio toimi kausina 1998 1996–1998 ja 1999–2003 Helsingin yliopiston rehtorina ja 2003–2008 Helsingin yliopiston kanslerina.

Raivion rehtorikausi Helsingin yliopistossa oli voimakkaan muutosprosessin aikaa. Tärkeimpänä yliopiston ulkopuolisena muutosvaikuttajana oli 29 eurooppalaisen opetusministerin vuonna 1999 allekirjoittaman Bolognan julistuksen käynnistämä Bolognan prosessi, jonka tavoite on saavuttaa yhtenäinen eurooppalainen korkeakoulutusalue 2010 mennessä.

Raivion aikana Helsingin yliopistoa kehitettiin keventäen hallintoa: supistettiin konsistorin kokoonpanoa, hajautettiin Helsingin yliopiston toimintaa neljälle kampusalueelle, perustettiin uusia tiedekuntia sekä panostettiin tutkimukseen ja tutkijakoulutukseen.[4]

Rehtorinkaudellaan Raivio tähdensi akateemisen vapauden säilyttämistä vaikka yliopiston rahoituslähteitä kasvatettaisin.

»Näyttää ilmeiseltä että valtion budjettirahoituksen suunta on lähivuosina laskeva. Mahdollisia sopeutumiskeinoja ovat muiden rahoituslähteiden kasvattaminen tai menojen supistaminen. Molemmissa tapauksissa on pidettävä huoli siitä, että autonomia opetuksen ja tutkimuksen sisältöön säilyy [5]»
(Kari Raivio)

Raiviota huolestutti, että jos rahaa jaettaisiin tiedekunnille tutkintojen suoritusmäärien perusteella, se voisi johtaa tutkintojen minimitasokriteerien löyhtymiseen.

»Se riski on, jos rahaa jaetaan pelkästään tutkintojen määrän perusteella. Tulee houkutus rimanalitukseen. Meillä täytyy olla riittävän hyvät arviointijärjestelmät, joilla voidaan taata tutkintojen laadukkuus. Viime kädessä se on kunkin yliopiston oma asia [5]»
(Kari Raivio)

TeoksetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Tytti Mård: Rehtori Kari Raivio vie yliopistoa uusin ideoin kohti parempaa yhteistyötä. Käytännön lääkäri, , 41. vsk, nro 3/1998, s. 138–142. Leiras. ISSN 0355-1075.
  • Kari Raivio: Näyttöön perustuva päätöksenteko – suomalainen neuvonantojärjestelmä. Valtioneuvoston kanslian raporttisarja 2/2014, 2014. Teoksen verkkoversio.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d Suomen lääkäriliitto: Suomen lääkärit 2002, Finlands läkare, s. 822–823. Suomen lääkäriliitto, Karisto, 2003. ISBN 951-9433-44-9.
  2. Raivio 2014
  3. Selvitys tutkitun tiedon hyödyntämisestä päätöksenteossa Tieteentekijöiden liitto, viitattu 22.9.2015
  4. Niiniluoto Ilkka: Dynaaminen sivistysyliopisto. (Rehtori Ilkka Niiniluodon Helsingin yliopiston avajaispuhe 10.9.2003) Yliopisto, 12–13/2003, 51. vsk, s. 28–32. Helsingin yliopisto. ISSN 0355-6328.
  5. a b Käytännönlääkäri nro 3/1998, s. 138–142

Aiheesta muuallaMuokkaa