Heike Kamerlingh Onnes

(Ohjattu sivulta Kamerlingh Onnes)

Heike Kamerlingh Onnes (21. syyskuuta 1853 Groningen21. helmikuuta 1926)[2] oli alankomaalainen kokeellinen fyysikko. Hän tutki materiaalien matalan lämpötilan ilmiöitä lähellä absoluuttista nollapistettä ja menetelmiä, joilla jäähdyttää aine niin kylmäksi. Kamerlingh Onnesia pidetään suprajohtavuuden löytäjänä.

Heike Kamerlingh Onnes
Henkilötiedot
Syntynyt21. syyskuuta 1853
Groningen, Alankomaat
Kuollut21. helmikuuta 1926 (72 vuotta)
Leiden, Alankomaat
Kansalaisuus alankomaalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot Heidelbergin yliopisto
Groningenin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Rudolf Adriaan Mees
Instituutti Leidenin yliopisto
Oppilaat Wander Johannes de Haas
Pieter Zeeman
Tutkimusalue fysiikka
Tunnetut työt Suprajohtavuus
Palkinnot Nobel-palkinto Nobelin fysiikanpalkinto (1913)
Franklin-mitali (1915)[1]

Nuoruus ja perhe muokkaa

Kamerlingh Onnesin vanhemmat olivat tiilitehtaan omistaja Harm Kamerlingh Onnes ja Anna Gerdina Coers Arnhemista. Hän aloitti opiskelut Groningenin yliopistossa vuonna 1870 ja jatkoi opintojaan Heidelbergin yliopistossa vuosina 1871–1873 Robert Bunsenin ja Gustav Kirchhoffin oppilaana. Palattuaan Groningeniin Kamerlingh Onnes suoritti filosofian maisteria vastaavan tutkinnon 1878 ja sai tohtorin arvon 1879.

Kamerlingh Onnes meni naimisiin 1887 Maria Adriana Wilhelmina Elisabeth Bijleveldin kanssa ja perheeseen syntyi yksi poika.

Ura muokkaa

Kamerlingh Onnes julkaisi 1881 artikkelin Algemeene theorie der vloeistoffen (Yleinen teoria nesteistä), mikä oli alku hänen uralleen matalissa lämpötiloissa olevien materiaalien tutkijana. Vuonna 1882 hänet nimitettiin kokeellisen fysiikan ja meteorologian professoriksi Leidenin yliopistoon. Hänen mottonsa oli Door meten tot weten (vapaasti käännettynä tietoa saadaan mittauksilla), mikä kuvasti hänen arvostustaan kvantitatiivisia mittauksia kohtaan.

Järjesteltyään uudelleen fysiikan laboratorion nimityksensä jälkeen, hän ryhtyi kokeellisesti todentamaan Hendrik Lorentzin ja Johannes Diderik van der Waalsin teorioita. Hän rakensi matalan lämpötilan tutkimuksiin soveltuvan laboratorion, jossa tehtyjen tutkimusten ensimmäinen huippuhetki oli vuonna 1908 heliumin nesteyttäminen kryostaateilla.

Myöhemmin laboratoriossa tutkittiin muun muassa radioaktiivisuutta, fluoresenssia, fosforesenssia sekä optisia, magneettisia ja sähköön liittyviä ilmiöitä kuten Hallin ilmiötä. Vuonna 1911 Kamerlingh Onnes löysi elementaalisten metallien suprajohtavuuden tutkiessaan niitä matalissa lämpötiloissa. Toisin kuin esimerkiksi William Thomson, hän uskoi, että johteiden resistanssi pienenisi tasaisesti lämpötilan aletessa. Lämpötilan laskiessa alle 4,2 K elohopean resistanssi kuitenkin katosi kokonaan. Hän kuvasi ilmiötä sanalla suprajohtavuus (engl. supraconductivity) ja omaksui vasta myöhemmin nykyään englannin kieleen jääneen nimityksen superconductivity.

Näistä matalan lämpötilan tutkimuksista (erityisesti heliumin nesteyttämisestä) hänelle myönnettiin Nobelin fysiikanpalkinto vuonna 1913.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Heike Kamerlingh Onnes Laureates. The Franklin Institute. Viitattu 25.7.2022. (englanniksi)
  2. Heike Kamerlingh Onnes
  3. The Nobel Prize in Physics 1913 Nobelprize.org – The Official Website of the Nobel. Viitattu 12.7.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Heike Kamerlingh Onnes.