Avaa päävalikko

Kalle Achté

suomalainen psykiatri, psykoanalyytikko, Helsingin yliopiston psykiatrian professori ja HYKSin psykiatrian klinikan ylilääkäri 1969–1991
Kalle Achté vuonna 1994.

Karl Aimo (Kalle) Achté (11. syyskuuta 1928 Mikkeli30. tammikuuta 2019 Helsinki[1]) oli suomalainen psykiatri, psykoanalyytikko, Helsingin yliopiston psykiatrian professori ja HYKSin psykiatrian klinikan ylilääkäri 1969–1991.[2] Hän julkaisi runsaasti alansa kirjallisuutta.

UraMuokkaa

Achté valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1954 ja hän suuntautui mielenterveysongelmista kärsiviin potilaisiin. Hänestä tuli lääketieteen ja kirurgian tohtori vuonna 1961, hermo- ja mielitautien erikoislääkäri vuonna 1960 ja psykiatrian erikoislääkäri vuonna 1966. Achté aloitti työuransa Siikaisten kunnanlääkärinä vuosina 1955–1956. Helsingin yliopiston professorina ja Lapinlahden sairaalan ylilääkärinä 1968–1992, Lääketieteen historian laitoksen ja museon esimiehenä 1982–1992. Achtélla oli myös yksityispraktiikka.[3] Achté on ollut Saksan kansallisen Leopoldina-tiedeakatemian jäsen vuodesta 1973[4] ja Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 1982.[5]

Lapinlahden sairaalassa Achté aloitti potilashaastattelujen nauhoittamisen televisionauhalle. Yhdessä tohtori Leo Jarhon kanssa hän vaikutti sotilasvammalain muuttamiseen vastaamaan paremmin sodassa vammautuneiden tarpeita. Vakuutuspsykiatriassa hän kehitti post-traumaattisen neuroosin käsitteen. Laajassa tieteellisessä tutkimustyössään hän tutki erityisesti skitsofreniaa, mutta myös itsemurhia ja niiden ehkäisyä. Achtén aloitteesta alettiin psykiatrisessa hoidossa käyttämään hypnoosia.[3]

Achté osallistui myös kansainväliseen toimintaan pitäen yhteyttä muun muassa neuvostoliittolaisiin psykiatreihin. Tämä aiheutti kritiikkiä, sillä Neuvostoliitossa psykiatrisia sairaaloita käytettiin myös toisinajattelijoiden rangaistuslaitoksina. Achté kuitenkin käytti yhteyksiään psykiatrian uusien hoitomuotojen levittämiseksi esimerkiksi Viroon.[3]

Achté tuli tunnetuksi myös erilaisten seksuaalisten suuntautumisten psykopatologisoinnista. Achtén mukaan esimerkiksi lesbous johtuu yksinkertaisesti siitä, että nainen ”toivoo olevansa mies, jolla on penis”.[6]

Achtén mukaan on nimetty Psykiatrian Tutkimussäätiön Kalle Achté -palkinto.

PerheMuokkaa

Kalle Achtén vanhemmat olivat metsänhoitaja Aimo Karl Achté ja Hilma Elina Mustonen. Hänen vaimonsa oli vuodesta 1950 hammaslääkäri Hilkka Terttu Tellervo Toiviala (1928–2016).[7] Heillä on kolme tytärtä.[3]

Teoksia (valikoima)Muokkaa

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Kalle Achté.
  • Syksystä jouluun: Aleksis Kivi psykiatrin silmin. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06973-X.
  • Achté, Kalle (toim.): 150 vuotta psykiatriaa: Lapinlahden sairaalan historia 1841–1991. Klaukkala: Recallmed, 1991. ISBN 951-9221-37-9.
  • Kun lääkäri sairastuu. Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18678-3.
  • Optimistisen psykiatrin muistelmat. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23671-3.
  • Uuno Kailas: Runoilija psykiatrin silmin. Helsinki: Yliopistopaino, 2001. ISBN 951-570-505-3.

LähteetMuokkaa

  1. Lönnqvist, Jouko – Achté, Anna-Maija: In memoriam: Kalle Achté 11.9.1928–30.1.2019 Lääkärilehti. 29.3.2019. Viitattu 30.3.2019.
  2. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 41. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  3. a b c d Korppi-Tommola, Aura: ”Achté, Kalle (1928–2019)”, Suomen kansallisbiografia, osa 1, s. 73. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8. Teoksen verkkoversio (viitattu 5.1.2016).
  4. Mitglieder seit 1652: Prof. Dr. Kalle A. Achté Leopoldina-tiedeakatemia. Viitattu 30.5.2017. (saksaksi)
  5. Suomalaisen Tiedeakatemian varsinaiset jäsenet 16.5.2017. Suomalainen Tiedeakatemia. Viitattu 30.5.2017.
  6. Stålström, Olli: Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu, s. 146. Helsinki: Gaudeamus, 1997. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 10.2.2011).
  7. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 5.11.2016, s. C 27.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Saarinen, Päivi (toim.): Kalle Achté muiden silmin. Klaukkala: Recallmed, 1998. ISBN 951-9221-93-X.

Aiheesta muuallaMuokkaa