Psykopatologia
Psykopatologia on oppi mielenterveyden häiriöiden eli psyykkisten häiriöiden ilmenemismuodoista. Psykopatologia käsittää siten tällaisten häiriöiden tieteellisen tutkimuksen. Psykopatologisen tutkimuksen lähestymistapoja ovat biologinen, psykoanalyyttinen, behavioraalinen ja kognitiivinen paradigma.[1]
Paradigmat muokkaa
Biologisen paradigman mukaan psyykkiset häiriöt ovat seurausta epänormaaleista somaattisista, biologisista tai ruumiillisista prosesseista. Lähestymistavan mukaista teoreettista viitekehystä kutsutaan usein sairausmalliksi. Poikkeavaa käyttäytymistä kutsutaan patologiaksi, joka luokitellaan eli diagnosoidaan oireiden avulla. Terapioiksi kutsutuilla menetelmillä pyritään muuttamaan potilaan käyttäytymistä, ja mikäli poikkeava käyttäytyminen katoaa, voidaan puhua paranemisesta. Biologista paradigmaa on sovellettu menestyksellisesti muun muassa skitsofrenian periytyvyyden ja masennuksen aivokemiallisen epätasapainon tutkimuksessa sekä käyttäytymisgenetiikassa.
Psykoanalyyttinen eli psykodynaaminen paradigma pohjautuu suurelta osin Sigmund Freudin esittämille ajatuksille. Tässä lähestymistavassa huomio keskitetään alitajuisiin prosesseihin, joiden oletetaan usein kytkeytyvän varhaisen lapsuuden konflikteihin. Psyykkisten konfliktien ja niiden tukahduttamisen oletetaan saattavan liikkeelle alitajuisia psykodynaamisia prosesseja, joista mielenterveyshäiriöiden syitä pyritään etsimään. Tähän paradigmaan kuuluu myös uudempi ego-analysoinnin menetelmä, jossa painotetaan tietoisen minän toimintaa. Paradigman mukaisissa terapioissa painottuvat tukahdutettujen asioiden tiedostaminen ja niihin liittyvien pelkojen käsittely. Keskeinen terapiamuoto on psykoanalyysi.
Behavioraalisessa paradigmassa poikkeavan käyttäytymisen oletetaan kehittyneen ehdollistumisen tai mallintamisen kautta. Tutkimuksen painopisteeseen kuuluvat tällöin käyttäytymiseen ja sen oppimiseen vaikuttavat sosiaaliset tilanteet. Poikkeavan käyttäytymisen analyysissä pyritään tunnistamaan käyttäytymistä vahvistavia ja ylläpitävät seikkoja, kuten käyttäytymisestä saatavaa mielihyvää ja mielipahaa, palkkioita ja rangaistuksia. Terapiassa pyritään muuttamaan haitallisiksi katsottuja käyttäytymismalleja esimerkiksi käänteisellä ehdollistamisella, jossa aiemmin vahvistunut käyttäytymismalli ehdollistetaan vastenmieliseksi.
Kognitiivisen paradigman lähtökohtana on kokemuksien mentaalinen strukturointi. Ajatusten oletetaan toimivan voimakkaina vaikuttimina tunnetilojen syntymiseen. Poikkeavan käyttäytymisen pääasiallisina vaikuttimina nähdään toimimattomat ajatusprosessit ja irrationaaliset tulkinnat. Kognitiivinen paradigma on usein hyvin lähellä behavioraalista paradigmaa, jolloin voidaan puhua kognitiivis-behavioraalisesta lähestymistavasta.
Psykopatologiaan läheisesti liittyviä tutkimusaloja ovat psykiatria, joka tutkii ja hoitaa mielenterveyden häiriöitä lääketieteen keinoin, sekä kliininen psykologia, joka on mielenterveyden tutkimiseen ja hoitoon erikoistunut psykologian sovellusalue. Erityisesti psykiatrit tarvitsevat työssään tuloksia kuvailevasta psykopatologiasta, jonka tehtävänä on selittää ja kuvata mielenterveyden häiriöiden tyypilliset oireet ja oireyhtymät.