Kaisa Matomäki

suomalainen matemaatikko

Kaisa Sofia Matomäki (s. 30. huhtikuuta 1985 Nakkila) on analyyttiseen lukuteoriaan erikoistunut[1] suomalainen matemaatikko. Syyskuusta 2015 alkaen hän on työskennellyt matematiikan ja tilastotieteen akatemiatutkijana Turun yliopistossa. Hänen tutkimuksensa käsittelee multiplikatiivisten funktioiden jakautumista lyhyillä väleillä. Hän on osoittanut, että lyhyillä väleillä Möbius-funktion arvot jakautuvat tasaisesti +1:n ja –1:n välillä. Nämä tulokset puolestaan olivat Terence Taon käyttämiä työkaluja Erdősin ristiriitatilanteen todistamiseksi.[2]

Ura muokkaa

Kaisa Matomäki on kotoisin Nakkilan Matomäen kylästä. Hänen isänsä on maanviljelijä ja äiti alakoulun luokanopettaja.[3] Matomäen setä on vuorineuvos Tauno Matomäki. Hänen matematiikan opettajanaan kyläkoulussa oli myöhemmin tekoäly-yritys HeadAI:n perustanut Harri Ketamo. Yläasteen jälkeen Matomäki siirtyi lukioon Valkeakoskella toimivan Päivölän opiston matematiikkalinjalle.[4] Opiskeluaikanaan hän voitti ensimmäisen palkinnon suomalaisille lukiolaisille tarkoitetussa matematiikkakilpailussa. Hän suoritti maisterintutkinnon Turun yliopistossa ja sai Ernst Lindelöf -palkinnon parhaasta lopputyöstä matematiikassa Suomessa vuonna 2005. Suoritettuaan tohtorintutkinnon Lontoon yliopiston Royal Holloway -kollegiossa professori Glyn Harmanin johdolla hän palasi Turkuun, jossa hän on akatemiatutkijana.[5][6][7]

Matomäki tuli alan maailmanlaajuiseen tietoisuuteen vuosina 2007‒2009, jolloin hän julkaisi merkittäviä tuloksia noin kymmenessä tutkimusartikkelissa. Sittemmin Matomäki on julkaissut noin kolmekymmentä huippuluokan julkaisua, jotka käsittelevät lukuteorian keskeisiä kysymyksiä.[8]

Palkinnot ja kunnianosoitukset muokkaa

Kaisa Matomäki sai yhdessä Kanadan McGillin yliopiston Maksym Radziwillin kanssa multiplikatiivisia funktioita käsittelevästä yhteistyötutkimuksestaan SASTRA Ramanujan -palkinnon vuonna 2016.[9] Palkinto on perustettu vuonna 2005, ja se myönnetään vuosittain nuorille matemaatikoille, joiden aihepiiriin Srinivasa Ramanujanin on vaikuttanut. Palkinnon saatesanoissa kiitetään tutkijaparin uraauurtavaa yhteistyötä ja heidän käyttämiään uusia tekniikoita.[5]

Vuonna 2019 Kaisa Matomäki sai yhdessä Radziwillin kanssa yhden vuoden viidestä New Horizons Prize for Early-Career Achievement in Mathematics -palkinnosta, joka liittyy Breakthrough Prize in Mathematics -palkintoon.[10] New Horizons -palkintoja jaetaan sekä matematiikan että fysiikan alalla korkeintaan kolmelle taholle vuodessa kummallakin alalla. Matematiikan alan New Horizons -palkinnon rahoittavat Mark Zuckerbergin säätiö ja Milner Foundation.[11]

Matomäki ja Radziwill ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2013 lähtien. He julkaisivat vuonna 2015 yhdessä artikkelin Geometric and Functional Analysis -julkaisussa, joka puolestaan johti heidän vuonna 2016 Annals of Mathematics -julkaisussa julkaisemaansa artikkeliin.[5] Tärkein esimerkki heidän tutkimuskohteistaan on Liouvillen funktio, jonka keskiarvot liittyvät muun muassa alkulukujen jakautumiseen ja Riemannin hypoteesiin, joka on yksi matematiikan merkittävimmistä avoimista ongelmista.

Lähteet muokkaa

  1. Zabihian, Mona: Haastattelu: Kaisa Matomäki Puheenvuoro. 8.3.2019. Dimensio-lehti. Viitattu 13.7.2020.
  2. Kevin Hartnett: Kaisa Matomäki Dreams of Primes Quanta Magazine. Viitattu 3.3.2019.
  3. KAISA MATOMÄKI (Alkuperäishaastattelusta Women of Mathematics Throughout Europe, a Gallery of Portraits) Excerpt. 2016. European Women in Maths (alkuperäinen Verlag am Fluss). Viitattu 13.7.2020. (englanniksi)
  4. Mutanen, Annikka: Kaisa Matomäki teki vallankumouksellisen matemaattisen löydön luvuista, joita on tutkittu jo antiikin Kreikassa 6.2.2019. Helsingin Sanomat. Viitattu 10.3.2019.
  5. a b c Matomäki and Radziwill to receive 2016 SASTRA Ramanujan Prize Centre de Recherches Mathematiques, Université de Montreal. Viitattu 14. huhtikuuta 2017.
  6. Curriculum vitae: Matomäki, Kaisa Sofia users.utu.fi. Viitattu 14. huhtikuuta 2017.
  7. Dr Kaisa Matomäki, awarded 2016 Sastra Ramanujan Prize Royal Holloway, University of London. Viitattu 14. huhtikuuta 2017.
  8. Matemaatikko Kaisa Matomäelle kansainvälinen New Horizons -palkinto www.utu.fi. Arkistoitu 6.3.2019. Viitattu 3.3.2019.
  9. Srinivasa Ramanujan Centre (SRC) sas.sastra.edu. Viitattu 3.3.2019.
  10. Edward Dunne: Break on Through Beyond Reviews: Inside MathSciNet. 18.10.2018. Viitattu 3.3.2019. (englanniksi)
  11. Suomalaismatemaatikolle merkittävä kansainvälinen palkinto läpimurroista alkulukujen parissa – saa 100 000 dollaria yhdessä toisen tutkijan kanssa T&T. Viitattu 3.3.2019.

Aiheesta muualla muokkaa