Avaa päävalikko

Kabát on 1980-luvulla perustettu tšekkilainen hard rock -yhtye. Yhtye on saavuttanut 1990-luvulta lähtien suurta suosiota kotimaassaan ja se osallistui 2007 Tšekin ensimmäisenä edustajana Eurovision laulukilpailuihin kappaleella Malá Dáma jääden semifinaalin viimeiseksi yhdellä pisteellä.[1]

Kabát
ESC 2007 Czech Republic - Kabat - Mala dama.jpg
Tiedot
Toiminnassa 1983
Tyylilaji hard rock
Kotipaikka Tšekki
Laulukieli tšekki
Jäsenet

Josef Vojteklaulu
Tomáš Krulichkitara
Milan Špalekbassokitara
Radek Hurčíkrummut
Ota Váňa,  kitara

Aiheesta muualla
www.kabat.cz
MusicBrainz

Sisällysluettelo

HistoriaMuokkaa

Kabátin historia ulottuu vuoteen 1983, jolloin bassokitaristi Milan Špalek ja kitaristi Tomáš Krulich perustivat yhtyeen 50 000 asukkaan Teplicessa. Myöhemmin yhtyeeseen liittyi mukaan rumpali Radek "Hurvajs" Hurčík ja laulaja Josef Vojtek. Ota Váňa tuli yhtyeen toiseksi kitaristiksi 1990, mistä lähtien Kabát on toiminut samalla kokoonpanolla nykypäivään saakka.

Kabát soitti alkuaikoinaan lähinnä kotikaupungissaan Teplicessa ja sen naapurikaupungeissa, kunnes yhtye julkaisi 1991 ensimmäisen albuminsa Má ji motorovou ja 1992 live-albumin Živě. Ensimmäisten levytystensä jälkeen Kabát sai kotimaassaan laajemmalti huomiota ja solmi levytyssopimuksen Monitor/EMI:n kanssa. Myöhemmät albumit ovat myös olleet menestyksekkäitä ja Kabát on nauttinut Tšekissä suurta suosiota ja saanut paljon tunnustusta sekä voittanut monia palkintoja. Kabátin 2002 julkaistusta Suma Sumárum -albumista tuli maan kaikkien aikojen myydyin. Albumi myi viisinkertaista platinaa 128 000 kappaleella.

DiskografiaMuokkaa

  • CD
  1. Má jí motorovou (1991, Monitor)
  2. Živě! (1992, Monitor)
  3. Děvky ty to znaj (1993, Monitor)
  4. Colorado (1994, Monitor)
  5. Země plná trpaslíků (1995, Monitor)
  6. Čert na koze jel (1997, Monitor)
  7. MegaHu (1999, Monitor/EMI)
  8. Go satane go (2000, Monitor/EMI)
  9. Suma Sumárum (2002, Monitor/EMI)
  10. Dole v dole (2003, Monitor/EMI)
  11. Corrida (2006, EMI)
  • DVD
  1. Best of video Koncert (2002, EMI)
  2. Kabát Live 2003 - 2004, 2DVD (2004, EMI)
  • Singlet
  1. S čerty tancoval (1989, Supraphon)
  2. Jak ti šlapou Kabáti (1994, Monitor)
  3. Mistři světa (1996, Monitor/EMI)
  4. Učitel (1999, EMI)
  5. Stará Lou (2003, EMI)

LähteetMuokkaa

  1. Helsinki 2007 – Semi-Final eurovision.tv. Viitattu 15.7.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa