Kaarle X (Ranska)

Kaarle X (ransk. Charles X); (9. lokakuuta 1757 Versailles'n linna, Ranskan kuningaskunta – 6. marraskuuta 1836 Coronini Cronberg palatsi, Görz (nyk. Goritzia), Itävallan keisarikunta) oli Ranskan ja Navarran kuningas vuosina 1824–1830.

Kaarle X
Kaarle X kruunajaisasusssa, François Gérard 1825
Ranskan kuningas
Valtakausi	16. syyskuuta 1824 – 2. elokuuta 1830
Kruunajaiset	29. toukokuuta 1825
Edeltäjä	Ludvig XVIII
Seuraaja	Ludvig Filip I
Syntynyt	9. lokakuuta 1757 Versailles'n palatsi, Ranskan kuningaskunta
Kuollut	6. marraskuuta 1836 (79 vuotta) Coronini Cronbergin palatsi, Görz, Itävalta nyk. Gorizia, Italia
Hautapaikka	Kostanjevican luostarin kirkko, Nova Gorica, Slovenia
Puoliso	Marie-Thérèse de Savoie
Lapset	Ludvig XIX Sophie d'Artois Charles Ferdinand Marie Thérèse d'Angoulême
Koko nimi	Charles-Philippe
Suku	Bourbon (kapetingi-dynastia)
Isä	dauphin Ludvig
Äiti	Maria Josepha von Sachsen
Uskonto	roomalaiskatolilaisuus
Nimikirjoitus

Artois'n kreivi Charles-Philippe, Antoine-François Callet'n mukaan 1775, L'ordre du Saint-Esprit'n ritarikunnan asussa

Hän oli Bourbon-suvun vanhemman haaran viimeinen Ranskan kuningas.

Artois'n kreivi Charles-Philippe, Henri-Pierre Danloux 1796-1798. L'ordre du Saint-Esprit'n ritarikunnan rintanauha

Suku

Charles-Philippe oli dauphin Ludvigin, joka oli Ludvig XV:n ja puolalaistaustaisen kuningatar Maria Leszczyńskan poika ja tämän toisen puolison, Saksin prinsessa Maria Josefina Karolinan (1731–1767), joka oli Saksin vaaliruhtinas Fredrik August II (Puolan kuningas August III) ja Itävallan arkkiherttuatar Maria Josefinan tytär. Hänellä oli kolmetoista sisarusta, joista seitsemän eli aikuiseksi asti. Hän oli viidenneksi vanhin poika. Vanhempi veli Berryn herttua oli kuningas Ludvig XVI, nuorempi veli Louis-Stanislaus-Xaver, Provencen kreivi oli kuningas Ludvig XVIII, sisar Marie Clotilde (1759–1802) avioitui Sardinian kuningas Kaarle Emanuel IV:n kanssa ja nuorin sisar prinsessa Élisabeth teloitettiin giljotiinissa vuonna 1794.

Prinssi maanpaossa

Nuorena Artois'n kreivi Charles-Philippe tunnettiin sulavakäytöksisenä ja suosittuna. Hän oli kälynsä Marie Antoinetten hyvä ystävä ja kuului tämän seurapiiriin. Hänen poliittinen aktiivisuutensa alkoi monarkian kriisistä vuonna 1786, jolloin hän edusti hovin taantumuksellista siipeä. Hän kannatti aateliston taloudellisten etuoikeuksien poistoa, mutta vastusti kaikkea kirkonmiesten ja aateliston yhteiskunnallisten etuoikeuksien karsimista. Hän uskoi että Ranskan taloutta piti uudistaa, mutta ilman että monarkia hävitetään. Hän vastusti myös kaikkia kolmannen säädyn eli tavallisen kansan edustajien pyrkimyksiä lisätä äänivaltaansa. Tämä sai jopa kuningas Ludvig XVI:n kritisoimaan häntä ja kutsumaan häntä ”kuningasmielisemmäksi kuin kuningas itse”.

Ludvig XVI määräsi Bastiljin valtauksen 14. heinäkuuta 1789 jälkeen Charles-Philippen jättämään Ranskan, sillä kuningas pelkäsi, että tämä murhattaisiin. Toisena syynä oli toive, että Charles-Philippe edustaisi hovia ulkomailla ja säilyttäisi dynastian, jos pahin tapahtuisi. Charles-Philippe pakeni perheensä kanssa puolisonsa kotimaahan Savoijiin, Torinoon. Sen jälkeen hän siirtyi Koblenziin ja Trieriin Saksassa, jossa hän asui vuodesta 1791 lähtien rakastajattarensa kanssa, jossa muut prinssit ja hänen veljensä Louis-Stanislas-Xaver, Provencen herttua jo olivat. Hän pelkäsi että Louis tekee kompromissin vallankumouksellisten kanssa ja pettää monarkian. Charles-Philippe otti Charles Alexandre de Calonnen neuvostoonsa, mikä johti välirikkoon tätä inhonneen Marie Antoinetten kanssa. Charles-Philippe tunsi tämän vuoksi syyllisyyttä, kun Marie Antoinette teloitettiin giljotiinissa vuonna 1793.

Venäjän keisarinna Katariina Suuri oli Charles-Philippen tärkein liittolainen: Katariina tuki tätä maanpaossa elävien rojalistien kilpailevaa johtajaa paroni Louis de Breteuilia vastaan. Lopulta Charles-Philippe päätyi pitkäaikaisen rakastajattarensa varakreivitär Louise de Polastronin (1764–1804) kanssa vuonna 1792 Britanniaan, jossa Yrjö III antoi hänen asua kuninkaallisessa Holyroodin palatsissa Edinburghissa. Charles-Philippe ei pitänyt kaupungin ääriprotestanttisesta ilmapiiristä ja vietti aikaansa pääosin palatsin sisäpuolella. Charles-Philippestä tuli ajan myötä ja rakastajattarensa kuoleman jälkeen kiihkeä katolinen ja puoliso Marie-Thérèse kuoli vuonna 1805 Itävallassa. Hän asui Lontoossa myös osoitteessa 72 South Audley Street, Mayfair vuosina 1805-181.

Charles-Philippe asui edelleen Edinburghissa kun Ranskan monarkia palautettiin vuonna 1814 ja valtaistuimelle nousi hänen veljensä Ludvig XVIII:na. Veljesten välit eivät olleet erityisen läheiset, sillä Charles-Philippe piti Ludvig XVIII:ta petollisena ja uskonnottomana. Ludvig XVIII:n hallitsijakaudella Charles-Philippe johti äärirojalistista oppositiota, joka pääsi valtaan Charles-Philippen pojan, Berryn herttua Charles Ferdinandin murhan vuonna 1820 jälkeen eikä hän koskaan henkisesti toipunut tästä murhasta.

Kaarle X, Thomas Lawrence 1825

Kuningas

Hänestä tuli kuningas Kaarle X vuonna 1824 ja hän hallitsi vallankumoukseen vuoteen 1830 asti, jolloin hän erosi mieluummin kuin jatkoi perustuslaillisena monarkkina. Kaarle X:tä seurasi Ludvig Filip I Ranskan viimeisenä kuninkaana.

Kaarlesta tuli kuningas 67-vuotiaana vuonna 1824, veljensä kuoleman jälkeen. Hänen kruunajaisissaan esitettiin viimeistä kertaa ikivanha Reimsin arkkipiispan suorittama seremonia, jota kumpikaan muista 1800-luvun kuninkaista ei käyttänyt, Kaarlen ohella 1800-luvun Ranskan monarkeista vain Napoleon I kruunattiin.

Kaarlen ja hänen viimeisen pääministerinsä Jules Armand de Polignacin äärikonservatiiviset toimet johtivat lopulta heinäkuun vallankumoukseen 1830, jonka vuoksi Kaarle joutui luopumaan kruunusta. Hän muutti Englantiin ja pyrki siirtämään kruunun pojanpojalleen, Chambordin kreiville. Liberaalit valtiopäivät eivät kuitenkaan hyväksyneet Chambordin kreivin nimittämistä Henrik V:ksi ja lopulta kuninkaaksi nousi Orléansin herttua Ludvig Filip I. Kaarle muutti Prahaan ja kuoli 79-vuotiaana koleraan marraskuussa 1836 Coronini Cronbergin palatsissa Goriziassa (ent. Görz, Itävallan keisarikunta) nykyisessä Italiassa.

Charles-Philippe Artois'n kreivi ja sisar Marie Clotilde, François-Hubert Drouais 1763

Puoliso Maria Thérèse de Savoie, Artois'n kreivitär, lastensa Louis Antoine Angoulêmen herttuan ja ja Charles Ferdinand Berryn herttuan sekä Sophie d'Artoisin kanssa, n. 1780-1782

Avioliitto ja lapset

Charles-Philippe avioitui 16. marraskuuta 1773 Versailles'n linnassa Savoijin prinsessa Marie-Thérèsen (1756–1805) kanssa, joka oli Sardinian kuningas Viktor Amadeus III:n ja Espanjan infanta Maria Antonia Fernandan (1729–1785) kolmanneksi vanhin tytär. Hänen äidinpuoleiset isovanhempansa olivat Filip V ja Elisabet Farnese. Hänellä oli yksitoista sisarusta, joista kolmesta veljestä tuli Sardinian kuninkaita ja vanhempi sisar Maria Giuseppina (1753–1810) avioitui vuonna 1771 Ludvig XVIII:n kanssa.

Heille syntyi neljä lasta:

• Louis Antoine Ludvig XIX, Artois'n kreivi ja Angoulêmen herttua (6. elokuuta 1775 – 3. kesäkuuta 1844), avioitui maanpaon aikana Kuurinmaalla Jelgavan palatsissa 1799 serkkunsa Ranskan prinsessa Marie-Thérèse Charlotten kanssa, ei jälkeläisiä
• Sophie, Mademoiselle d'Artois (5. elokuuta 1776 – 5. joulukuuta 1783), kuoli 5-vuotiaana
• Charles Ferdinand, Berryn herttua (24. tammikuuta 1778 – 13. helmikuuta 1820), avioitui Frans I:n ja Itävallan arkkiherttuatar Maria Clementina (1777–1801) tyttären Molempain Sisiliain prinsessa Maria-Carolinen kanssa, heidän poikansa oli Ranskan kruununtavoittelija Bordeaux’n herttua Henri (1820–1884), joka tunnettiin myöhemmin Chambordin kreivinä
• Marie Thérèse, Mademoiselle d'Angoulême (6. tammikuuta 1783 – 22. kesäkuuta 1783), kuoli alle vuoden ikäisenä

Vuodesta 1785 lähtien Artois'n kreivi Charles-Philippe oli suhteessa varakreivitär Louise de Polastronin (1764–1804) kanssa. Suhteesta ei syntynyt lapsia.

Kun Charles-Philippe lähti Savoijista rakastajattarensa kanssa Saksaan vuonna 1791, hän ei ottanut mukaansa puolisoaan, ja pariskunta eli toisistaan erossa loppuelämänsä. Artoisin kreivi kieltäytyi antamasta Marie Thérèselle lupaa oleskella tai vierailla hänen luonaan, kielsi jopa osallistumasta heidän poikansa Louis Antoinen häihin prinsessa Marie-Thérèsen Charlotten kanssa Kuurinmaalla vuonna 1799.

Pian miehensä lähdön jälkeen molemmat pojat lähtivät Savoijista palvelemaan Condé-prinssien emigranttien armeijassa. Marie Thérèsea kuvailtiin lohduttomaksi ja syvästi surulliseksi sen jälkeen, kun hänen puolisonsa ja poikansa olivat jättäneet hänet Savoijin ja hänen kerrottiin harkitsevan nunnaksi ryhtymistä. Hänen kälynsä Sardinian kuningatar Marie Clothilde suostutteli hänet olemaan menemättä luostariin. Tämä vetosi hänen velvollisuutensa tunteeseen lapsiaan kohtaan, ja Marie Thérèse ilmaisi myöhemmin kiitollisuutensa Clothildelle tästä.

Vuonna 1792 sisar Marie Joséphine saapui Torinoon. Heidän läsnäolonsa Savoijssa oli poliittisesti arkaluonteista, koska se häiritsi Ranskan ja Savoijin välisiä suhteita.

Huhtikuussa 1796, kun Ranska voitti Savojin Napoleon Bonaparten johdolla Ranskan vallankumoussodan Italian sotaretkissä, Marie Thérèse ja sisar Marie Joséphine lähtivät Torinosta Novaraan, samalla kun Marie Joséphinen puoliso Provencen kreivi Louis-Stanislas-Xaver lähti Veronasta.[8] Kun sisar jatkoi Itävaltaan, Marie Thérèse hyväksyi isänsä kutsun palata Torinoon Ranskan ja Savoijin välisen rauhan jälkeen toukokuussa.

Joulukuussa 1798, kun Piemonte liitettiin Ranskaan, Marie Thérèse lähti hovirouvansa kanssa Graziin Itävaltaan, jonne hänen annettiin jäädä ja jossa hän kuoli vuonna 1805.

Koska hän kuoli ennen kuin hänen puolisostaan tuli Ranskan kuninkaaksi, hän pysyi Artoisin kreivittärenä. Hänet haudattiin keisarilliseen mausoleumiin lähelle Grazin katedraalia.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaarle X (Ranska) Wikimedia Commonsissa