Avaa päävalikko

Jussi-palkinnot 1944

ensimmäinen vuosittainen Jussi-palkintojen jakogaala
Lehti-ilmoitus ensimmäiseen Jussi-gaalaan
Ansa Ikonen saa parhaan naispääosan Jussin ensimmäisessä gaalassa 1944, vasemmalla puolellaan juontaja Carl-Erik Creutz
Ravintola Adlonin yleisö seuraa ensimmäistä Jussi-gaalaa 1944

Jussi-palkinnot 1944 jaettiin 16. marraskuuta 1944 järjestetyssä jakotilaisuudessa. Ensimmäistä kertaa myönnetyt Jussi-palkinnot jaettiin elokuville, jotka olivat saaneet ensi-iltansa välillä 1. lokakuuta 1942 – 30. syyskuuta 1944.[1]

Suuren yleisön mukana ravintola Adloniin oli saapunut viimeistä kokonaista vuorokauttaan opetusministerinä ollut Kalle Kauppi. Jakotilaisuudesta oli etukäteen laitettu pieni lehti-ilmoitus ja liput myytiin hetkessä loppuun. Annikki Arni muisteli myöhemmin, että pääsylipuista käytiin kauppaa mustassa pörssissä ja niistä jopa tapeltiin. Ravintolaan oli aseteltava lisäpöytiä siten, että siellä pääsi tuskin liikkumaan. Lisäksi liputta jääneet yrittivät keinotella itsensä isolla rahalla keittiön kautta sisään. Itse tilaisuudessa ihmiset nauttivat siitä, että saivat ankeiden sotavuosien jälkeen kunnolla juhlia.[2]

VoittajatMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Suomalainen elokuvapalkinto vuodesta 1944 Jussi-gaala. Viitattu 18.11.2019.
  2. Elokuvaitta 12/1968. Annikki Arni: Jussin Päivänä

Aiheesta muuallaMuokkaa