Avaa päävalikko

Raimo Juhani Raiskinen (29. syyskuuta 1937 Helsinki5. kesäkuuta 2016 Jämsä[1][2]) oli suomalainen oopperanjohtaja, kapellimestari ja pianisti. Hän toimi Suomen Kansallisoopperan pääjohtajana 1974–1984 ja uudelleen 1997–2001.

Juhani Raiskinen valmistui pianistiksi Sibelius-Akatemiasta, voitti 1963 Maj Lind -pianokilpailun ja piti seuraavana vuonna ensikonsertin Helsingissä. Hän on toiminut Yleisradion musiikkitarkkailijana 1959–1963, Tampereen Teatterin kapellimestarina 1963–1969 sekä Tampereen kaupunginorkesterin kapellimestarina 1969–1973.

Raiskinen nimitettiin Suomen Kansallisoopperan johtajaksi vuonna 1974, sitä ennen hän oli ollut Oopperan suunnittelupäällikkönä. Kymmenen vuotta kestäneen johtajakautensa aikana Raiskinen nosti erityisesti suomalaisen oopperatuotannon vahvaan kansainväliseen maineeseen. Hänen kaudellaan Suomen Kansallisooppera tuotti kaikkiaan kahdeksan kotimaista kantaesitystä, joista Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset (1975) ja Aulis Sallisen Punainen viiva (1978) esitettiin Kansallisoopperan vierailunäytäntöinä Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, silloisessa Neuvostoliitossa ja New Yorkin Metropolitanissa. Uusien suomalaisten oopperoiden menestystä pidetään tärkeänä syynä siihen,lähde? että uusi oopperatalo päätettiin rakentaa.

Lopetettuaan kautensa Kansallisoopperan johtajana vuonna 1984 Raiskinen toimi Tampereen Työväen Teatterin kapellimestarina. Vuonna 1992 hänet kutsuttiin Göteborgin Operahögskolaniin, jossa hän toimi musiikillisen näyttämöilmaisun professorina. Vuosina 1994–1996 Raiskinen oli Göteborgin oopperan johtajana. Raiskinen palasi Suomen Kansallisoopperan pääjohtajaksi 1.1.1997 ja oli tässä tehtävässä näytäntökauden 2000–2001 loppuun asti.

Raiskinen sai säveltaiteen valtionpalkinnon vuonna 1983. Vuonna 2001 hänelle myönnettiin Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen kunniamerkki.[3]

Raiskinen kuoli kesäasunnollaan kesken puutarhatöiden 5. kesäkuuta 2016. Hän oli kuollessaan 78-vuotias.[2]

LähteetMuokkaa

  • Keijo Virtamo (toim.): Otavan musiikkitieto, s. 336. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5.

ViitteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.