Joseph Bonaparte

Napoleon Bonaparten veli ja Espanjan kuningas vuosina 1808-1813

Joseph Bonaparte (synt. Giuseppe Nabulion Buonaparte, 7. tammikuuta 176828. heinäkuuta 1844) oli Ranskan keisari Napoleon Bonaparten veli. Hän hallitsi Napolia kuninkaana 1806–1808 ja Espanjaa kuninkaana 1808–1813. Hän asui Napoleonin sotien jälkeen New Jerseyssä Yhdysvalloissa.

Joseph Bonaparte
Josée Flaugier - Portrait of King Joseph I (ca. 1809) - Google Art Project.jpg
Espanjan kuningas
Valtakausi 6. kesäkuuta 1808 – 11. joulukuuta 1813
Edeltäjä Ferdinand VII
Seuraaja Ferdinand VII
Napolin kuningas
Valtakausi 30. maaliskuuta 1806 – 6. kesäkuuta 1808
Edeltäjä Ferdinand I
Seuraaja Joachim Murat
Syntynyt 7. tammikuuta 1768
Corte, Korsika
Kuollut 28. heinäkuuta 1844
Firenze, Toscanan suurherttuakunta
Puoliso Julie Clary
Lapset Zénaïde Bonaparte
Charlotte Bonaparte
avioton tytär[1]
Suku Bonaparte
Isä Carlo Buonaparte
Äiti Letizia Ramolino
Uskonto roomalaiskatolilaisuus

ElämäkertaMuokkaa

Joseph Bonaparten vanhemmat olivat Carlo Bonaparte ja Laetitia Bonaparte, nuoremmat veljensä Ranskan keisari Napoleon I, Lucien Bonaparte, Westfalenin kuningas Jérôme Bonaparte ja Hollannin kuningas Louis Bonaparte (Ludvig I).

Joseph palveli viidensadan neuvostossa ja Ranskan lähettiläänä Roomaan. Hän nai Julie Claryn 1. elokuuta 1794 Cuges-les-Pinsissa. Heillä oli kaksi lasta, Zénaïde ja Charlotte. Veli, keisari Napoleon lahjoitti hänelle Château de Villandryn, ja teki hänestä 1806 Napolin sotilaskomentajan ja pian kuninkaan. Josephista tuli Espanjan kuningas kun hänen sisarensa Caroline Bonaparten aviomies, marsalkka Joachim Murat nimitettiin Napolin kuninkaaksi.

Joseph oli hallitsijana kyvytön ja täysin veljensä ohjailtavana. Espanjalaisilta hän sai lempinimen "Pepe Botella", joka viittasi hänen alkoholinkäyttöönsä. Joseph lopetti Espanjan inkvisition Napoleonin ollessa väleissä paavin kanssa. Josephin ulkomaalaissyntyisyys ja vapaamuurarius estivät hänen laajan hyväksymisensä kuninkaaksi. Hänen kannattajiaan olivat lähinnä Espanjan valitusaatteita, vallankumousta ja liberalismia kannattaneet, joista käytetään nimeä josefinos tai afrancesados (kirjaimellisesti ranskalaisiksi muuttuneet). Jatkuva salamurhan uhka teki hänen valtakautensa epämiellyttäväksi.

Joseph pakeni Espanjasta 1813 ranskalaisten hävittyä Vitoriassa.

Pako RanskastaMuokkaa

Heinäkuussa 1815 satapäiväisen keisarikunnan aikaan Joseph Bonaparte esitti veljelleen Napoleonille Rochefortissa ehdotuksen, että Napoleon nousisi satamassa olleeseen yhdysvaltalaiseen alukseen ja pakenisi Yhdysvaltoihin, kun taas Joseph esiintyisi Napoleonina ja antautuisi englantilaisille. Napoleon kuitenkin kieltäytyi tästä. Joseph lähti veljensä luota Royaniin ja nousi siellä 29. heinäkuuta 1815 salanimeä M. Bouchard käyttäen Commerce-nimiseen yhdysvaltalaiseen parkkiin, joka lähti matkalle kohti Yhdysvaltoja.[2]

Bonaparten vaimo jäi hänen paetessaan Ranskaan. Tämän terveydentilaa pidettiin myöhemmin niin heikkona, että hän ei koskaan vieraillut aviomiehensä luona Yhdysvalloissa[3], joten aviopari ei tavannut toisiaan kertaakaan ennen vuotta 1839.[4]

YhdysvalloissaMuokkaa

 
Charles B. Lawrencen maalaus Joseph Bonaparten maista Point Breezessä, n. 1817–1820

Bonaparte saapui Commercella New Yorkiin Yhdysvaltoihin 28. elokuuta 1815. Hän käytti maassa arvonimeä kreivi de Survilliers Ranskassa omistamansa maa-alueen mukaan.[4][5] Hän matkusteli maassa osavaltiosta toiseen ja vieraili useimmissa maan merkittävistä kaupungeista.[6]

Bonaparte osti 1816 yhdysvaltalaiselta diplomaatilta ja seikkailijalta Stephen Sayrelta 211 eekkerin tontilla sijainneen maalaisasunnon nimeltä Point Breeze Bordentownissa New Jerseyn osavaltiossa. Hän purki alkuperäisen talon ja rakensi tilalle uuden, jonne alkoi kerätä taideteoksia. Hän omisti myös kaupunkiasunnon Philadelphiassa. Tuntemattomasta syystä syttynyt tulipalo tuhosi Point Breezen talon tammikuussa 1820, mutta Bonaparten alaiset ja apuun tulleet kaupunkilaiset onnistuivat pelastamaan taidekokoelmasta ja irtaimistosta suurimman osan.[4][1][7]

Alkuperäisen Point Breezen talon tulipalon jälkeen Bonaparte rakennutti samalle paikalle uuden talon käyttäen alkukohtana vanhan talon kivisiä talleja, jotka olivat etäämpänä alkuperäisen talon paikalta.[5][1] Uusi talo jäjitteli Prangins’n linnaa Sveitsissä, mihin Bonaparte oli aiemmin toivonut voivansa eläköityä. Siihen sisältyi satama-alueita, rakennuksia yhdistäviä maanalaisia käytäviä, tekojärvi ja taidegallerioita, sekä kirjasto, joka oli 8 000 teoksen valikoimallaan suurempi kuin aikakauden Kongressin kirjasto.[4]

Bonaparte oli kiinnostunut puutarhanhoidosta ja pyrki luomaan mailleen ensimmäisen ranskalaistyylisen romanttisen tyylisuunnan puutarhan. Hänen maaomistuksensa New Jerseyssä kattoivat lopulta 1 800 eekkerin alueen[5], ja ne olivat usean taiteilijan teosten aiheena. Hänen maistaan käytettiin myös nimitystä Bonaparte’s Park (suom. Bonaparten puisto).[4]

Bonaparten asuessa Point Breezessä sinne saapui eräässä vaiheessa delegaatio Meksikosta tarjoamaan hänelle Meksikon keisarin arvonimeä, mistä hän kieltäytyi.[8] Lisäksi vuodelta 1817 olevan brittiläisen asiakirjan mukaan Bonaparten läheinen poliittinen avustaja olisi yrittänyt houkutella Gregor MacGregoria pelastamaan Napoleonin Saint Helenalta, jotta tämä olisi voinut nousta Meksikon valtaistuimelle.[9]

12. marraskuuta 1831 Bonaparte matkusti newjerseyläisen Camden and Amboy Railroad -rautatieyhtiön hankkiman John Bull -veturin kyydissä sen tehdessä koeajon. Mukana oli lisäksi New Jerseyn osavaltion edustajia.[10]

Kesällä 1832 Bonaparte matkusti Lontooseen tavatakseen sukuaan. On myös mahdollista, että hän olisi jatkanut matkaa Wieniin Itävaltaan tavatakseen veljenpoikansa Napoleon II:n, mutta tämä oli kuollut 22. heinäkuuta 1832, minkä hän sai tietää vasta saavuttuaan Englantiin.[9]

Vuonna 1839 Bonaparte matkusti Eurooppaan ja tapasi vaimonsa pitkästä aikaa. Pian tämän jälkeen hän sai vakavan sydänkohtauksen, eikä voinut enää matkustella.[4] Hän kuoli Italiassa 28. heinäkuuta 1844 ja hänet haudattiin invalidikirkkoon Pariisiin veljensä vierelle.[5]

PerintöMuokkaa

Joseph Bonaparten tilukset Bordentownissa siirtyivät hänen kuollessaan hänen tyttärenpojalleen Joseph Lucien Bonapartelle, joka huutokauppasi ne pois kolmen vuoden kuluttua. Vuonna 1850 Bonaparten talon omistajaksi tullut konsuli Henry Beckett purki sen ja rakensi tilalle omansa[1] – Bonaparten rakennuksista jäi jäljelle portinvartijan tai puutarhurin talo. Beckettin rakennuttama talo paloi 1980-luvulla, ja paikalla on nykyään katolisen Society of the Divine Word -kongregaation seminaari. Monmouthin yliopiston antropologian opiskelijat ovat 2000-luvulla suorittaneet alueella kaivauksia ja löytäneet noin 14 000 artefaktia.[7] Point Breeze on myös National Register of Historic Places -luettelossa.[1]

LähteetMuokkaa

  • Abbott, John Stevens Cabot: History of Joseph Bonaparte: King of Naples and of Italy. Harper & Brothers, 1869. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e Point Breeze HouseHistree. Viitattu 2.8.2020. (englanniksi)
  2. Abbott 1869, s. 321-324
  3. Abbott 1869, s. 326
  4. a b c d e f Veit, Richard: Point Breeze (Bonaparte Estate) philadelphiaencyclopedia.org. Viitattu 2.8.2020. (englanniksi)
  5. a b c d Point Breeze Historic District, Bordentown City Delaware River Heritage Trail. Viitattu 2.8.2020. (englanniksi)
  6. Abbott 1869, s. 324-325
  7. a b Berry, Coleen: Digging Up the Home of That Other Bonaparte, in New Jersey The New York Times. 24.10.2008. Viitattu 2.8.2020. (englanniksi)
  8. Abbott 1869, s. 334
  9. a b Hicks, Peter: Joseph Bonaparte and the “Réunion de famille” of 1832-33 cairn.info. Viitattu 2.8.2020. (englanniksi)
  10. History of the Camden and Amboy Railroad Jersey Central Railroad Historical Society. Viitattu 2.8.2020. (englanniksi)
  Edeltäjä:
Ferdinand VII
Espanjan kuningas
18081813
Seuraaja:
Ferdinand VII