Joachim Wilhelminpoika Wargentin

Joachim Wilhelminpoika Wargentin (n.1670-1705)[1] toimi Itä-Suomessa arrendaattorina eli maatilojen vuokraajana. Kruunu suosi tilojen vuokrausta, sillä näin se sai säännöllisen tulolähteen. Arrendaattorit tunsivat alueen ja verojärjestelmän ja ottivat vastuulleen sen toiminnan. Samalla heidän toiminta saattoi talonpoikiin nähden olla julmaa ja mielivaltaista.[2]

Wargentin Bertold Ruuthin tilojen vuokraajanaMuokkaa

Barthold Ruuth 1685 velkoi everstiluutnantti Martin Cronstiernalta 10 000 hopeataaleria, joita vastaan hänen omistukseensa siirtyi yhteensä 79 tilaa Kiteeltä.[3]Vuonna 1698 Wargentin vuokrasi Mujulan Ruuthilta. Katovuosina omistajat jäivät kuitenkin ilman vuokratuloja, minkä vuoksi Ruuth kirjoitti uuden vuokrasopimuksen 1701.[4] Uusi sopimus oli nelivuotinen[5] ja siinä määriteltiin Wargentinin velvoitteet pääkohdittain seuraavasti:[6]

  • Vuokrakausi oli 26.6.1701 alkaen neljäksi vuodeksi, eli päättyi 24.6.1705, jolloin kaikki tilukset savuineen, ruplineen ja populeineen oli palautettava Ruuthille tai tämän vaimolle ”aivan kohennettuina eikä pilattuina”.
  • Koska Ruuthin hallinta tiluksiin oli vain elinikäinen, saattoi vuokrasopimus laueta hänen tai hänen vaimonsa kuoltua.
  • Vuokraa oli maksettava vuosittain Tukholmassa 2 000 vaskitaaleria ja kaksi leiviskää hienoa pellavaa. Puolet tästä maksettiin jo sopimuspäivänä. Wargentinin tuli hoitaa maksu omalla kustannuksellaan.
  • Wargentinin oli hankittava täysi takuu siitä, että vuokra maksettiin ja takaajien tuli sitoutua keskinäiseen vastuuseen ja alistuttava tarvittaessa ulosottoon.
  • Wargentinin tuli toimittaa joka syksy Ruuthille asiakirja talonpoikien veronmaksukyvystä ja varallisuudesta.
  • Ruuth otti vastatakseen aatelin suostuntaveron.
  • Wargentin ei saanut pakottaa talonpoikia ylimääräisiin suorituksiin.
  • Ruuth otti vastuulleen sotavahingot.

Sopimuksessa ennakoitiin juuri alkaneen Suuren pohjansodan vaikutuksia. Sekasorron vuosina talonpojat ja nälkää näkevät ryöstivät veronkerääjiä, ja myös Mujula ryöstettiin. Wargentin sai kiinni tekijät ja toimitti heidät Käkisalmeen, missä heitä odotti kuolemantuomio.

Wargentin Ilomantsin talonpoikien riesanaMuokkaa

Wargentin oli vuokraajana kovaotteinen mies. Hän pieksi Matts Airaksisen mustelmille niin pahoin, että ”kolme veristä paitaa oli viikon aikana riisuttava”. Airaksisen vammoista osa jäi pysyviksi ja Wargentin joutui antamaan hyvitykseksi osan talonpojan veroja anteeksi. Johan Ryhästä Wargentin kidutti eväidensä varastamisesta syyttäen, mutta syytös osoittautui perättömäksi. Ryhäsen tehtyä valituksen kantokirjuri Mollenius määrättiin 10 taalerin sakkoihin, mutta Wargentin jäi ilman rangaistusta. Vuonna 1693 antoi Wargentin Rigojevin tilan vuokralle toiselle talonpojalle, vaikka Rigojev oli suorittanut vuokransa.[7]

Wargentinin perheMuokkaa

Joachim Wargentin kuului turkulaiseen, alun perin Saksasta tulleeseen kauppiassukuun.[8] Hänen isänsä Wilhelm Wargentin (1641–1692) oli raatimies ja kauppias ja tämän isä Joachim Wargentin (k.1682) aikansa rikkaimpia valtaporvareita. Myös äidinisä Joachim Wittfooth (k.1677) kuului Turun rikkaimpaan porvaristoon. Wargentinin sisar Anna (k.1720) oli pietistijohtaja Petter Schaeferin vaimo[9] ja hänen veljenpoikansa Pehr Vilhelm Wargentin (1717–83) aikansa kuuluisimpia ruotsalaisia tähtitieteilijöitä. Wargentin oli kahdesti naimisissa. Ensimmäisestä avioliitosta syntynyt tytär Anna Magdalena Wargentin avioitui 1727 Liperin kartanoisäntien feodaalipyrkimyksiä vastaan taistelleen kruununvouti Johan Vadstenin kanssa. Heidän tyttärensä Maria Vadsten nai Klas Johan Molanderin[10] ja muutti tämän kanssa Ilomantsiin, kuntaan, jonka talonpoikia Joachim Wargentin oli aikoinaan kaltoin kohdellut.

LähteetMuokkaa

  • Personhistorisk tidskrift. Stockholm: , 1904. Teoksen verkkoversio.
  • Björn, I.: Suur-Ilomantsin Historia. Enon, Ilomantsin ja Tuupovaaran historia vuoteen 1860. Pieksämäki: Enon, Ilomantsin ja Tuupovaaran paikallishistoriatoimikunta, 1991. ISBN 952-90-2104-6.
  • Pelkonen, E.: Runon maisemia. Kulttuurikuvia Ilomantsista I. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1967.
  • Saloheimo, V.: Pohjois-Karjalan historia. Osa 2, Toinen korjattu painos. Joensuu: , 1986.
  • Schäfer, Petter: Minä Pietar ja Minä Anna. Toimittanut Matti Piispa. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. ISBN 951-1-16504-6.
  • Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852 helsinki.fi. Viitattu 8.4.2011.
  • Tietosanakirja. osa 8. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1916.

ViitteetMuokkaa

  1. Ylioppilasmatrikkeli
  2. Saloheimo, s.486-488
  3. Björn, s.311
  4. Saloheimo, s.321
  5. Björn s.488
  6. Saloheimo, s. 321-322
  7. Björn, s.489
  8. Personhistorisk tidskrift, s.28
  9. Schäfer, s.12
  10. Pelkonen, s.160