Valtaporvari oli sääty-yhteiskunnan aikana henkilö, joka kuului porvariston ylimpään ja vaikutusvaltaisimpaan luokkaan. 1600-luvulla Suomessa oli kolme tapulikaupunkia, joiden kautta saatiin käydä ulkomaankauppaa. Valtaporvareilla oli yksinoikeus ulkomaankauppaan ja varallisuutensa vuoksi he miehittivät kaupunkien tärkeimmät virat. Tämä takasi heille taloudellisen ja hallinnollisen ylivallan.

Valtaporvareista seuraavina olivat tavalliset porvarit, jotka harjoittivat pienimuotoista kauppaa kotikaupungissaan tai lähellä sijaitsevilla maalaismarkkinoilla.

Kolmannen, sekalaisen kauppiaiden ryhmän muodostivat muun muassa käsityöläiset ja majatalon pitäjät, joilla ei ollut kaupallista koulutusta.

Turun valtaporvaritMuokkaa

Valtaporvarien ryhmä muodostui 1600-luvun alussa kauppaa harjoittavien porvarien keskuudessa.[1] Kaupunkilain säädökset 1618 ja sen tarkennukset 1619 johtivat porvarioikeuden perinnöllisyyden loppumiseen ja uuteen käytäntöön, jonka mukaan porvarisoikeuksia piti anoa ja varsinkin valtaporvariksi pääsy vaikeutui huomattavasti.[2] Valtaporvarin ja tavallisen porvarin välille on vaikea vetää rajaa, sillä vaikka vuoden 1616 tulliluettelossa oli 61 ulkomaankauppaa harjoittanutta porvaria, ei heitä kaikkia voi pitää valtaporvareina.[3]

Valtaporvareiden määrä pysyi melko vakiona koko 1600-luvun, mutta pikkuporvareiden määrä vaihteli huomattavasti. Vuonna 1637 näiden porvariryhmien suhde oli 32/337, vuonna 1661 22/449, vuonna 1675 32/683, vuonna 1699 31/408 ja vuonna 1712 31 valtaporvaria/218 pikkuporvaria.[4]

Turun valtaporvareilla oli viipurilaisten virkaveljiensä ohella ainoina Suomessa oikeus merkantilismin periaatteiden mukaiseen ulkomaankaupan vientiin ja tuontiin.[5] 1600-luvun alussa he olivat suurimmaksi osaksi saksalaisia tai hollantilaisia [6], heistä osalla oli ulkomailla kauppapalvelija [7] ja useimmilla asiamies eli faktori tärkeimmissä kauppakaupungeissa kuten Lyypekissä, Hampurissa ja Amsterdamissa.[8]

LähteetMuokkaa

  • Ranta, R.: Turun kaupungin historia 1600–1721. 2 osaa. Turku: Oy Lounaisrannikko, 1975. ISBN 951-95081-7-1.

ViitteetMuokkaa

  1. Ranta, s.158
  2. Ranta 159
  3. Ranta, 160
  4. Ranta, s.183
  5. Ranta, s. 203
  6. Ranta, s.161 ja 165
  7. Ranta, s.215
  8. Ranta, s.216

Aiheesta muuallaMuokkaa