Jean S.

suomalainen yhtye

Jean S. on vuonna 1991 perustettu suomalainen yhtye. Yhtye perustettiin alun perin Sibelius-Akatemian hallinnoiman klubin housebändiksi.[1]

Jean S. esiintymässä kiihdytyskisoissa vuonna 2008

Jean S. esittää pääasiassa suomenkielisiä cover-kappaleita, mutta on levyttänyt myös omaa musiikkiaan. Yhtyeen jäsenten esiintymisasu on yleensä smokki ja polvihousut[1].

Vuodesta 2008 lähtien Jean S. on toiminut kesäisin musiikkiteatteri UIT:n taustaorkesterina.[1]

Kesällä 2017 toinen yhtyeen perustajajäsenistä Timo Kärkkäinen ilmoitti eroavansa yhtyeestä vuoden 2017 lopussa. Hänen jäähyväiskeikkansa pidettiin 20. marraskuuta 2017 Kulttuuritalossa Helsingissä. Syyskuun alussa samana vuonna bändi julkisti tiedon jonka mukaan Kärkkäisen korvaajaksi tuli Taikapeilistä tuttu Nina Tapio.

Marraskuussa 2018 Antti Paavilainen päätti erota Jean S. -yhtyeestä ja kokoonpanoon tuli muutoksia yhtyeen jatkaessaan toimintaa UIT:n bändinä. Erika Vikman, Sami Hintsanen ja Mikael Saari liittyivät yhtyeen solisteiksi.[2] Antti Paavilainen ja Nina Tapio jatkoivat keikkailua uuden kokoonpanon kanssa [3]

Yhtyeen albumeita on myyty yli 200 000 kappaletta ja se on tehnyt yli 3 000 keikkaa. Lisäksi yhtyeellä on ollut kaksi tv-showta (tiedot kesältä 2017).[4]

Yhtyeen levy-yhtiö on AXR Music, aiemmin oli Edel Records Finland.

Julkaisut

muokkaa

Kokoonpano

muokkaa
  • Timo S. Kärkkäinen (laulu, marraskuuhun 2017 asti)
  • Antti Lipponen (laulu)
  • Iina Salin (laulu)
  • Mikael Saari (laulu)
  • Janne Halonen (kitara, laulu)
  • Jussi Koskinen (basso, laulu)
  • Jukka S. Tiirikainen (trumpetti, laulu)
  • William Suvanne (saksofonit, huilut)
  • Robert Löflund (saksofonit)
  • Mikko Haanpää (pasuuna, laulu)
  • Niklas Tilli (rummut)
  • Antti Ikola (koskettimet, laulu)

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa