Avaa päävalikko

Sami Hintsanen

tamperelainen muusikko, näyttelijä ja juontaja
Sami Hintsanen Tampereen kirjamessuilla 2009.

Sami Mikael Hintsanen (s. 14. maaliskuuta 1972 Tampere) on suomalainen muusikko ja näyttelijä. Hän juonsi Tartu mikkiin -ohjelmaa vuosina 2006–2015. Hänen yhtyeitään ovat muun muassa Oriental Experience ja Screaming Thunders. Tartu mikkiin -ohjelman lisäksi häntä työllistää Tampereen Työväen Teatterin Manserock-musikaali Vuonna 85 sekä musikaalin seuraaja Vuonna 85 REMIX. Sami Hintsanen on viime vuosina esiintynyt useissa musikaaleissa kuten Helsingin kaupunginteatterin Miss Saigonissa ja Evita-musikaalissa sekä Turussa Samppalinnan kesäteatterin Hääkeikassa ja Elvis-musikaalissa. Lisäksi Hintsanen on karaoken ja iskelmälaulun Suomenmestari.

Hintsanen on tehnyt myös jääkiekkojoukkue Tampereen Ilveksen kannatuslaulun ”Ilves murisee”[1] ja toiminut kuuluttajana Ilveksen kotiotteluissa. Lisäksi ”Kultaa, kunniaa” on Sami Hintsasen, Jari Latomaan ja Mikko Kangasjärven yhdessä tekemä. Kappaleet ”Ilves murisee” ja ”Kultaa, kunniaa” Sami on esittänyt yhdessä Ruosteiset Hokkarit-yhtyeen kanssa.

11. maaliskuuta 2009 julkaistiin Hintsanen Party Project Vol. 1 -albumi, jolla Hintsanen esittää dancepop-versioita vanhoista suomalaisista ikivihreistä.

Hintsanen on ollut mukana Suomen euroviisukarsinnassa kahdesti, ensimmäistä kertaa vuonna 1996 kappaleella ”Auringonkukka”, jolla sijoittui kahdeksanneksi.[2] Toista kertaa hän oli vuonna 2011 kappaleella ”Täältä maailmaan”, jolla pääsi karsinnan finaaliin.[3]

Sisällysluettelo

YksityiselämäMuokkaa

PerheMuokkaa

Hintsanen erosi vuoden 2015 keväällä oltuaan kuusi vuotta naimisissa Anette Mellinin kanssa[4] ja on maaliskuusta 2018 lähtien ollut naimisissa Varpu Nummelan kanssa.[5][6] Uusioperheeseen kuuluu kaksi Hintsasen lasta ja yksi Nummelan lapsi.[7][8]

RikostuomiotMuokkaa

Hintsanen on saanut tuomion kahdesta rattijuopumuksesta ja yhdestä törkeästä rattijuopumuksesta. Hintsanen tuomittiin 50 päiväsakkoon rattijuopumuksesta vuonna 2000[9] sekä vuonna 2011 törkeästä rattijuopumuksesta ja rattijuopumuksesta 75 päivän ehdolliseen vankeuteen ja 35 päiväsakkoon[10].

Vuonna 2007 Sami Hintsanen sai tuomion pahoinpitelystä, rangaistukseksi langetettiin 60 päiväsakkoa.[11]

Hintsanen tuomittiin vuoden 2017 syyskuussa naapurinsa pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Rangaistus oli 40 päiväsakkoa, 1240 € ja korvausta kivusta ja särystä 100 € naapurille.[12]

Hintsanen sai joulukuussa 2017 jälleen syytteen Pirkanmaan käräjäoikeudessa, nyt törkeästä velallisen epärehellisyydestä.[13]

DiskografiaMuokkaa

AlbumitMuokkaa

Vierailevana artistinaMuokkaa

  • Eija Kantola Aamu kaiken ymmärtää (2011)

Mukana kokoelmalevyilläMuokkaa

  • Mannaa mammonaa MM 97 (1997)
  • Best Ilves Songs Ever Kautta aikain parhaat Ilves-laulut (2004)
  • Poko Rekords' & Gaga Goodies' Legendary Autumn (2007)
  • All Shock Up (2009)
  • Sydän sinivalkoinen (2009)

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Ice Hockey Team Ilves -cd, Poko Rekords Oy 1997
  2. Latva, Tony: Muistathan: Suomen karsinnat 1996 Viisukuppila. 5.3.2011. Viitattu 29.7.2011.
  3. Eurovision 2011: alkukarsinta 3 satumaa.yle.fi. Viitattu 29.7.2011. [vanhentunut linkki]
  4. Sami Hintsanen: "Kutsuin Varpun yökylään jo ensitapaamisella" Iskelmä. 14.7.2016. Viitattu 6.11.2018.
  5. Sami Hintsasen Varpu-rakas on sporttinen fitness-kaunotar - katso kuvat iltalehti.fi. 5.7.2016. Viitattu 6.7.2016.
  6. Sami Hintsanen ja Varpu Nummela vihittiin lauantaina - häävieraat poseeraavat hauskoissa kuvissa iltalehti.fi. Viitattu 2.4.2018.
  7. Suosikkijuontaja Sami Hintsasen tytärpuoli taistelee elämästään web.archive.org. Viitattu 22.10.2016.
  8. Hintsasten Senja-tytär on kuollut. Akaan seutu, 26.6.2019, s. 19.
  9. Hernesaho, Sami: Oikeuteen!. Iltalehti, 30.8.2011, s. 11.
  10. Suosikkijuontajalle ehdollista vankeutta Iltalehti. 22.11.2011. Viitattu 24.11.2011.
  11. Gerkman, Nina & Jokinen, Juha Veli: Tv-juontajalle sakkotuomio pahoinpitelystä. Biljardimailalla päähän! Iltalehti. 22.11.2007. Viitattu 31.7.2011.
  12. Käräjäoikeus antoi tuomionsa: Sami Hintsanen sai sakot pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta iltalehti.fi. Viitattu 26.9.2017.
  13. IS: Sami Hintsaselle syyte törkeästä velallisen epärehellisyydestä iltalehti.fi. Viitattu 10.12.2017.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.