Avaa päävalikko

Jatkoaika (televisiosarja)

suomalainen Yle TV1- kanavalla vuosina 1967–1969 esitetty keskusteluohjelma
Aarre Elo Jatkoajan lavasteissa vuonna 1968.

Jatkoaika oli ajankohtaisia asioita käsitellyt suomalainen television keskusteluohjelma, jota esitettiin Yle TV1 -kanavalla joka toinen lauantai vuosina 1967–1969 illan viimeisenä ohjelmana (siitä nimi Jatkoaika). Suorana lähetyksenä tehdyllä ohjelmalla ei ollut kiinteää kestoa, ja pisimmillään se saattoi jatkua kaksi ja puoli tuntia. Jatkoaika yhdisti väittelyitä ja sketsiviihdettä, juoruja ja politiikkaa. Ensimmäinen Jatkoaika lähetettiin 9. syyskuuta 1967. Vuosien aikana tehtiin yhteensä 23 ohjelmaa.

Muutaman jakson jälkeen Helsingin Sanomat luonnehti ohjelmaa näin:[1]

”Jatkoaika on ilmestynyt komeetan tavoin nykyisellään perin köyhälle tv-viihdetaivaalle. Se on näyttänyt enemmän paljasta pintaa kuin muut ohjelmat yhteensä, se on pannut tunnetut kansalaiset keskustelemaan elintärkeistä asioista kuten hameen pituudesta ja suomalaisen miehen seksikkyydestä. Se on myös kerännyt ylistäviä arvosteluja, mutta sitä on myös moitittu koulupoikahuumorista.”

Ohjelmaa juonsivat Lenita Airisto, Aarre Elo, Erkki Mikael Salmi (1967–1968), Kauko Saarentaus (1967–1968) ja Hannu Taanila (1968–1969). Sketseissä esiintyivät muun muassa Kaarlo Juurela, Mai-Brit Heljo, Paavo Pentikäinen, Viktor Klimenko ja Helge Herala[1]. Ohjelman tunnetuin toistuva sketsi oli juoppoputkaa kuvannut ”Putka-TV”, jossa Mai-Brit Heljo esitti Suhina-Lempi-nimistä pultsaria. Vieraina oli yleensä julkisuuden henkilöitä, kuten Vesa-Matti Loiri, Tabe Slioor, Edvin Laine, ”kreivi” Pertti Ylermi Lindgren, Olliver Hawk, Mauno Koivisto, Leo Jokela, Pentti Siimes, Olavi Ahonen, Liana Kaarina Leskinen, Mauri Sariola, Toini Havu, Kaj Chydenius, Tamara Lund, Peter von Bagh, Timo Bergholm, Erik Blomberg, Jörn Donner, Kalevi Kahra, Liisamaija Laaksonen, Paula Talaskivi, Mikko Niskanen, Kirsti Wallasvaara, Jussi Talvi, Matti Kurjensaari, Jouni Apajalahti, Väinö Linna, Paavo Einiö, Jyrki Hämäläinen, Otto Donner ja Joonas Kokkonen.

Jatkoaika oli TV1:n Viihdetoimituksen tuotantoa. Ohjelman vakituisena kapellimestarina toimi Ossi Runne, ja ohjelmaa ohjasivat Heikki Seppälä, Riitta Degerholm ja Erkki Pohjanheimo.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b Jatkoaika on happening. Helsingin Sanomat, 21.10.1967, s. 30. Näköislehden aukeama (tilaajille).