Jarmo Juhani Papinniemi (8. tammikuuta 1968 Imatra2. lokakuuta 2012 Helsinki[1]) oli suomalainen kirjallisuuskriitikko ja kulttuuritoimittaja. Hän oli kirjallisuuslehti Parnasson päätoimittaja 2005–2012 ja sitä ennen Yleisradion TV-uutisten toimittaja ja kulttuuritoimittaja 1998–2005.

Jarmo Papinniemi Helsingin kirjamessuilla 2011.

Elämä ja ura

muokkaa

Papinniemi valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta 1995. Hän toimi vuodesta 1989 muun muassa Etelä-Saimaan, Uuden Suomen ja Demarin kirjallisuusarvostelijana.[2]

Vuonna 1999 Papinniemi toimitti yhdessä Seppo Puttosen kanssa Yleisradiolle sataosaisen kirjallisuussarjan Tuhat vuotta – sata kirjaa. He tekivät myös pienoisesseistä koostuvan kirjan Sata kirjaa (Atena, 2003). Yhdessä Kaisa Neimalan kanssa Papinniemi julkaisi kirjallisuutta esittelevät teokset Lukukirja: Kirja kirjoista (Otava, 2008) ja Aloittamisen taito (Avain, 2010). Vuonna 2011 ilmestyi Ilkka Kuusiston muistelmateos Sävelten siivilä, jonka Papinniemi kirjoitti yhdessä säveltäjä Kuusiston kanssa.[2]

Papinniemi käsikirjoitti ja ohjasi pitkät televisiodokumentit Mikko Franck, matkalla (1998) ja Suuri suomalainen: Aleksis Kivi (2004).

Papinniemi osallistui muun muassa Finlandia-, Runeberg- ja Eino Leinon palkintojen lautakuntiin. Kesällä 2007, 2009 ja 2011 hän toimi Lahden kansainvälisen kirjailijakokouksen puheenjohtajana yhdessä kääntäjä, kirjailija Virpi Hämeen-Anttilan kanssa.

Papinniemi oli naimisissa pianisti Tuula Hällströmin kanssa. Papinniemi kuoli lokakuussa 2012 sairauskohtaukseen.[1]

Palkinnot

muokkaa
  • WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 2011[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Majander, Antti: Muistot: Jarmo Papinniemi HS.fi. 5.10.2012. Viitattu 2.7.2022.
  2. a b Ahola, Suvi: Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi on kuollut HS.fi. 3.10.2012. Viitattu 2.7.2022.
  3. WSOY:n kirjallisuussäätiö palkitsi Mirkka Rekolan YLE Uutiset. 2.10.2011. Viitattu 2.10.2011.

Aiheesta muualla

muokkaa