Janina Fry

suomalainen malli, juontaja, laulaja ja muotisuunnittelija

Janina Päivänsäde Fry (o.s. Frostell, s. 12. marraskuuta 1973 Porvoo[1]) on suomalainen malli, juontaja, laulaja ja muotisuunnittelija. Hän voitti Suomen Neito -kauneuskilpailun vuonna 1993 ja tuli samana vuonna Miss Maailma -kisoissa kuudenneksi. Koulutukseltaan hän on kosmetologi ja merkonomi. Hän on juontanut Bella-ohjelmaa televisiokanava Nelosella.

Janina Fry
Henkilötiedot
Koko nimi Janina Frostell
Syntynyt12. marraskuuta 1973 (ikä 50)
Porvoo
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti malli, juontaja, laulaja, muotisuunnittelija

Fry on sanoittanut Laura Voutilaisen vuoden 2002 euroviisukappaleenAddicted to You”. Lisäksi hän on tehnyt sanoituksia myös omalle soolotuotannolleen.[2]

Alusvaatemallisto Janina Frostell Collection tuli myyntiin 1999. Malliston suunnitteli Angela Camillini. Suunnittelussa huomioitiin myös Fryn ajatuksia ja toiveita.[3]

Malliaikoinaan Frostellina tunnetun Fryn nimi yhdistettiin julkisuudessa moniin tunnettuihin miehiin. Romanssihuhujen yhteydessä mainittiin muun muassa Peter Nygård, Iiro Seppänen ja olympiamitalisti Alberto Tomba.[4][5][6]

Fry meni naimisiin Warner Music Finlandin markkinointijohtaja Mark Fryn kanssa 8. heinäkuuta 2007. Heidän tyttärensä syntyi saman vuoden maaliskuussa.[7] Heillä on myös kesäkuussa 2010 syntynyt poika.[8]

Hän on lanseerannut Janina F -vaatemalliston K-Citymarket-ketjulle. Yhteistyö alkoi syksyllä 2012 alusvaatteilla, yöasuilla ja kodin tuotteilla. Mallisto on myynnissä yksinoikeudella K-Citymarketeissa maaliskuusta 2013 lähtien. Yhteistyö jatkuu edelleen ja uusia mallistoja tulee myyntiin joka kevät ja syksy.[9]

Vuonna 2008 Fry sopi Tokmanni-ketjun kanssa toisesta hänen nimellään julkaistavasta tuotesarjasta.[10]

Fry poistatti kummatkin rintansa vuonna 2018, koska hän kantaa rinta- ja munasarjasyövälle altistavaa BRCA2-geenivirhettä.[11]

Fry asettui RKP:n ehdokkaaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä.[12]

Julkaisut muokkaa

Studioalbumit
Singlet
  • Call Me  (2003)
  • Honey Love  (2003)
  • Insanity (Why It Always Happens to Me)  (2003)
  • Impossible Love  (2003)
  • I'll Save My Tears  (2002)
  • Like a Hurricane  (2001)
  • Love Is / No One But You  (1999)
  • A Little Change (Gonna Do It)  (1998)
Vierailut

Lähteet muokkaa

  1. Janina Fry isänsä alkoholismista: ”Isä piti sisällään, kuinka paljon hän meitä rakasti” MeNaiset.fi. 12.6.2016. Viitattu 28.2.2019.
  2. Janina Frostell lauluntekijänä Fono.fi. Viitattu 16.8.2015.
  3. Janina Frostell sädehtii nimikkomallistossaan Iltalehti 12. helmikuuta 1999
  4. Janina Frostell ... Peter Nygårdin vieraana Seiska. 2021. Viitattu 10.11.2023.
  5. Janina Frostell ja Iiro Seppänen viettivät vapun yhdessä (Rakkaussuhteesta ei ole kyse, Janina kuitenkin painottaa.) iltasanomat. 2002. Viitattu 10.11.2023.
  6. Muistatko Janina Frostellin kanssa seurustelleen alppitähti Alberto Tomban? Iltasanomat. 2018. Viitattu 10.11.2023.
  7. Janina Frostell salaa vihille (Arkistoitu – Internet Archive) Ilta-Sanomat 09. heinäkuuta 2007
  8. Janina Fry elää parasta aikaa www.apu.fi. 6.3.2015. Viitattu 1.3.2019.
  9. Janina F on arjen luksusta - K-citymarket K-citymarket. Arkistoitu 22.2.2016. Viitattu 24.5.2016.
  10. Ei lopussa vaan alessa Iltalehti 29. heinäkuuta 2008
  11. Janina Fry kertoo MeNaisissa syöpäshokistaan: päätyi rintojen poistoon Ilta-Sanomat. 15.11.2018. Viitattu 15.11.2018.
  12. Wilma Ruohisto: Janina Fryn yllätysveto: Pyrkii eduskuntaan! Ilta-Sanomat. 1.3.2019. Viitattu 1.3.2019.

Aiheesta muualla muokkaa