Jalmari Torikka

suomalainen poliitikko

Jalmari Torikka (14. joulukuuta 1931 Viipuri25. helmikuuta 2013 Helsinki) oli suomalainen pääkaupunkiseudulla vaikuttanut toimittaja ja kansanedustaja. Torikka oli kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1977–1983. Hän tuli edustajaksi Markku Salosen tilalle 1977. Eduskuntakausi jäi lyhyeksi, mutta sen aikana hän loi laajan suhdeverkoston eri puolueiden poliitikkoihin.[1]

Jalmari Torikka syntyi Viipurissa inkeriläiseen perheeseen, joka oli paennut Neuvostoliiton inkeriläisalueelta Suomeen 1930-luvun alussa. Hänen vanhempi sisarensa oli keihäänheittäjä tunnettu ja sittemmin Yhdysvaltoihin muuttanut Elsa Backus (o.s. Torikka).[2] Torikka suoritti sanomalehtitutkinnon Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa 1950. Vuodesta 1952 hän oli Helsingin Sanomien urheilutoimittaja. Lyhyeksi jääneen PYP-pankin lehdistöpäällikkövaiheen jälkeen Torikka toimi kotvan aikaa Ilta-Sanomien toimittajana. Seuraavaksi hän oli tiedotuspäällikkönä ensin Rauma-Repolassa ja sitten YIT:ssä 1964–1969, mutta hänet houkuteltiin takaisin lehtityöhön Viikkosanomiin, jonka päätoimittajana hän toimi lehden kuvajournalistisen kultakauden ajan. Viikkosanomat lakkautettiin 1975. Sen jälkeen hän siirtyi Paraisten kalkin viestintäjohtajaksi ja vapaaksi toimittajaksi vuodesta 1977 alkaen. Eduskuntakauden jälkeen Torikka työskenteli toimittajana Uudessa Suomessa ja Iltalehdessä. Eläkkeelle jäätyään hän kirjoitti Iltalehden poliittisia pakinoita.[3]

Nuoruudessaan Jalmari Torikka oli maajoukkuevesipalloilija, ja työyhteisöissäkin hän oli joukkuepelaaja. Torikka vaihtoi sujuvasti roolia esimiehestä rivitoimittajaksi. Hän toimi myös tulisieluisesti Iltalehden pääluottamusmiehenä lehden saneerausvuosina.[1]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b Jalmari Torikan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa. [vanhentunut linkki] Viitattu 17.1.2014.
  2. Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset - Helsinki 1952, s. 121. Jyväskylä: Ajatus Kirjat, 2002. ISBN 951-98673-1-7.
  3. SLU:n verkkolehti 7.10.2006 Viitattu 17.1.2014.
Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.