Avaa päävalikko

Itsellinen tarkoitti sääty-yhteiskunnan ajan Suomessa maaseudulla asunutta henkilöä, joka ei saanut elatustaan omasta maanviljelystään eikä ollut vakinaisesti kenenkään palveluksessa.[1]

Pääansionsa itselliset saivat tekemällä muuta kuin maatöitä, esimerkiksi toimimalla käsityöläisinä. He asuivat vuokralla toisen omistamassa asunnossa ja maksoivat asumisestaan joko rahalla tai työnteolla. Itsellisillä saattoi olla myös omaa pientä viljelystä ja muutamia kotieläimiäkin.[2]

Itselliset kuuluivat 1700-luvulla suomalaisessa maaseutuyhteisössä tilattomaan väestöön ja samalla yhteiskunnan alimpaan kerrokseen mäkitupalaisten ja palkollisten ohella. Tämänaikaisen länsisuomalaisen kylän rakenteessa itsellisten mökit sijaitsivat kylän laitamilla, kun taas vauraamman väen asutus muodosti kylän ytimen.[3][4]

Itsellinen fiktiossaMuokkaa

Kirjallisuudessa itsellisiä esiintyy jonkin verran; eräät tunnetuimmat ovat Artturi Järviluoman näytelmän Pohjalaisia itselliset Kaisa ja Salttu, jotka ovat tarinan tärkeitä sivuhenkilöitä.lähde?

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Facta – 10-osainen tietosanakirja. Kolmas painos. Osa 4 (Ism–Kiv), hakusana 'itsellinen'. Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-01480-X (koko teos).
  2. Vesilahden mäkitupalaiset
  3. Blomstedt, Yrjö: ”Väestö- ja yhteiskuntarakenne Ruotsin vallan lopulla”, Suomen historia, osa 4, s. 334–335. Helsinki: Weilin+Göös, 1986. ISBN 951-35-2493-0.
  4. Anttila, Veikko: ”Kansanelämä 1700-luvulla”, Suomen historia, osa 4, s. 405–406. Helsinki: Weilin+Göös, 1986. ISBN 951-35-2493-0.