Avaa päävalikko

Palkollissääntö (ruots. legostadgan) oli Ruotsissa ja Suomessa voimassa ollut säännöstö. Se sääteli niiden ihmisten asemaa, jotka eivät maksaneet veroja. Käytännössä tämä tarkoitti ihmisiä, jotka eivät omistaneet maata. [1] Erityisesti nimitys palkollinen oli käytössä vuoden 1805 palkollissäännössä, jossa sitä käytettiin säännön alaisista maataloustyöntekijöistä[2].

Ruotsin 1600-luvulla käymien sotien vuoksi Ruotsissa ja Suomessa oli pulaa työvoimasta ja siten palkollisia oli vähän tarjolla. Vuosina 1664 ja 1688 säädetyt palkollissäännöt kielsivät muiden palkollisten ottamisen, kuin samassa taloudessa isännän kanssa asuneet. Myöhemmin merkantilismin aikana palkollissääntö tiukentui. Vuonna 1739 säädetyn säännön mukaan myös talollisen "ylimääräiset" lapset piti siirtää muualle töihin.[1]

Väestö alkoi kasvaa nopeasti 1700-luvun puolivälistä lähtien ja palkollissääntöjä alettiin helpottaa. Palvelupakko poistui Suomessa kuitenkin täysin vasta vuonna 1883.[1] Laki, joka säänteli isäntien ja palkollisten suhteita, kumottiin työsopimuslailla 1922[3].

LähteetMuokkaa

  1. a b c Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  2. WSOY Iso tietosanakirja 7, s. 128, WSOY 1997 ISBN 951-0-20163-4
  3. Maaseutuväestön historian sanastoa

Aiheesta muuallaMuokkaa