Itkijä on itämerensuomalaisten kansojen ja slaavilaisten kansojen keskuudessa määrätyissä tilanteissa, kuten häissä ja hautajaisissa, itkuvirsiä esittävä henkilö.

Itkijä Tatjana Teronen itkee kalmistossa 1910-luvulla Ägläjärvellä Korpiselässä.

HistoriaMuokkaa

Rautakaudella itkijällä oli tietäjän ohella tärkeä roolia yhteisössä. Itkijöillä oli kyky puhua kuolleiden kieltä ja he ylläpitivät suhteita yhteisön esivanhempiin.

Itkijät vierailivat kalmistoissa ja viestivät siellä erityisellä kielellä. He uskoivat, että vainajat kykenivät vastaamaan heille unissa tai vierailemaan heidän luonaan linnun tai perhosen hahmossa. Kalmistoissa koettiin olevan yliluonnollisia voimia, ja niissä itkijät suorittavat vainajan ruumiin ruumiin polttamiseen ja hautaamiseen liittyviä rituaaleja. Itkijät kuvailivat rituaaleissaan vainajan matkaa tuonpuoleiseen. Ei ole kuitenkaan selvää, pitivätkö itkijät yhteyttä vainajaan tämän hautapaikalla vai muualla. Vaikka sana hiisi viittaa nykyään hirviöön, niin aiemmin se tarkoitti paikallista vainajiin ja rituaaliseen vainajalaan pääsyyn liittyvää tilaa. Pirkkalankylän Hiidenmäki luultavasti oli tämän fyyppinen rituaalinen paikka. Toisaalta hiisi saattoi myös viitata muhinkin riittipaikkoihin, joista oli mahdollista päästä yliluonnollisiin maailmoihin.[1]

LähteetMuokkaa

  1. Toimittaneet Kreetta Lesell, Marjo Meriluoto ja Sami Raninen: Tursiannotko. Tutkimuksia hämäläiskylästä viikinkiajalta keskiajalle. Tampereen museoiden julkaisuja 148, 2017.