István Friedrich
István Friedrich (1. heinäkuuta 1883 Malacka, Itävalta-Unkari – 25. marraskuuta 1951 Vác, Unkari)[1] oli unkarilainen poliitikko, joka toimi Unkarin pääministerinä elokuusta marraskuuhun 1919 hoitaen myös valtionpäämiehen tehtäviä.
| István Friedrich | |
|---|---|
 István Friedrich vuonna 1919. |
|
| Unkarin vt. valtionpäämies | |
| Edeltäjä | Joosef August |
| Seuraaja | Károly Huszár |
| Unkarin pääministeri | |
| Edeltäjä | Gyula Peidl |
| Seuraaja | Károly Huszár |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. heinäkuuta 1883 Malacka, Itävalta-Unkari |
| Kuollut | 25. marraskuuta 1951 (68 vuotta) Vác, Unkari |
| Ammatti | insinööri, poliitikko |
| Puoliso | Margit Asbóth |
| Tiedot | |
| Puolue |
Kristilliskansallinen liitto Kristilliskansallinen puolue |
| Uskonto | roomalaiskatolinen |
Elämä muokkaa
Friedrich syntyi Malackassa nykyisessä Slovakiassa.[1] Hän valmistui insinööriksi Budapestin polyteknisestä koulusta vuonna 1905 ja jatkoi opintojaan Berliinissä Charlottenburgin teknillisessä korkeakoulussa. Hän työskenteli Saksassa jonkin aikaa AEG-yhtiön insinöörinä ja perusti vuonna 1908 Budapestin lähelle konetehtaan, jonka myi vuonna 1920. Friedrich aktivoitui poliittisesti vuonna 1912, ja hän liittyi kreivi Mihály Károlyin johtamaan 48-oppositiopuolueeseen, joka ajoi Unkarin itsenäisyyttä Itävalta-Unkarista.[1][2] Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa vuonna 1914 Friedrich oli palaamassa Yhdysvalloista ja joutui Ranskassa joksikin aikaa internoiduiksi vihollismaan kansalaisena.[2] Päästyään palaamaan kotimaahansa Friedrich värväytyi Itävalta-Unkarin armeijaan tykistön luutnanttina. Hän sai siirtyä terveyssyistä pois rintamalta ja vetäytyi vuonna 1917 palveluksesta.[1]
Friedrich kohosi tunnetuksi Unkarin lokakuun 1918 vallankumouksen aikana järjestäessään Budapestissa suuria joukkomielenosoituksia, jotka vaativat vallanvaihtoa ja tukivat Unkarin kansallisneuvostoa. Kun Károlyi tuli pääministeriksi 31. lokakuuta 1918, Friedrich nimitettiin Unkarin sotaministeriön valtiosihteeriksi.[1][2] Hän erosi helmikuussa 1919 lähennyttyään oikeisto-oppositiota.[1] Unkarin neuvostotasavallan aikana Friedrich vangittiin maaliskuussa 1919 ja hänet tuomittiin kuolemaan, mutta hän onnistui pakenemaan ja liittyi vastavallankumoukselliseen salaliittoon. Hän johti 6. elokuuta 1919 romanialaisten interventiojoukkojen tukemaa kaappausta, jolla sosiaalidemokraatti Gyula Peidlin hallitus kaadettiin. Valtionhoitajaksi nimettiin entinen Itävalta-Unkarin arkkiherttua Joosef August, joka nimitti Friedrichin pääministeriksi 7. elokuuta.[1][2] Joosef August erosi jo 23. elokuuta.[3] Friedrichin hallitus aloitti neuvostovallan tukijoihin kohdistuneet puhdistukset. Hänen valtansa jäi heikoksi, sillä Romanian armeija miehitti maan itäpuoliskoa ja Miklós Horthyn kilpaileva kansallinen armeija länsipuoliskoa. Ulkovallatkaan eivät tunnustaneet Freidrichin hallitusta.[1]
Friedrich erosi pääministerin tehtävästä 24. marraskuuta 1919, mutta hän oli vielä puolustusministerinä seuraajansa Károly Huszárin hallituksessa.[1][2] Horthyn tultua valtionhoitajaksi maaliskuussa 1920 Friedrich joutui jättämään hallituksen. Hän toimi pienen kristillisen puolueen kansanedustajana vuosina 1920–1939. Vuonna 1921 hänet haastettiin oikeuteen syytettynä osallisuudesta pääministeri István Tiszan murhaan vuoden 1918 vallankumouksen aikana, mutta hänet vapautettiin syyttömänä. Marraskuussa 1921 hänet vangittiin lyhyesti myös kuningas Kaarle IV:n valtaanpaluuyrityksen tukemisesta.[1] Friedrich yritti vuonna 1923 perustaa Unkariin Italian esikuvan mukaisen fasistipuolueen, joka jäi merkityksettömäksi.[2]
Unkarin kansantasavallan kommunistihallinto vangitsi Friedrichin heinäkuussa 1951, ja hänet tuomittiin samassa näytösoikeudenkäynnissä arkkipiispa József Grõszin kanssa 15 vuoden vankeuteen vallankaappauksen juonimisesta. Hän kuoli vankilassa myöhemmin samana vuonna 68-vuotiaana. Hänet rehabilitoitiin Unkarissa vuonna 1990.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k Wojciech Roszkowski & Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 1903–1904. Routledge 2016. Google Books (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Nordisk familjebok, täydennysosa (1923), s. 1055 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 19.4.2020.
- ↑ Nordisk familjebok, täydennysosa (1924), s. 804 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 19.4.2020.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta István Friedrich Wikimedia Commonsissa
