Isonkivenvaara

vaara Utsjoella

Isonkivenvaara (pohjoissaameksi Stuorrageađggevárri) on vaara Utsjoen kunnassa Pohjois-Lapissa. Vaaran korkeus merenpinnasta on 222 metriä.[1]

Näkymä Isonkivenvaaralta pohjoiseen
Näkymä Isonkivenvaaralta länteen
Penkit ja pöytä, jossa kyltti EU:n tuesta

Vaaralle on matkaa Nuorgamin kylästä noin kolme kilometriä pitkin Pulmankijärven maisematietä. Ylänkö on enimmäkseen puutonta, joten sieltä avautuu esteetön näköala joka suuntaan.[2] Alempana kasvaa tunturikoivua. Etelässä on Kaldoaivin erämaa-alue ja pohjoisessa voi nähdä Norjan tunturit ja Tenojokilaakson. Huipulla on muutamia Utsjoen julkisia taideteoksia, joihin kuuluvat kivistä rakennettu jokivenettä kuvaava ympäristöteos ”Nuorgamiin menijä” ja lepopaikkana tunnettu istumakivi sekä Kartoitusmuistomerkki.[3] Sinne on rakennettu myös kivinen pöytä penkkeineen, mihin on saatu EU:n rahoitusta. Skaidijärven kävelyreitti,[4] joka lähtee Nuorgamin kylästä, kulkee Isonkivenvaaran kautta.

Vaaran luonto on nummimaista alapaljakkaa ja kivenlohkareita, joiden mukaan vaaran sanotaan saaneen nimensä. Vaaran lähellä on Skaidejavri (Skáidejávri)[5] ja muita pienempiä järviä sekä noin kymmenen kilometrin päässä Pulmankijärvi.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Paikkatietoalusta beta.paikkatietoalusta.fi. Viitattu 3.9.2020.
  2. Saamenmaan kylät, Isonkivenvaara inarilapland.fi. Arkistoitu 18.4.2021. Viitattu 3.9.2020.
  3. Retkipaikka, Suomen huipulla retkipaikka.fi. Viitattu 3.9.2020.
  4. Skaidijärven polku exploreutsjoki.fi. Viitattu 3.9.2020.
  5. Järviwiki, Skaidejavri jarviwiki.fi. Viitattu 3.9.2020.