Iota subscriptum

Iota subscriptum (< lat., ”alle kirjoitettu ioota”; m.kreik. ὑπογεγραμμένη (ἰώτα), hypogegrammenē (iōta)) on muinaiskreikan polytonisessa ortografiassa käytetty diakriittinen merkki, joka esiintyy pitkän vokaalin α (ā), η (ē) tai ω (ō) alle kirjoitettuna ja näyttää pienikokoiselta iootalta: , , . Se ilmaisee tällöin diftongeja αι (āi), ηι (ēi) tai ωι (ōi).[1]

Esimerkki: Iota subscriptumit sanassa ᾠδῇ, ōdē, datiivi sanasta ᾠδή, ōdē, ’laulu’.

Ioota kirjoitetaan näissä diftongeissa iota subscriptumina siksi, ettei sitä näissä tapauksissa äännetä. On kuitenkin myös tapauksia, joissa pitkää vokaalia seuraava ioota kirjoitetaan näkyviin iota adscriptumina, vaikka sitä ei tuolloinkaan äännetä.[1] Translitteraatiossa ioota jätetään yleensä pois kummassakin tapauksessa.

Iootan ääntäminen kyseisissä diftongeissa lakkasi muinaiskreikassa jo ennen ajanlaskun alkua, minkä seurauksena ioota lakattiin niissä vähitellen myös merkitsemästä näkyviin. Iota subscriptumin (samoin kuin iota adscriptumin) merkitseminen kehittyi kreikan ortografiaan bysanttilaisella kaudella 1000-luvulla, koska iootalla on kyseisissä tapauksissa kuitenkin kieliopillista merkitystä. Sen avulla voidaan erottaa ennen kaikkea 1. ja 2. deklinaation substantiivien yksikön datiivimuoto (esim. γραφῇ, grafē ja ὁδῷ, hodō) sekä eräät supistumaverbit (esim. ἀγαπᾷς, agapās < ἀγαπάεις, agapaeis).[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Kiilunen, Jarmo & Nikki, Nina: Alfasta oomegaan. Uuden testamentin kreikan tukipaketti, s. 193–194. Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 103. Helsinki: Suomen eksegeettinen seura, 2013. ISBN 978-951-9217-58-1.