Iota adscriptum

Iota adscriptum (< lat., ”viereen kirjoitettu ioota”) on nimitys muinaiskreikassa esiintyvälle ääntymättömälle mutta normaalisti näyviin merkitylle iootalle, joka esiintyy diftongissa pitkän vokaalin α (ā), η (ē) tai ω (ō) jälkeen, toisin sanoen diftongeissa αι (āi), ηι (ēi) tai ωι (ōi).[1]

Esimerkki: Iota adscriptumin käyttö majuskelikirjoituksessa.
Esimerkki: Iota adscriptumin käyttö ison alkukirjaimen jälkeen, yhdessä myöhemmin sanassa esiintyvän iota subscriptumin kanssa.

Ioota kirjoitetaan aina iota adscriptumina silloin kun:[1]

  • Teksti on kirjoitettu majuskelilla eli isoilla kirjaimilla. Esimerkiksi: ΕΝ ΤΩΙ ΝΑΩΙ = έν τῳ ναῷ, en tō naō, ’temppelissä’.
  • Iootaa edeltävä pitkä vokaali on sanan aloittava iso alkukirjain. Esimerkiksi: Ἅιδης, Hādēs, ’Haades’.
  • Pitkä vokaali ja ioota kuuluvat eri tavuihin. Esimerkiksi πρωί, prōi, ’varhain’, ’aamulla’.

Muissa tapauksissa pitkää vokaalia seuraava ioota kirjoitetaan iota subscriptumina.[1] Translitteraatiossa ioota jätetään yleensä pois kummassakin tapauksessa.

Iota adscriptumin (samoin kuin iota subscriptumin) merkitseminen kehittyi kreikan ortografiaan bysanttilaisella kaudella 1000-luvulla.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Kiilunen, Jarmo & Nikki, Nina: Alfasta oomegaan. Uuden testamentin kreikan tukipaketti, s. 193–194. Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 103. Helsinki: Suomen eksegeettinen seura, 2013. ISBN 978-951-9217-58-1.