Inkoon voimalaitos

voimalaitos Inkoossa, Uudellamaalla

Inkoon voimalaitos oli Inkoon kunnassa Joddbölen kylässä Fagervikin lahden rannalla sijainnut hiililauhdevoimalaitos. Voimalassa oli neljä vuosina 1974–1978 valmistunutta 250 MW:n yksikköä. Laitos oli Pohjoismaiden suurimpia hiililauhdevoimaloita[1]. Laitoksen vieressä on Inkoon satama, jonka Fortumin omaan laituriin (satamaan) voimalan käyttämä kivihiili laivattiin vuoteen 2012 asti.[2]

Inkoon voimalaitos
Tyyppi lauhdevoimalaitos
Polttoaine kivihiili
Teho 1 000 MW
Omistaja Fortum Power and Heat Oy
Valmistunut 1974-1978
Lakkautettu 2014 (purettu 2017-2020)
Sijainti Inkoo
Koordinaatit 60.0199°N, 23.9123°E

Fortum sulki voimalaitoksen nelosyksikön vuonna 2013 ja loput kolme yksikköä vuonna 2014. Viimeisinä vuosina voimala toimi varavoimalana kulutushuippujen tasaamiseen, eikä sitä esimerkiksi vuonna 2009 käytetty koeajoja lukuun ottamatta lainkaan[3]. Vuoden 2016 alussa yhtiö kertoi aikomuksestaan purkaa Inkoon hiilivoimalaitos.[4] Purkutyöt aloitettiin kesällä 2017.[5] Maaliskuussa 2020 voimalaitos saatiin purettua maan tasalle.[6]

Lähteet muokkaa

  1. Energiaa Suomessa: Inkoon voimala
  2. Annual statistics, Goods traffic, 2015 (linkki vuoden 2015 tilastoon, vastaavasti aiemmat vuodet 2003–2014) Satamaliitto, finnports.com. Viitattu 7.9.2016. (englanniksi)
  3. Fortum aloittaa yt-neuvottelut Inkoon voimalaitoksella
  4. Heikki Arola: Fortum aikoo purkaa Inkoon hiilivoimalan – kirjaa tappioita lähes 200 miljoonaa Helsingin Sanomat. 21.1.2016. Viitattu 7.9.2016.
  5. Suomen suurin purkutyömaa käyntiin Inkoossa Yle Uutiset. 22.5.2017. Viitattu 25.3.2020.
  6. Fortumin Inkoon hiili­voi­ma­laitos purettu maan tasalle 25.3.2020. Fortum. Viitattu 25.3.2020.

Aiheesta muualla muokkaa