Ilmalaiva ensimmäisessä maailmansodassa

(Ohjattu sivulta Ilmalaivat ensimmäisessä maailmansodassa)
Zeppelin L20 haaksirikkoutuneena Stavangerin edustalla 3. toukokuuta 1916.
L31 tai L32 -zeppeliinin hylky 27. syyskuuta 1916.
Calais’n pommitus yöllä 21.–22. helmikuuta 1915
Ranskalaisen ilmalaivan kuvalla varustettu postikortti ensimmäisestä maailmansodasta vuodelta 1915.
Taiteilijan näkemys Warnefordin saavutuksesta
Ympärysvaltojen lentokone pommittaa palavaa saksalaista tähystyspalloa
Brittiläinen propagandapostikortti. Kuvateksti: ”’lastenmurhaajan’ loppu”.

Ilmalaiva ensimmäisessä maailmansodassa oli etenkin Saksan maavoimien ja laivaston ilmapommituksiin ja tiedusteluun käyttämä keksintö. Saksalaisilla ilmalaivoilla (zeppeliineillä) pommitettiin etenkin Britanniaa, muun muassa Lontoota. Niiden käyttö alkoi sodan alussa Saksan hyökätessä Belgiaan ja Ranskaan. Niitä käytettiin myös vihollislaivastojen liikkeiden tarkkailuun. Ilmalaivojen torjuntaan soveltuvien lentokoneiden kehittäminen Britanniassa vähensi ilmalaivojen käyttöä vuoden 1916 lopulta lähtien ja siirsi Saksassa painopisteen pommikoneiden kehittämiseen. Ilmalaivoja oli Saksan lisäksi myös muilla sotaan osallistuneilla mailla.

Sisällysluettelo

Ilmalaivat ennen sotaaMuokkaa

Ferdinand von Zeppelin rakensi ilmalaivan, joka oli valmis ensi lentoon kesäkuussa 1900. Tästä alkaen Zeppelin rakensi lisää ilmalaivoja. Saksan armeija kiinnostui hänen kolmannesta ilmalaivastaan, mutta se ei kuitenkaan vastannut armeijan asettamia vaatimuksia. Armeijan asettamia vaatimuksia vastasi kesäkuussa 1908 valmistunut Zeppelinin neljäs ilmalaiva, mutta se tuhoutui myrskyssä. Saksan armeija tilasi seuraavana vuonna Zeppeliniltä kaksi uutta ilmalaivaa. Saksassa ilmalaivoja valmisti Zeppelinin lisäksi Schütte-Lanz-yritys. Myös Saksan merivoimat kiinnostuivat ilmalaivoista, koska se oli laivaston laajentuessa unohtanut risteilijöiden tehtävät tiedustelussa ja ilmalaivat voisivat korjata puutteellista tiedustelukykyä. Laivasto aloitti vuonna 1914 ohjelman ilmalaivojen rakentamiseksi ja tukikohtien perustamiseksi.[1]

Italiassa ja Ranskassa valmistettiin myös ilmalaivoja. Italian–Turkin sodan aikana italialaiset käyttivät kolmea ilmalaivaa Libyassa pääasiallisesti tiedustelutehtävissä. Ranskassa Alberto Santos-Dumont rakensi neljätoista ilmalaivaa vuoteen 1904 mennessä. Ranskalainen yhtiö Lebaudy Frères valmisti kolme ilmalaivaa vuosina 1902–1905. Lebaudy tarjosi yhtä ilmalaivaa Ranskan sotaministerille, joka otti sen vastaan ja hallitus tilasi toisen samanlaisen ilmalaivan. Molemmat ilmalaivat tuhoutuivat myrskyssä ja niiden tilalle Ranska tilasi uuden ilmalaivan. Brittiläinen Morning Post tilasi vastaavan ilmalaivan ja lahjoitti sen Britannian hallitukselle. Ranskalaiset yritykset valmistivat ennen sodan alkamista sarjan ilmalaivoja, joita myös Britannia tilasi vuosina 1912–1913. Britannian armeija tilasi kaksi alusta Ranskasta ja neljä Britanniasta. Tammikuussa 1914 armeija siirsi kaikki neljä ilmalaivaansa Britannian laivastolle.[2]

Ilmalaivat sodan aikanaMuokkaa

Ensimmäinen maailmansota syttyi elokuussa 1914. Sodan alkaessa Saksan maavoimilla oli kuusi ja laivastolla yksi ilmalaiva. Maavoimat kokeili niitä rintamalla Saksan hyökätessä Belgiaan, jolloin ne pommittivat Liègeä ja Antwerpeniä.[3] Saksalaiset ilmalaivat hyökkäsivät myös ranskalaisia kohteita vastaan vuoden 1914 aikana.[4] Ensimmäinen saksalaisilla ilmalaivoilla suoritettu pommitus tapahtui 5. elokuuta 1914 belgialaista Liègen kaupunki vastaan.

Sodan ensimmäisten kuukausien aikana maavoimat menettivät kolme zeppeliiniä menettäen kiinnostuksensa niiden käyttöön.[3] Laivasto käytti ilmalaivoja korvaamaan tiedustelutehtävissä keveitä risteilijöitä, joita ei ollut riittävästi.[3]

Saksalaiset yrittivät käyttää marraskuussa 1917 ilmalaivaa Itä-Afrikassa taistelleiden joukkojen huoltamiseen, mutta suunnitelma epäonnistui. Bulgariasta lähtenyt ilmalaiva L 59, kutsuttiin radiolla takaisin sen ollessa Sudanin yllä, koska Saksan Itä-Afrikan joukkojen oletettiin antautuneen.[5]

Saksalaiset rakensivat kaikkiaan 88 ilmalaivaa, joista 74 palveli laivaston ilmalaivaosastossa. Saksa menetti 34 ilmalaivaa huonojen sääolosuhteiden vuoksi ja 17 tuhoutui Britanniassa pommituslennoilla. Yhdeksän ilmalaivaa ammuttiin alas Ranskan yllä ja Venäjän rintamalla. Yhteensä Saksa menetti 60 ilmalaivaa.[5]

Saksan hyökkäykset BritanniaanMuokkaa

Britit pelkäsivät saksalaisten ilmalaivojen pommittavan Britanniaa. Britannian sotilasjohto arvioi Saksalla olevan noin 20 ilmalaivaa, jotka voisivat pommittaa Britanniaa. Britit arvioivat, että ilmalaivojen hyökkäyksiä ei pystyttäisi torjumaan muuten kuin tuhoamalla ilmalaivat maassa. Tämän vuoksi britit tekivät vuonna 1914 ilmavoimin kolme hyökkäystä Saksan ilmalaivojen tukikohtiin. Hyökkäykset suuntautuivat Düsseldorfiin, Kölniin ja Cuxhaveniin. Kölnin hyökkäyksessä tuhottiin yksi ilmalaiva, Z 9, muuten hyökkäykset olivat menestyksettömiä.[6]

Saksan ilmavoimien tärkein strateginen kohde oli Britannia. Ilmalaivat tekivät ensimmäisen hyökkäyksen Britanniaan 19.–20. tammikuuta 1915. Hyökkäyksessä pommitettiin lähinnä maaseutua ja siinä kuoli neljä ja loukkaantui 18. Saksalaiset ilmalaivat tekivät vuonna 1915 kaikkiaan 20 hyökkäystä ja pudottivat 37 tonnia pommeja Britanniaan. Pommituksissa kuoli 181 ja haavoittui 455 ihmistä.[7]

Vuonna 1916 Saksalaiset tekivät 23 hyökkäystä, joissa kuoli 293 ja haavoittui 691 henkilöä. Saksalaiset tekivät sodan suurimman ilmalaivahyökkäyksen 2. syyskuuta 1916. Hyökkäykseen osallistui 16 ilmalaivaa, joissa oli noin 32 tonnia pommeja.[8]

Saksan sodanjohto tuli vuoden 1916 lopulla siihen tulokseen, että ilmalaivat eivät soveltuneet strategisiin pommituksiin. Tästä huolimatta hyökkäyksiä jatkettiin ja ilmalaivoja kehitettiin ominaisuuksiltaan paremmiksi. Ne kykenivät nousemaan yhä korkeammalle. Vuodesta 1917 lähtien myös pommikoneet tekivät pommituslentoja. Ilmalaivojen puolestapuhujiin kuului laivaston ilmalaivaosaston komentaja Peter Strasser. Saksalaiset tekivät vuosina 1917–1918 Britanniaan yhteensä 11 ilmalaivahyökkäystä. 24. syyskuuta 1917 saksalaiset tekivät 11 ilmalaivan hyökkäyksen ja 19.–20. lokakuuta 1917 kymmenen ilmalaivan hyökkäyksen. Lokakuun hyökkäys tunnetaan nimellä hiljainen hyökkäys, siinä kuoli 236 ja haavoittui 55 ihmistä. Hyökkäyksessä Saksa menetti yhteensä viisi ilmalaivaa. Strassaer kuoli L 70:n tuhoutuessa ilmalaivahyökkäyksessä 5. elokuuta 1918, minkä jälkeen uusia hyökkäyksiä ei tehty enää Britanniaan.[9]

Brittien vastatoimetMuokkaa

Vuonna 1915 otettiin Englannissa zeppeliinien yötoiminnan havaitsemiseksi kuulosuuntimia ja valonheittimiä käyttöön. Englantilaisten ilmatorjunta oli sodan alussa hyvin epävarmaa.[10][11]

Britit pommittivat kahden lentokoneen osastolla 6.–7. kesäkuuta 1915 saksalaisten Everen ilmalaivahallia ja tuhosivat ilmalaiva Z 38 maahan. Saman hyökkäyksen kolmas lentokone harhautui joukosta. Morane-Saulnier-konetta lensi Reginald Warneford. Hän kohtasi sattumalta ilmalaiva Z 37:n. Ilmalaiva ajoi konetuliaseiden tulella Warnefordin pois. Ilmalaiva alkoi nousta hyvin korkealle. Warneford kiipesi hitaasti 3350 metriin. Ilmalaiva laski korkeutta, ja Warneford jäi ilmalaivan yläpuolelle. Hän pudotti kuusi pommia ilmalaivan kattoon. Ilmalaiva räjähti, ja vaurioitti Warnefordin heikkoa puurakenteista yksitasoa, ja hän teki pakkolaskun vihollisen linjojen taakse. Warneford korjasi vaurioituneen polttoaineletkun ja palasi takaisin kotiin. LZ 37 oli ensimmäinen lentokoneen pudottama zeppeliini. Warneford palkittiin Viktorian ristillä.[4]

Englantilaisiin lentokoneisiin alettiin kesällä 1916 jakaa ammuslatauksia, joissa yhdistettiin kahden tyyppisiä räjähtäviä ammuksia fosforiammuksiin. Ammukset toimivat hyvin vedyllä täytettyjä ilmalaivoja vastaan. William Leefe Robinsonin ohjaama BE.2c-lentokone tiputti 2. syyskuuta SL 11:n. SL 11:n pudotuksella oli tärkeä psykologinen vaikutus Britanniassa, koska siitä uutisoitiin laajasti ja tuhannet ihmiset näkivät pudonneen ilmalaivan. Lentokoneet ja ilmatorjunta pudottivat yhdessä 23. syyskuuta L 33:n.[4] Frederick Soweryn ohjaama BE.2c pudotti samassa hyökkäyksessä mukana olleen L 32:n.[11]

Vuoden 1916 loppupuolella hävittäjälentokoneiden kehitys teki ilmalaivojen pommituslennoista vaikeita. Vuonna 1917 Britannian ilmapuolustuksessa palveli kymmenen hävittäjälaivuetta ja sadoilla ilmatorjuntatykeillä ja valonheittimillä palveli noin 10 000 henkeä. Yhteensä Saksa menetti brittien ilmapuolustukselle sodan aikana 17 ilmalaivaa.[4]

SuomessaMuokkaa

Suomen historian ensimmäinen ilmahyökkäys tapahtui 25.–26. heinäkuuta välisenä yönä vuonna 1916, kun saksalainen ilmalaiva LZ 58 kävi pudottamassa kahdeksan pommia Maarianhaminan satamaan Ahvenanmaalla. Iskussa sai surmansa viisi venäläistä matruusia.[12]

LähteetMuokkaa

  • Swanston, Alexander & Malcom: ”Ilmavoimien alkuvaiheet: 1914–1918 ja Ilmalaivat: 1914–1918”, Historian suurimmat ilmataistelut, s. 27–39. Ilmasodankäynti kautta aikojen (alkuteos: Atlas of Air Warfare). Suomentanut Kirsi Peitsara. Helsinki: Minerva, 2009. ISBN 978-952-492-385-9.

ViitteetMuokkaa

  1. Swanston s.30–31
  2. Swanston s. 31–32
  3. a b c Ari Unikoski: The War in the Air - Bombers: Germany, Zeppelins 9. elokuuta 2003. FirstWorldWar.com. Viitattu 6. heinäkuuta 2007. (englanniksi)
  4. a b c d Swanston
  5. a b Swanston s. 39
  6. Swanston s. 28–29, 32
  7. Swanston s. 32–33, 36
  8. Swanston 36–37
  9. Swanston s. 37–39
  10. De Superzeppelin Viitattu 6. heinäkuuta 2007. (hollanniksi)
  11. a b THE 1916 GERMAN ZEPPELIN OFFENSIVE The Hubpages. Viitattu 6. heinäkuuta 2007. (englanniksi)
  12. Tuomas Hoppu: Suomi ja ensimmäinen maailmansota, s. 40 teoksessa Sisällissodan pikkujättiläinen (toim. Pertti Haapala & Tuomas Hoppu). WSOY 2009.

Aiheesta muuallaMuokkaa