Ikaros
Ikaros (m.kreik. Ἴκαρος) oli kreikkalaisessa mytologiassa Daidaloksen poika. Hänen isänsä oli suunnitellut labyrintin kuningas Minokselle, mutta joutunut sinne itse kuninkaan vangitsemana sen jälkeen, kun Theseus oli surmannut sinne suljetun Minotauroksen. Yrittääkseen paeta vankilastaan Daidalos suunnitteli sekä itselleen ja pojalleen parin siipiä, jotka oli valmistettu vahasta ja sulista. Ikaroksen valmistautuessa lähtemään lennolle isä varoitti tätä lentämästä liian lähelle aurinkoa, koska vaha voisi sulaa siivistä, tai liian lähellä merta, koska kosteus voisi irrottaa sulat, mutta Ikaros unohti isänsä varoitukset lumoutuessaan lentämisestä. Hän kohosi yhä ylemmäs, kunnes jouduttuaan liian lähelle aurinkoa siivissä ollut vaha suli, ja Ikaros putosi mereen ja hukkui.[1] Meri tunnetaan hänen mukaansa Ikarianmerenä.
Herakleen kerrottiin haudanneen Ikaroksen ruumiin sen huuhtouduttua Dolichen saaren rantaan, jota Herakles alkoi tämän jälkeen kutsua Ikariaksi.[2]
Muuta
muokkaaBrittiläinen heavy metal -yhtye Iron Maiden on tehnyt Ikaroksen tarua mukailevan kappaleen Flight of Icarus vuonna 1983 julkaistulle Piece of Mind -albumille.
Lähteet
muokkaa- ↑ Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') Epitomi 1.12–13 (engl. käännös)
- ↑ Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 2.6.3 (engl. käännös)
Myytin taidetta
muokkaa-
Pieter Brueghel, Maisema ja Ikaroksen putoaminen, noin 1558.
-
Hendrik Goltzius (Cornelis van Haarlemin mukaan), Ikaros, 1588. Sarjasta neljä häpeäpilkkua.
-
Anthony van Dyck, Daidalos ja Ikaros, 1615-1625.
-
Rubens, Ikaroksen putoaminen, 1646.
-
Andrea Sacchi, Daidalos ja Ikaros, noin 1645.
-
Pavel Mihailov, Daidalos ja Ikaros, 1857.
-
Frederic Leighton, Ikaros ja Daidalos, noin 1869.
-
Rebecca Matte, Ikaros ja Daidalos, 1922.
-
Jeanot Bürgi, Daidalos ja Ikaros, 1969, Utrecht.
-
Michael Ayrton, Ikaros, 1973.
-
Barbro Lindvall-Liljander, Ikaros ja leija.
-
Simon Benetton, Ikaros, 1993.
Aiheesta muualla
muokkaa- Ikaros ja Daidalos tarina suomen kielellä
- Ikaros ja Daidalos (Arkistoitu – Internet Archive)
- Turun taidemuseo: Lentämisen unelma (Arkistoitu – Internet Archive)