Idris II
Idris II (Arabiaksi إدريس الثاني), syntymänimeltään Idris ibn Idris ibn Abd Allah al-Hasani (s. 781– 828) oli Keski-Marokkoa hallinneen Idrisidi-dynastian toinen ja vaikutusvaltaisin kuningas vuosina 791–828.[1] Idrisin elämän yksityiskohdat ovat perimätiedon varassa, ja useista vaiheista on erilaisia versioita.
Elämä muokkaa
Kun Idris II:n isä Idris ibn Abdullah eli Idris I kuoli Abbasidien lähettämän salamurhaajan surmaamana vuonna 791 hänellä ei ollut perillisiä. Kuninkaan neuvonantaja ja entinen orja Rashid toi heimojen tietoisuuteen kuolleen kuninkaan rakastajattaren, berberiorjan nimeltä Kanzah, joka odotti lasta. Hän otti kansalta uskollisuudenvakuutuksen vielä syntymättömän hallitsijan nimissä.[1] Syntynyt poika nimettiin edesmenneen isänsä mukaan Idris II:ksi. Rashid vakautti Idrisidien suvun vallan sijaishallitsijana ja kasvatti perimätiedon mukaan nuoren Idrisin sunnimuslimiksi. On kuitenkin muistettava, että sunnilaisuuden ja šiialaisuuden teologiset suuntaviivat eivät olleet vielä 700-luvulla muodostuneet nykyisen kaltaisiksi. Rashid sai surmansa vuonna 802 Matghara-heimon kapinassa, jonka taustalla olivat Abbasidit.[2][3]
Seuraavista tapahtumista on kaksi versiota. Yhden version mukaan Rashid sai kuolinvuoteellaan berberiheimot vannomaan uskollisuuttaan nuorelle Idrikselle. Toisen tarinan mukaan Rashidia sijaishallitsijana seurannut Yazid ibn Ilyas julisti 11-vuotiaan Idrisin imaamiksi Walilan (Volubilis) moskeijassa vakauttaakseen oman asemansa. Noin vuodesta 805 lähtien alueelle alkoi tulla arabipakolaisia eri puolilta muslimimaailmaa.[3][4] Idris II siirsi pääkaupungin Volubiliksestä isänsä perustamaan Fèsiin.[2] Varsinkin vuoden 818 epäonnistunut kapina Cordobassa toi Fèsiin runsaasti pakolaisia ja muutamassa vuosikymmenessä kaupungista kasvoi tiheästi asuttu keskus.[5]
Idris II:n myöhemmästä elämästä tiedetään vähän yksityiskohtia. Hän onnistui laajentamaan valtakuntaansa alistamalla valtaansa lukuisia berberiheimoja, jotka eivät vielä olleet kääntyneet muslimeiksi. Hän valloitti myös Tlemcenin kaupungin nykyisen Algerian alueella ja onnistui siten vakauttamaan idrisidien hallintaan tärkeitä Saharan kauppareittejä.[3]
Kuninkaan kolmestatoista pojasta vanhin Muhammad ibn Idris seurasi isäänsä Fèsin ja sen ympäristön valtaistuimelle, mutta isoäidin Kanzahin toiveen mukaisesti myös muille pojille annettiin omat alueet hallittaviksi. Lisäksi Idrinin setä Sulaiman bin Abdullah bin Hasan bin Muthana bin Hasan bin Ali bin Ali Talib sai Tlemcen alueen saavuttuaan Egyptistä pakolaisena Marokkoon.[6] Valtakunta pirstoutui siten pienemmiksi palasiksi, vaikka olikin silti paikallinen vaikuttaja vuoteen 985 saakka. Idris II kuoli tapaturmaisesti vuonna 828 ja haudattiin perimätiedon mukaan isänsä viereen mausoleumiin Waliliin.[3]
Myöhempi maine muokkaa
1300–1400-luvuilla Marokossa syntyi pyhien esi-isien kultti. Idrisit olivat profeetan suoria jälkeläisiä ja heidän haudastaan tuli pyhiinvaelluskohde. Idrisien kultti aiheutti suuria ongelmia vallassa olleelle Marinidien dynastialle. Kun Shurafan moskeijasta Fèsistä löytyi restauroinnin yhteydessä hyvässä kunnossa ollut ruumis vuonna 1437, löydetty julistettiin Idris II:ksi. Löytynyt ruumis haudattiin seremoniallisesti uudestaan ja moskeijasta tuli Zawiya Moulay Idris II. Idris II:sta tunnetaan nykyisin Fèsin kaupungin suojelupyhimyksenä ja hänen mausoleuminsa on yksi Marokon pyhimmistä paikoista.[3]
Lähteet muokkaa
- Najeebabadi, A.K: The history of Islam. Volume 3. Lebanon: Darussalam, 2001. (englanniksi)
- Rogerson, B.: Matkaopas historiaan. Pohjois-Afrikka. Suomi: Oy UNIpress Ab, 2006. ISBN 951-579-089-1.