House of the Dragon

televisiosarja

House of the Dragon on yhdysvaltalainen fantasiasarja ja Game of Thrones -televisiosarjan esiosa. Sen ovat luoneet George R. R. Martin ja Ryan Condal.[1] Sarja perustuu Martinin kirjaan Tuli ja veri, joka käsittelee kuvitteellista Targaryenin sukua, ja sijoittuu aikaan noin 200 vuotta ennen Game of Thronesin tapahtumia.[2] Kirjasta tehdään muitakin sarjoja.[3][4]

House of the Dragon
Tyyli fantasia
Luoja(t)
Perustuu George R. R. Martinin kirjaan Tuli ja veri
Pääosissa
Alkuperämaa Yhdysvallat
Alkuperäiskieli englanti
Esitetty 21. elokuuta 2022 –
Tuotantokausia 1
Jaksoja 10
Tuotanto
Tuottaja(t)
Vastaava(t) tuottaja(t)
Ohjaaja(t)
Käsikirjoittaja(t)
Säveltäjä(t) Ramin Djawadi
Tuotantoyhtiö(t) HBO
Edeltäjä Game of Thrones
Aiheesta muualla
IMDb

Sarja kertoo Targaryenin suvun raa’asta ja verisestä sisällissodasta, jonka aiheuttaa epäselvyys kuningas Viserys I:n perijästä. Martinin romaanissa vastakkain ovat kuninkaan tytär Rhaenyra Targaryen ja vanhin poika.[5] Edeltäjänsä tavoin House of the Dragon sisältää seksiä, alastomuutta, väkivaltaa ja juonittelua, mutta uudempana teemana nostetaan esiin naisen asema valtakunnassa. Tämä näkyy jo ensimmäisessä jaksossa, kun kuningas valitsee kruununperijäkseen poikkeuksellisesti tyttärensä.[6]

Televisiosarjaa alettiin esittää 21. elokuuta 2022. Sarjan tuottaa HBO ja pääosia esittävät Paddy Considine, Matt Smith, Olivia Cooke, Emma D’Arcy, Steve Toussaint, Eve Best, Fabien Frankel, Sonoya Mizuno ja Rhys Ifans. Sen pilottijakso oli vuoden 2022 katsotuin ja HBO:n kaikkien aikojen katsotuin ensi-iltaesitys.[7] Pian ensimmäisen jakson julkaisun jälkeen HBO ilmoitti, että sarjaa jatketaan toisella tuotantokaudella.[2] George R. R. Martinin mukaan House of the Dragonin tarina kokonaisuudessaan käsittää 40 jaksoa eli neljä tuotantokautta.[8]

Tausta muokkaa

Game of Thrones muokkaa

Pääartikkeli: Game of Thrones

Game of Thrones on vuosina 2011–2019[9] esitetty televisiosarja, joka perustuu George R. R. Martinin fantasiakirjasarjaan Tulen ja jään laulu. Sarja kertoo keskiaikaisen kuningaskunnan valtataistelusta vanhojen mahtisukujen, maanpakoon ajettujen entisten kruununperillisten ja myyttisten olentojen välillä. Sen pääosia esittävät muun muassa Peter Dinklage, Lena Headey, Emilia Clarke, Kit Harington, Nikolaj Coster-Waldau ja Maisie Williams.[10] Televisiosarja oli maailmanlaajuisesti yksi 2010-luvun katsotuimpia ja se oli vuonna 2019 eniten Emmy-palkintoja voittanut sarja.[11] Sarjasta on kehitteillä monia spin-offeja, joista House of the Dragon on ensimmäinen tuotantoon siirtynyt.[6]

Tuli ja veri muokkaa

Pääartikkeli: Tuli ja veri

Tuli ja veri on George R. R. Martinin kirjoittaman kaksiosaisen kirjasarjan ensimmäinen osa, joka julkaistiin vuonna 2018. Kirjasarja kertoo Targaryenin suvun historiasta Westerosissa ja on kirjoitettu arkkimestari Gyldaynin näkökulmasta.[12] Sarjan toista osaa ei ole julkaistu.[13] Ensimmäinen osa alkaa Aegon I Targaryenin valloituksesta noin 300 vuotta ennen Game of Thronesin tapahtumia. Kirjaan pohjautuvassa House of the Dragonissa kuitenkin ohitetaan Targaryenin valtaannousu ja keskitytään suvun lohikäärmetanssiksi kutsuttuun sisällissotaan, joka käydään noin sata vuotta valloituksen jälkeen.[14]

Rooleissa muokkaa

Päärooleissa muokkaa

 Paddy Considine  Viserys I Targaryen  
 Matt Smith  Daemon Targaryen  
 Emma D’Arcy  Rhaenyra Targaryen  
 Milly Alcock  nuori Rhaenyra Targaryen  
 Olivia Cooke  Alicent Hightower  
 Emily Carey  nuori Alicent Hightower  
 Rhys Ifans  Otto Hightower  
 Steve Toussaint  Corlys Velaryon  
 Eve Best  Rhaenys Velaryon  
 Fabien Frankel  Criston Cole  
 Sonoya Mizuno  Mysaria  
 Graham McTavish  Harrold Westerling  
 Matthew Needham  Larys Strong  
 Jefferson Hall  Tyland ja Jason Lannister  

Sivurooleissa muokkaa

 Tom Glynn-Carney  Aegon Targaryen  
 Ty Tennant  nuori Aegon Targaryen  
 Phia Saban  Helaena Targaryen  
 Evie Allen  nuori Helaena Targaryen  
 Ewan Mitchell  Aemond Targaryen  
 Leo Ashton  nuori Aemond Targaryen  
 Harry Collett  Jacaerys Targaryen  
 Leo Hart  nuori Jacaerys Targaryen  
 John Macmillan  Laenor Velaryon  
 Theo Nate  nuori Laenor Velaryon  
 Nanna Blondell  Laena Velaryon  
 Savannah Steyn  nuori Laena Velaryon  
 Wil Johnson  Vaemond Velaryon  
 Bethany Antonia  Baela Targaryen  
 Phoebe Campbell  Rhaena Targaryen  
 Ryan Corr  Harwin Strong  

Tuotanto muokkaa

Käsikirjoitus muokkaa

Sarjan ensimmäistä kautta kirjoitti kokonaisuudessaan kahdeksan käsikirjoittajaa. Tuotantokauden tahti on showrunner Ryan Condalin mukaan tarkoituksellisen hidas, jotta hahmot tulevat katsojille tutuiksi ”ennen kuin heidät heitetään sotaan”.[15] George R.R. Martin ei käsikirjoittanut jaksoja, mutta Condalin mukaan kirjailija oli mukana tuotannossa ikään kuin neuvonantajana.[16] Martin olisi tahtonut aloittaa tarinan 40 vuotta lopullista versiota varhaisemmasta ajasta: ensimmäinen jakso olisi tuolloin kertonut Jaehaerys Targaryenin kahdesta pojasta.[17]

Kuvaukset muokkaa

Sarjaa kuvattiin huhtikuusta 2021 helmikuuhun 2022[18][19] pääasiassa Englannissa, jossa kuvauspaikkoja olivat muun muassa Peak District, Aldershot, Cornwall ja Leavesden Studios.[20][21] Kuninkaansatamaan sijoittuvia kohtauksia kuvattiin espanjalaisissa kaupungeissa Cáceres ja Trujillo, joista jälkimmäistä käytettiin myös Game of Thronesin seitsemännellä tuotantokaudella.[21] Myös portugalilaista kylää Monsantoa ja siellä sijaitsevaa keskiaikaista linnaa käytettiin kuvauspaikkana.[21][22] Ensimmäisen kauden budjetti oli miltei 20 miljoonaa dollaria jaksolta.[23][24]

Musiikki muokkaa

Game of Thrones -televisiosarjan säveltänyt Ramin Djawadi vastaa myös House of the Dragonin musiikista. Televisiosarjoissa käytetään samaa tunnusmusiikkia.[25] Ensimmäisen tuotantokauden soundtrack-albumi julkaistiin 23. lokakuuta 2022.[26]

Toinen tuotantokausi muokkaa

Ensimmäisen kauden showrunner ja kolme jaksoa ohjannut Miguel Sapochnik on ilmoittanut jättäytyvänsä pois sarjan tuotannosta ensimmäisen kauden jälkeen.[27] Ryan Condal, toinen showrunnereista, jatkaa kuitenkin vetäjänä ja käsikirjoittajana. Tekijätiimiin liittyi myös Game of Thrones -jaksoja ohjannut Alan Taylor.[28] George R.R. Martin ei ollut mukana käsikirjoittamassa toista kautta.[16]

Kuvaukset alkoivat huhtikuussa 2023 ja päättyivät saman vuoden syyskuussa.[28][29] Marraskuussa 2023 kauden vahvistettiin olevan jälkituotannossa, ja se saa ensi-iltansa 17. kesäkuuta 2024.[30][31] Toinen kausi on pituudeltaan kahdeksan jaksoa, vaikka alkuperäisessä suunnitelmassa jaksoja oli kymmenen. HBO:n mukaan jaksomäärää ei vähennetty taloudellisista vaan tarinallisista syistä.[32]

Jaksot muokkaa

Yhteenveto muokkaa

Kausi Jaksot Ensiesitys
Avausjakso Päätösjakso
1 10 21. elokuuta 2022 23. lokakuuta 2022
2 8 17. kesäkuuta 2024

Ensimmäinen tuotantokausi muokkaa

Ensimmäinen tuotantokausi alkoi 21. elokuuta 2022, ja uusi jakso julkaistiin joka sunnuntai. Kauden päätösjakso esitettiin 23. lokakuuta 2022.[33]

# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä
1 1 The Heirs of the Dragon Miguel Sapochnik Ryan Condal 21. elokuuta 2022
2 2 The Rogue Prince Greg Yaitanes Ryan Condal 28. elokuuta 2022
3 3 Second of His Name Greg Yaitanes Ryan Condal ja Gabe Fonseca 4. syyskuuta 2022
4 4 King of the Narrow Sea Clare Kilner Ira Parker 11. syyskuuta 2022
5 5 We Light the Way Clare Kilner Charmaine DeGraté 18. syyskuuta 2022
6 6 The Princess and the Queen Miguel Sapochnik Sara Hess 25. syyskuuta 2022
7 7 Driftmark Miguel Sapochnik Kevin Lau 2. lokakuuta 2022
8 8 The Lord of the Tides Geeta Vasant Patel Eileen Shim 9. lokakuuta 2022
9 9 The Green Council Clare Kilner Sara Hess 16. lokakuuta 2022
10 10 The Black Queen[34] Greg Yaitanes Ryan Condal 23. lokakuuta 2022

Vastaanotto muokkaa

Sarja on saanut hyvän vastaanoton.[35][36][37] Myös George R.R. Martin on ilmaissut tyytyväisyytensä tuotantoon ja kehunut sen käsikirjoittajia ja näyttelijäkaartia.[38][39] Paddy Considinen esittämä kuningas Viserys Targaryen on Martinin mukaan parempi hahmo kuin hänen alun perin Tuli ja veri -romaaniin kirjoittamansa.[40]

Kritiikkiä sarja on saanut muun muassa niin kutsutuista aikahypyistä jaksojen välissä ja liian hämärästä valaistuksesta.[41][42] Kaikkia henkilöitä ja heidän välisiä suhteitaan ei arvostelijoiden mukaan käsitellä ensimmäisen tuotantokauden aikana tarpeeksi.[43] George R.R. Martinin mukaan aikahypyiltä olisi voitu välttyä ja päähenkilöiden suhteita sivuhahmoihin käsitellä enemmän, mikäli HBO olisi mahdollistanut ensimmäiselle tuotantokaudelle 10 jakson sijaan 13 jaksoa.[44]

Palkinnot ja ehdokkuudet muokkaa

Palkinnot ja ehdokkuudet
Vuosi Palkinto Kategoria Kenelle Tulos Lähde
2022 Golden Trailer Awards Paras draamasarjan traileri House of the Dragon Voitto [45]
People’s Choice Vuoden televisiosarja Ehdokkuus [46]
Vuoden scifi-/fantasiasarja
2023 Golden Globe Paras draamasarja Voitto [47]
Paras naispääosa draamasarjassa Emma D’Arcy Ehdokkuus
Critics’ Choice Paras draamasarja House of the Dragon [48]
Paras miessivuosa draamasarjassa Matt Smith
Paras naissivuosa draamasarjassa Milly Alcock
2024 Primetime Emmy Paras draamasarja House of the Dragon [49]
Creative Arts Primetime Emmy Paras puvustus fantasia- tai tieteissarjassa Jany Temime, Katherine Burchill, Paul Yeowell, Rachel George ja Joanna Lynch
(jaksosta ”The Heirs of the Dragon”)
Voitto [50][51]
Paras lavastus tunnin historiallisessa tai fantasiaohjelmassa Jim Clay, Dominic Masters ja Claire Nia Richards
(jaksosta ”The Heirs Of The Dragon”)
Ehdokkuus
Paras kuvaus tunnin televisiosarjassa Catherine Goldschmidt
(jaksosta ”The Lord of the Tides”)
Paras aikakausi- tai hahmomaskeeraus (ei-proteesi) Amanda Knight, Hannah Eccleston, Heather McMullen, Kashiya Hinds, Harriet Thompson, Natalie Wickens ja Bonny Monger
(jaksosta ”We Light the Way”)
Paras proteesimaskeeraus Barrie Gower, Sarah Gower, Emma Faulkes, Duncan Jarman ja Paula Eden
(jaksosta ”The Lord of the Tides”)
Paras lyhyt tosi-tv-sarja House of the Dragon: Inside the Episode
Paras äänitys tunnin komedia- tai draamasarjassa Al Sirkett, Tim Hands, Adele Fletcher, Paula Fairfield, David Klotz, Timeri Duplat, Mathias Schuster, Barnaby Smyth ja Paula Boram
(jaksosta ”The Black Queen”)
Parhaat visuaaliset erikoistehosteet televisiosarjassa tai elokuvassa Angus Bickerton, Nikeah Forde, Thomas Horton, Sven Martin, Mark Spindler, Mark Dauth, Sebastian Meszmann, Mike Bell ja Tobias Graa Winblad

Lähteet muokkaa

  • House of the Dragon (jakson työryhmä näkyy klikkaamalla jakson nimeä) HBO Max. Warner Bros. Discovery. Viitattu 13.9.2022.

Viitteet muokkaa

  1. Hatchett, Keisha: House of the Dragon: Everything We Know About HBO's Game of Thrones Prequel TV Guide. 28.5.2020. CBS Interactive. Viitattu 9.6.2020. (englanniksi)
  2. a b Adams, Timothy: House of the Dragon Renewed for Season 2 at HBO ComicBook.com. 26.8.2022. Paramount Global. Viitattu 28.8.2022. (englanniksi)
  3. HBO kuoppasi Game of Thrones -esiosan käytettyään hurjat 30 miljoonaa sen pilottijaksoon Episodi. 4.12.2021.
  4. Avard, Alex & Gerblick, Jordan: House of the Dragon: release date, cast, and more about the Game of Thrones prequel GamesRadar+. 16.3.2021. Future US. Viitattu 2.4.2021. (englanniksi)
  5. Chitwood, Adam: What Is ‘House of the Dragon’ About? How HBO’s Prequel Series Connects to ‘Game of Thrones’ The Wrap. 20.8.2022. Viitattu 28.8.2022. (englanniksi)
  6. a b Lippu, Anna-Maija: IL-arvio: Game of Thronesiin perustuva House of the Dragon tarjoaa seksiä ja väkivaltaa kuin edeltäjänsä, mutta woke-twistillä Iltalehti. 22.8.2022. Alma Media. Viitattu 28.8.2022.
  7. Kujanpää, Lauri: Game of Thronesin spin-off-sarja teki ensi-iltanaan ennätystuloksen Voice. 23.8.2022. Viitattu 25.10.2022.
  8. Baum, Tyler: Will House Of The Dragon Season 2 Have Time Jumps? Showrunner Responds Screen Rant. 24.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
  9. Finn, Natalie: What the World Looked Like When Game of Thrones Premiered E! Online. 17.4.2021. Viitattu 30.8.2022. (englanniksi)
  10. McKinney, Kelsey: Everything you need to know to start watching Game of Thrones today Vox. 16.4.2015. Vox Media. Viitattu 30.8.2022. (englanniksi)
  11. Koblin, John: ‘Game of Thrones’ Changed TV. Let Us Count the Ways The New York Times. 5.4.2019. The New York Times Company. Viitattu 30.8.2022. (englanniksi)
  12. Larman, Alexander: Fire and Blood by George RR Martin review – not for the average fan The Guardian. 26.11.2018. Viitattu 30.8.2022. (englanniksi)
  13. Kain, Erik: ‘House of the Dragon’ Has Two Massive Advantages Over ‘Game of Thrones’ Forbes. 29.8.2022. Viitattu 30.8.2022. (englanniksi)
  14. Johnson, Allyson: Here’s How House of the Dragon Diverges from the Book’s Timeline Bustle. 19.8.2022. Viitattu 30.8.2022. (englanniksi)
  15. Tassi, Paul: Everything We Know About ‘House Of The Dragon’ Season 2 Forbes. 24.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
  16. a b Singh, Raveena: George R.R. Martin's House of the Dragon Involvement Explained Screen Rant. 24.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
  17. Singh, Raveena: George R.R. Martin's House of the Dragon Involvement Explained Screen Rant. 24.10.2022. Viitattu 5.11.2022.
  18. White, Peter: ‘House Of The Dragon’: HBO Reveals ‘Game Of Thrones’ Prequel In Production, Will Debut In 2022 Deadline. 26.4.2021. Viitattu 25.10.2022.
  19. Sharf, Zack: George R.R. Martin Confirms ‘House of the Dragon’ Wrapped Filming: ‘I’m Loving’ the Rough Cuts Variety. 18.2.2022. Viitattu 25.10.2022.
  20. Grater, Tom: Warner Bros Leavesden Opens Virtual Production Stage; HBO’s ‘House Of The Dragon’ Set As First Shoot Deadline. 30.6.2021. Viitattu 25.10.2022.
  21. a b c Hibbs, James: Where was House of the Dragon filmed? Radio Times. 22.8.2021. Viitattu 25.10.2022.
  22. Juuti, Mikko: Tältä näyttää Game of Thronesin maailmaan sijoittuvan House of the Dragon -sarjan kuvauspaikalla Ilta-Sanomat. 10.10.2021. Viitattu 25.10.2022.
  23. House of the Dragon: TV critics give verdicts on Game of Thrones prequel BBC. 19.8.2022. Viitattu 25.10.2022.
  24. Maas, Jennifer: How HBO Kept ‘House of the Dragon’ Costs Under $20 Million per Episode Variety. 22.4.2022. Viitattu 25.10.2022.
  25. Bowie, Desiree: “House of the Dragon” Composer Ramin Djawadi on Rhaenyra’s Themes, the “Epic” Season 1 Finale and the Possibility of a Live Show Grammy Awards. 23.10.2022. The Recording Academy. Viitattu 2.1.2023. (englanniksi)
  26. House of the Dragon: Season 1 (Soundtrack from the HBO® Series) WaterTower Music. Arkistoitu 2.1.2023. Viitattu 2.1.2023. (englanniksi)
  27. Leppilampi, Markku: House of the Dragon menettää tärkeän palasen – kausi 2 näyttää seuraukset Episodi. 29.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
  28. a b Kuva: House of the Dragonin toisen kauden kuvaukset ovat alkaneet Muropaketti. 12.4.2023. Viitattu 13.4.2023.
  29. Gearan, Hannah: House of the Dragon Season 2 Filming Wraps as HBO Eyes Mid-2024 Release Date Screen Rant. 29.9.2023. Viitattu 2.11.2023.
  30. White, Peter: ‘House Of The Dragon’ To Premiere Season 2 in Summer 2024 Deadline. 2.11.2023. Viitattu 2.11.2023. (englanniksi)
  31. Hurskainen, Ira: Tee valintasi! House of the Dragonin kakkoskausi sai kaksi uutta kilpailevaa traileria Episodi. 21.3.2024. Viitattu 25.3.2024.
  32. Vuotila, Lauri: House of the Dragonin kakkoskausi tulee olemaan lyhyempi kuin ensimmäinen Episodi. 29.3.2023. Viitattu 8.4.2023.
  33. Mullen, Amanda: ‘House of the Dragon’ Episode 1 Release Date and Time: Watch the Premiere Showbiz Cheat Sheet. 21.8.2022. Viitattu 31.8.2022. (englanniksi)
  34. House of the Dragon: Season 1 Rotten Tomatoes. Fandango. Viitattu 31.8.2022. (englanniksi)
  35. Virtanen, Linnea: Game of Thronesin maailma avasi taas porttinsa – näin kriitikot ovat ottaneet uuden House of the Dragon -sarjan vastaan Yle Uutiset. 22.8.2022. Viitattu 25.10.2022.
  36. Kanerva, Arla: House of the Dragon keskittyy enemmän naisten asemaan, mutta veri virtaa yhä: Tällainen on jo nyt katsojaennätyksiä rikkonut sarja Helsingin Sanomat. 23.8.2022. Viitattu 25.10.2022.
  37. Laajalahti, Helinä: Arvostelu | House of the Dragon on paikoin jopa alkuperäistä Game of Thronesia parempi tv-sarja Muropaketti. 19.8.2022. Viitattu 25.10.2022.
  38. Christopherson, David: George R.R. Martin Shares His Thoughts on House of the Dragon: Its 'All I Hoped It Would Be' MovieWeb. 15.8.2022. Viitattu 25.10.2022.
  39. Pacheco Muñoz, Daniel: George RR Martin Praises The Cast Of House Of The Dragon Game Rant. 16.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
  40. Pacheco Muñoz, Daniel: House Of The Dragon: George RR Martin Loves Paddy Considine's Viserys Game Rant. 15.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
  41. Bardini, Julio: There Are Too Many Damn Time Jumps on 'House of the Dragon' Collider. 24.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
  42. Pacheco Muñoz, Daniel: House Of The Dragon Fans Complain Episode 7 Is Too Dark, HBO Responds Game Rant. 5.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
  43. Eltell, Christian Colby: House Of The Dragon Fans Complain Episode 7 Is Too Dark, HBO Responds Game Rant. 8.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
  44. Schimkowitz, Matt: George R.R. Martin takes a break from work to blog about House Of The Dragon’s time jumps The A.V. Club. 11.10.2022. Viitattu 25.10.2022.
  45. Winners of the 22nd Annual Golden Trailer Awards (pdf) Golden Trailer Awards. Viitattu 18.12.2022. (englanniksi)
  46. Piña, Christy: People’s Choice Awards: ‘Doctor Strange 2,’ ‘Don’t Worry Darling’ Take Top Prizes The Hollywood Reporter. 6.12.2022. Viitattu 18.12.2022. (englanniksi)
  47. Horton, Adrian: Golden Globes 2023 – the full list of winners The Guardian. 11.1.2023. Viitattu 11.1.2023. (englanniksi)
  48. Huff, Lauren: Critics Choice Awards 2023: The full winners list Entertainment Weekly. 15.1.2023. Viitattu 26.3.2024. (englanniksi)
  49. Nordyke, Kimberly: Emmy Awards: Winners List The Hollywood Reporter. 15.1.2024. Viitattu 26.3.2024. (englanniksi)
  50. Moreau, Jordan; Schneider, Michael: Emmys 2023: The Complete Nominations List Variety. 12.7.2023. Viitattu 26.3.2024. (englanniksi)
  51. Nelson, Dustin: 2023 Creative Arts Emmys: See winners from nights 1 and 2 Entertainment Weekly. 7.1.2023. Viitattu 26.3.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa