Hjalmar Pölhö (18. huhtikuuta 1888 Mäntyharju1. kesäkuuta 1957)[1] oli suomalainen kauppaneuvos ja sahateollisuusmies. Hän omisti useita sahoja ja puutavara-alan yrityksiä erityisesti Mikkelin seudulla.

Pölhö oli lähtöisin pienviljelijäperheestä ja hänen koulutuksensa rajoittui kansakouluun. Hän työskenteli nuoruudessaan ensin kauppa-apulaisena ja 19-vuotiaasta alkaen Tuukkalan Höyrysahan kirjanpitäjänä Hirvensalmella. Tuukkalan sahan mentyä vararikkoon Pölhö ryhtyi vuonna 1912 itsenäiseksi yrittäjäksi ja perusti Etelä-Suomen Puutavara Oy:n. Seuraavina vuosina hän hankki omistukseensa lukuisia puutavarayrityksiä. Hän oli perustajana, toimitusjohtajana tai johtokunnan jäsenenä yhteensä 18 yhtiössä.[1] Vuonna 1914 Pölhö perusti Hausjärvelle Mommilanjärven rantaan Saidanlahden sahan yhdessä maanviljelijä S. Kydön sekä helsinkiläisen kauppiaan Hj. Pörhölän kanssa. Tämä saha toimi aina vuoteen 1983 saakka. [2] Hän perusti sitten vuonna 1918 Riihimäelle puutavarakauppaa harjoittavan H. Pölhö & K:nit -yrityksen, joka hankki halkoja, piiruja ym. puutavaraa Haukivuorella asuneen Pölhön nuoremman veljen Kalle Heikki Pölhön kautta. Vuonna 1920 Pölhön veljekset perustivat yhdessä pankinjohtaja Max Wennäkosken ja isännöitsijä Viljo Tawastin kanssa Haukivuoren Puutavara Oy:n, joka osti Haukivuoren rautatieaseman lähellä Kyyveden rannalla sijainneen Hietalan sahan amiraali Hjalmar von Bonsdorffilta. Sahaa laajennettiin sitten niin, että 1920-luvun lopulla se tuotti 5 000 standarttia sahatavaraa vuodessa.[1]

Pölhön veljekset ostivat 1930 Mikkelin maalaiskunnan Otavassa sijainneen Puula Oy:n sahan, joka oli tehnyt konkurssin. Saha jatkoi toimintaansa Otavan Saha Oy:n nimellä niin, että Haukivuoren Puutavara Oy oli uuden yhtiön suurin osakas. Otavan saha oli Pölhön omistamista sahoista merkittävin ja pitkäikäisin, ja sen koko osakekanta siirtyi Pölhön veljesten omistukseen 1940-luvun alkuun mennessä.[1] Talvisodan aikana tammikuussa 1940 ylipäällikkö C. G. E. Mannerheim majoitettiin joksikin aikaa Pölhön tehtaanjohtajan asuntoon Otavaan, kun päämajakaupunki Mikkeliä ei pommitusten vuoksi pidetty tarpeeksi turvallisena. Vuonna 1933 Pölhön veljekset ostivat vielä Mikkelin maalaiskunnan Läsäkoskella toimineen vuonna 1840 perustetun Oy Läsäkoski Ab:n sahan, joka oli erikoistunut tuottamaan kehruukoneiden puolien valmistukseen käytettyjä koivukeppejä. Oy Läsäkoski Ab:lla oli myös Ruotsin vallan ajalta periytynyt yksinoikeus lohen ja siian kalastamiseen Läsäkoskesta. Läsäkosken sahan koko tuotanto meni Englantiin. Kun kauppayhteydet sinne katkesivat toisen maailmansodan puhjettua, jouduttiin myös Läsäkosken saha lopettamaan vuonna 1939. [3] Haukivuoren Puutavara Oy:llä oli lisäksi Hausjärvellä tiilien valmistusta harjoittanut Salpausselän Tiilitehdas Oy -niminen tytäryhtiö. Muita tytäryhtiöitä olivat Kotkan Puutavara Oy, Vallilan Puutavara Oy ja Rautjärven Saha Oy.

Vuonna 1936 Haukivuoren Puutavara Oy osti konkurssipesältä Hankasalmen rautatieaseman lähellä sijainneen Hankasalmen sahan. Sahan yhteydessä ollut tiilitehdas lopetettiin 1937, mutta muuten sahan toiminta jatkui parhaimmillaan 2 400 standardin vuosituotannolla.

Hankasalmen saha myytiin 1946 Valtion rautateille ja muut Haukivuoren Puutavara Oy:n osat hankki 1950 Oy Waldhof Ab, joka oli siirtynyt sodan jälkeen Neuvostoliiton haltuun saksalaisomistuksen takia.[4][5] Hjalmar Pölhön perikunta myi kesällä 1970 vaikeuksissa olleen Otavan Saha Oy:n Keskusosuusliike OTK:n tytäryhtiölle Sotka Oy:lle.[6]

Pölhö sai vuonna 1949 kauppaneuvoksen arvonimen. Hän lahjoitti varoja Turun yliopistolle, Suomen Huollolle, Suomen Kulttuurirahastolle, Suomalaiselle Liikesivistysrahastolle ja partiotoimintaan.[1]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa