Wikipedia

Hevostaito

Tämä artikkeli käsittelee Ksenofonin teosta. Yleisesti hevostaitoa käsittelee artikkeli Ratsastus.

Hevostaito (m.kreik. Περὶ ἱππικῆς, Peri hippikēs; lat. De re equestri) on Ksenofonin kirjoittama teos, joka käsittelee nimensä mukaisesti hevosiin liittyviä taitoja, kuten hevosen ostamista ja käsittelemistä ratsastuksessa sekä sodassa tarvittavien taitojen opettamista hevoselle. Ksenofonin teokset Hevostaito ja Ratsuväenkomentaja ovat tärkeimmät nykyaikaan säilyneet antiikin kreikkalaista hevoskulttuuria käsittelevät kirjalliset lähteet.[1]

Hevostaito
Περὶ ἱππικῆς
Alkuperäisteos
Kirjailija Ksenofon
Kieli muinaiskreikka (klassinen)
Genre käytännöllinen tutkielma
Julkaistu 300-luku eaa.
Suomennos
Suomentaja Hilla Halla-aho
Kustantaja Tammi
Julkaistu 2003
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 122
ISBN 951-31-2683-8
Sarja: Olympos
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Historia muokkaa

Ksenofon eli ja kirjoitti 400-luvun lopulla ja 300-luvun alussa eaa. Hän oli ammatiltaan sotilas ja harrastukseltaan hevosmies; hänen kiinnostuksensa hevosiin ei johtunut pelkästään käytännön vaatimuksista, vaan hän selvästikin rakasti hevosia. Hevostaidon Ksenofon on kirjoittanut vanhalla iällään. Teos on osoitettu yksityishenkilöille, siinä missä Ratsuväenkomentaja on tarkoitettu virkamiehille. Teosta on toisinaan pidetty Ksenofonin ohjeena pojalleen. Myöhemmin Ksenofon kirjoitti teoksesta uuden version laajempaa yleisöä varten. Hevostaito on kirjoitettu Ratsuväenkomentajan jälkeen, koska viimeksi mainittu mainitaan teoksessa.[1]

Sisältö muokkaa

 
Hevosen pää, osa Parthenonin itäisen päätykolmion koristelua. British Museum.

»Ihmisten välille jumalat ovat antaneet puheen välineeksi kertomaan, mitä tulee tehdä, mutta hevosta ei voi opettaa puhumalla. Kun hevonen käyttäytyy toivotulla tavalla, sitä on palkittava. Jos se taas ei tottele, on rankaisu paikallaan. – – Tämä pätee koko hevostaidon alalla.[2]»

Hevostaito koostuu kahdestatoista luvusta.

Luku I käsittelee varsan eli vielä ratsastamattoman hevosen ostamista. Ksenofonin mukaan on tärkeintä arvioida hevosen jalat, koska huonojalkainen hevonen ei hyödy muistakaan ominaisuuksistaan. Jalkojen arviointi on puolestaan aloitettava kavioista. Tämän jälkeen on arvioitava muut ominaisuudet ja ruumiinosat, niin että valituksi tulee oikean kokoinen ja muotoinen sekä voimakas ja hyvälihainen varsa.[3]

Luku II käsittelee varsan koulutusta. Ksenofonin mukaan varsa tulee antaa ammattilaisen koulutettavaksi; yksityishenkilön ei kannata tehdä sitä itse. Ksenofon neuvoo tekemään kouluttajan kanssa sopimuksen siitä, mitä hevosen on koulutuksen jälkeen osattava, aivan kuin kasvatettavaksi jätettäisiin oma poika. Hevonen koulutetaan pitämään ihmisistä niin, että se saa yksin ollessaan olla nälässä, janoissaan ja hyttysten vaivaamana, kun taas ihmisten läsnä ollessa nämä vaivat ovat poissa; näin se hakeutuu ihmisten seuraan. Hevonen tulee myös kouluttaa sietämään ääniä ja hälinää ympärillään.[4]

Luku III käsittelee valmiiksi koulutetun ja ratsastetun hevosen ostamista. Tällöin tarkastelu alkaa hevosen hampaista. Tämän jälkeen on koeteltava muun muassa hevosen suitsimista, ratsastamista, tottelevaisuutta ja muuta luonnetta, kuten arkuutta tai vihamielisyyttä. Sodassa käyttökelpoisin ja turvallisin on hyväjalkainen, rauhallinen, nopea, sisukas, kestävä ja tottelevainen hevonen.[5]

Luvut IV, V ja VI käsittelevät hevosen hoitamista kotona. Ensin Ksenofon antaa tallia sekä hevosten ruokkimista, sitomista ja harjaamista koskevia ohjeita. Hevostenhoitajalle tulee opettaa, kuinka hevosta on kohdeltava. Ksenofon antaa ohjeita myös siitä, miten hevosta on lähestyttävä, ettei itselle aiheudu vaaraa, sekä miten hevonen on suitsittava ja miten sitä tulee taluttaa.[6]

Luku VII käsittelee hevosen selkään nousemista ja ratsastusharjoituksia. Hevosen selkään noustaan esimerkiksi keihään avulla tai pitämällä kiinni hevosen harjasta; ohjakset on pidettävä niin löysällä, ettei samalla vahingossa nykäistä hevosta. Hevosen selkään on parasta opetella nousemaan kummaltakin puolelta. Tämän jälkeen Ksenofon antaa ohjeita oikeasta, seisovasta istuma-asennosta; satulaa hänen aikanaan ei vielä käytetty. Tämän jälkeen Ksenofon käsittelee liikkeelle lähtemistä, ravia, laukkaamista sekä käännöksiä. Lopuksi käsitellään ratsailta nousemista.[7]

 
Hevonen ja hevosenhoitaja Mithridateen hautareliefissä. Kansallinen arkeologinen museo, Ateena.

Luku VIII käsittelee esteiden yli hyppäämistä, ylä- ja alamäkeen ratsastamista sekä erilaisia tilanteita, kuten nopea pysäytys, hevosen ryöstäytyminen käsistä, törmäys ja sotajoukon kohtaaminen.[8]

Luku IX käsittelee kuumaverisellä hevosella ratsastamista. Ksenofonin mukaan hevosen kuumapäisyys on kuin viha ihmisellä. Kuumaa hevosta ei tule hermostuttaa satuttamalla sitä tai antamalla sille odottamattomia käskyjä. Pitkät rauhalliset ratsastusretket rauhoittavat, mutta hevosta ei voi kuitenkaan väsyttää rauhalliseksi. Ksenofon antaa muitakin ohjeita, mutta paras ohje hänen mielestään on se, ettei sotaan hankita liian kuumaveristä hevosta. Laiskan hevosen suhteen hän neuvoo tekemään kaiken päinvastoin kuin kuumaverisen kohdalla.[9]

Luku X antaa lisäohjeita ratsastustyylistä ja kuolaimista. Ksenofon pyrkii neuvomaan, kuinka hevonen saadaan liikkumaan ratsastettuna niin, että se näyttää ulkopuolisenkin silmissä upealta, vapaalta ja halukkaalta.[10]

Luku XI jatkaa samasta aiheesta; se käsittelee hevosen kokoamista eli sen saattamista kantamaan itsensä hyvin, esimerkiksi kulkueita varten.[11]

Luku XII käsittelee ratsumiehen varusteita sekä aseita. Ratsumiehellä on oltava hyvin istuva rintapanssari, kaulasuoja, kypärä, käsisuojukset (eri puolen käsille omanlaisensa) sekä muille ruumiinosille niitä nuolilta suojaavia siivekkeitä. Saappaat toimivat sekä kenkinä että suojuksina. Hevosella tulee olla päänsuoja, rintapanssari ja kylkisuojukset, sekä vatsaa suojaava huopa. Aseeksi sapeli on parempi kuin miekka ja heittokeihäät parempia kuin peitsi. Lopuksi Ksenofon antaa vielä neuvoja keihään heittämisestä.[12]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b Halla-aho, Hilla: Hevoset ja Ksenofon. Teoksessa Ksenofon: Hevostaito 2003, s. 103–121.
  2. ↑ Hevostaito VIII: 13–14
  3. ↑ Hevostaito I: 1–17.
  4. ↑ Hevostaito II: 1–5.
  5. ↑ Hevostaito III.
  6. ↑ Hevostaito IV: 1 – VI: 16.
  7. ↑ Ksenofon: Hevostaito VII: 1–19.
  8. ↑ Hevostaito VIII: 1–14.
  9. ↑ Hevostaito IX: 1–12.
  10. ↑ Hevostaito X: 1–17.
  11. ↑ Hevostaito XI: 1–13.
  12. ↑ Hevostaito XII: 1–14.

Kirjallisuutta muokkaa

Suomennos muokkaa

  • Ksenofon: Hevostaito. (Peri hippikēs.) Suomentanut ja selityksillä ja jälkisanalla varustanut Hilla Halla-aho. Sisältää myös teoksen Ratsuväenkomentaja. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2683-8.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia muokkaa

  • Xenophontis opera omnia. Tomus V opuscula. Toimittanut E. C. Marchant. Oxford: -, 1920. (englanniksi) (Full text of Opera Omnia, Archive.org)
  • Xenophon: Scripta minora. Englanninkielinen käännös E. C. Marchant. London: Loeb Classical Library, 1925. (englanniksi)
  • Xénophon: De l’art équestre. Toimittanut Édouard Delebecque. Paris: -, 1995. (ranskaksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Teos:

Arviointeja:

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hevostaito&oldid=21597966”