Hevosten värit

Hevosilla on erittäin laaja kirjo erilaisia värityksiä ja merkkejä. Väri on yksi ensimmäisistä hevosesta merkille pantavista ominaisuuksista, ja usein hevosta kuvataan tietyn väriseksi ennen kuin viitataan sen rotuun tai sukupuoleen; niin suomessa kuin monissa muissakin kielissä hevosten värinimitykset toimivatkin sekä adjektiiveina että substantiiveina. Laajin värikirjo on tietyillä kesyhevosroduilla. Joillakin vanhoilla alkuperäisroduilla ja prewalskinhevosilla hallakkovärit ovat erittäin yleisiä tai koko kannan kattavia, ja toisaalta monia kesyhevosrotuja on jalostettu siten, että niissä esiintyy vain yhtä tai muutamaa eri väriä. Väri, kuviot ja merkit ovat hevosyksilön tärkeimmät tunnistusmerkit.

Yksivärisiä hevosia laitumella: vasemmalta oikealle voikko, valkoinen kimo, liinaharjainen vaalea rautias, harmaa kimo ja musta.

Monenvärisiä pienoishevosia näyttelyssä: etualalta taakse ruunipäistärikkö, ruunikonkirjava, (mahdollinen) hopeanmusta, tiikerinkirjava; taka-alalla useita voikon sävyjä.

Hevosen väri on aina jossakin määrin epämääräinen käsite, koska esimerkiksi auringonvalo, talvi- ja kesäkarvan vaihtelu, ruokinta ja sairaudet voivat muuttaa värin ulkonäköä paljonkin. Useimmat hevoset ovat koko ikänsä osapuilleen samanvärisiä, mutta jotkin väritykset muuttuvat hevosen iän myötä ja voivat lopulta poiketa täysin yksilön varsaväristä. Useimmat hevosen merkit näkyvät jo hevosen syntyessä.

Hevosvärejä kuvaamaan on kehittynyt erityinen sanastonsa. Eri kielten hevosvärinimet poikkeavat joskus erittäinkin paljon toisistaan, ja joissakin kielissä erillisiä värinimiä on enemmän, toisissa vähemmän. Erityisesti islannin kielessä tiedetään olevan erityisen paljon nimityksiä hevosten väreille ja värisävyille.

Hevosten värien perinnöllisyys on pääpiirtein selvillä, ja useimmille värigeeneille on kehitetty DNA-testausmenetelmiä. Joistakin värityksen piirteistä käydään silti yhä keskustelua ja vallitsee paljon erimielisyyttä. Erityisesti kirjavuuskuvioita ja värien sävyihin ja merkkeihin vaikuttavia tekijöitä ei vielä tunneta kovin hyvin.

Norjanvuonohevosia hevosen alkuperäistä aromaastoelinympäristöä muistuttavassa maastossa. Vaaleanruskea väritys naamioi hevoset tehokkaasti tuleentuneeseen heinikkoon.

Hevosten alkuperäisenä eli niin sanottuna villityyppivärityksenä pidetään villiruunikkopohjaista ruunihallakkoväritystä, jossa rungon väri on vaaleankellanruskea. Vuohiset ja kaviot ovat tummat ja rungon varjopuolella eli turvan ympärillä, mahan alla ja jalkojen väleissä on vaaleampi niinkutsuttu pangarekuvio. Selkälinjalla kulkee tumma siimamerkki. Tämä on ainoa przewalskinhevosella esiintyvä väritys ja esimerkiksi ikivanhan norjanvuonohevosrodun ylivoimaisesti yleisin väritys. Tarpaanien oletetaan olleen yleensä ellei poikkeuksetta hiirakoita eli mustapohjaisia hallakkoja.

Kaikki nämä hevoset ovat väriltään liinakkoja tummanrautiaita, joilla on läsi, mutta yksilöiden väreissä on silti selvästi näkyviä eroja. Hevosten väri- ja merkkikuvaukset ovat aina likiarvoja ja joskus jopa valheellisia virheellisen tunnistuksen tai vaikeasti tunnistettavan värin vuoksi.

Värien muuntelu

Hevosyksilön väri voi vuosien myötä muuttua dramaattisesti, ja joihinkin väreihin liittyy vaihtelua jopa vuodenaikojen mukaan johtuen talvi- ja kesäkarvan erilaisista ominaisuuksista. Väriin ja sen sävyihin vaikuttavia tekijöitä on paljon. Sama hevosyksilö voi myös näyttää jopa samana päivänä otetuissa valokuvissa aivan eri hevoselta erilaisten valaistusten, kuvaustaustojen ja muiden visuaalisten tekijöiden vuoksi.

Varsaväri

Varsaväriksi (myös syntymäväriksi) kutsutaan hevosen väriä pikkuvarsana erityisesti ennen ensimmäistä karvanvaihtoa. Varsan ensimmäinen karvapeite on myöhempää karvaa pehmeämpää, eivätkä kaikki pigmentit tiineyden aikana välttämättä ole ehtineet kehittyä valmiiksi. Joissakin tapauksissa varsaväri on lähellä aikuisväriä, toisinaan varsaväri taas poikkeaa täysin myöhemmästä ulkonäöstä. Myös valkoiset merkit voivat muuttua, mikä ilmenee lähinnä pikkuvarsalla laajoilta näyttävien pään merkkien pienenemisenä suhteessa pään kasvavaan kokoon. Tästä syystä hevosen tunnistaminen rekisteröintiä varten tehdään vasta varsakarvan vaihduttua. Suomen Hippos suosittelee tunnistusiäksi noin neljää kuukautta. Tunnistamisen jättäminen myöhempään voi antaa tarkemman kuvan lopullisen värin sävystä, mutta esimerkiksi joka karvanvaihdon yhteydessä harmaantuvien ja vaalentuvien kimojen kohdalla aikainen tunnistaminen on välttämätöntä, jotta pohjaväri voitaisiin varmuudella tunnistaa oikein. Jos kovin tumma varsa kimoutuu hyvin nopeasti, ei silti välttämättä saada koskaan varmuutta siitä onko se pohjaväriltään ruunikko vai musta.

Useimmat värit ovat varsavärinä vaaleampia: esimerkiksi hopeanmustat hevoset syntyvät harmaina ja muuttuvat ajan myötä tummanharmaanruskeiksi, ja mustienkin hevosten tavallisin varsaväri on harmaa. On kuitenkin joitakin värejä, jotka ovat varsalla lopullista sävyä tummempia. Pikkuvarsoina hevosilla on usein myös vaaleampi iho ja silmät kuin aikuisena.

• 
  Rautiaat varsat ovat usein erittäin vaaleita syntyessään.
• 
  Varsakarvan vaihtumisvaiheessa hevosessa näkyy sekä varsaväriä että aikuisväriä: tämän mustanruunikon varsan ruskea syntymäväri on ehtinyt haalistua kellanvaaleaksi.
• 
  Useimmat kirjavuuskuviot näkyvät varsalla jo syntymässä.
• 
  Näin tummina syntyvät varsat tapaavat kimoutua.

Sävyn vaihtelu vuodenajan mukaan

Kaikkien hevosten väri vaihtelee hieman vuodenaikojen mukaan: kesän ja talven lopulla vanha karva on haalistunut ja karvanvaihdossa esiin tulee uusi tummempi karva. Erityisen selkeää tämä vaihtelu on pitkäkarvaisilla hevosilla.

Erityisesti musta pigmentti voi hevosilla vaalentua voimakkaasti. Tätä kutsutaan värin kuloutumiseksi. Useimmiten kuloutumisen aiheuttaa kesäinen runsas auringonvalo, mutta myös hikoilulla on kulottava vaikutus. Auringonpaiste ja hiki yhdessä saattavat tuottaa mustille tai mustanruunikoille hevosille kesäisin esimerkiksi selvästi muuta runkoa vaaleamman satulansijan. Tavanomaista selvemmin kuloutuvat mustat luetaan omaksi värikseen eli kulomustaksi. Islannin kielessä jopa erotetaan värinimillä toisistaan tummat ja vaaleat kulomustat.

Alkukantaisilla hallakkovärityksillä on taipumus olla kesäisin vaaleampia ja talvisin tummempia.

Päistäriköt ovat vaaleimmillaan keväisin ja syksyisin, kun valkoinen pohjavilla on pisimmillään ja nousee irti karvanlähdössä. Talvella taas jotkin päistäriköt ovat melkein yksivärisen näköisiä, kun talvikarvan pitkät päällyskarvat peittävät valkoisen pohjavillan. Päistärikköjen värinvaihtelu on selkeintä pitkäkarvaisilla roduilla.

Erittäin kuloutunut musta poni.

Maaliskuussa otettu kuva päistärikkötammasta: runko on melkein valkoinen.

Muut väriä muuttavat tekijät

Ravinnon laatu ja määrä sekä hevosen terveydentila vaikuttavat karvan väriin: karvan ja ihon väriaineet sisältävät typpeä. Ravinnostaan liian vähän typpeä saava hevonen on oikeaa väriään vaaleampi ja typen liikasaanti vastaavasti tummentaa väriä. Myös värisävyn punaisuus voi muuttua ruokinnan myötä.

Hormonitoiminta voi vaikuttaa väriin: ruunauksen jälkeen oriin väri muuttuu himmeämmäksi ja saattaa vaalentua.

Ruunikoiden karva on tyvestä vaaleampaa kuin kärjestä, ja klipattu ruunikko voi näyttää todellista väriään paljon vaaleammalta, mikä näkyykin selvästä värierosta klippaamatta jätettyihin alueisiin.

Iäkkäät hevoset saavat usein hopeanvalkoisia sekakarvoja erityisesti päähän.

Rungon alueelta klipattu tummanpunaruunikko

Valkoisia sekakarvoja vanhalla hevosella

Myös hevosen likaisuus, märkyys ja valaistusolosuhteet vaikuttavat siihen, miltä väri näyttää

Perusvärit

Punaruskean pigmentin eri vaalentuma-asteita. Vasemmalta oikealle: tummanpunarautias, rautias, voikko ja kimo.

Hevosen kaikki värisävyt muodostuvat kahdesta pigmentistä, jotka ovat eumelaniini (musta) ja feomelaniini (punaruskea). Niistä muodostuvat hevosen kolme niin kutsuttua perusväriä: rautias (eli raudikko), ruunikko ja musta. Jokainen hevosyksilö on geneettisesti jokin näistä kolmesta, ja kaikki muut hevosen värigeenit joko vaikuttavat perusvärin sävyyn (diluutiogeenit, nokikuvio) tai estävät osittain tai kokonaan sen muodostumisen (päistärikkö-, kimo- ja kirjavuusgeenit).

Hevosen perusvärejä säätelee kaksi geeniä. "Mustuusgeeni" E (extension) määrää, onko hevosessa mustaa väriä: dominoiva E mahdollistaa mustan pigmentin muodostumisen yksilön karvoissa ja homotsygootti ee tuottaa "ei-mustan" (eli kokopunaisen eli rautiaan) hevosen. "Ruunikkogeeni" A (agouti) määrää mustan pigmentin leviämisestä. Siitä on tunnistettu neljä eri alleelia, jotka tuottavat erilaiset agoutikuviot: kaikkia muita dominoiva + (villiruunikko; mustaa vain jouhissa ja jalkojen alaosissa), +-alleelin suhteen resessiivinen mutta muita dominoiva A ("tavallinen" ruunikko; mustaa jouhissa ja jaloissa), +- ja A-alleeleiden suhteen resessiivinen mutta a-alleelin suhteen dominoiva t (mustanruunikko; mustaa kaikkialla paitsi turvan ja nivusten pehmemissä osissa), sekä kaikkien muiden alleelien suhteen resessiivinen a (musta; kokomusta hevonen). Mikäli hevonen ei kanna E-geenin dominoivaa alleelia, eikä näin ollen tuota mustaa karvaa, A-geenin genotyyppi ei vaikuta hevosen ulkonäköön mitenkään. A-lokuksen alleeleista A, At ja a on todennettu ja voidaan määrittää hevosesta DNA-testillä.

E-lokus X E e E EE ei-rautias Ee ei-rautias e Ee ei-rautias ee rautias

A-lokus X A+ AA At Aa A+ A+A+ villiruunikko A+AA villiruunikko A+At villiruunikko A+Aa villiruunikko AA A+AA villiruunikko AAAA ruunikko AAAt ruunikko AAAa ruunikko At A+At villiruunikko AAAt ruunikko AtAt mustanruunikko AtAa mustanruunikko Aa A+Aa villiruunikko AAAa ruunikko AtAa mustanruunikko Aaaa musta

Rautias Pääartikkeli: Rautias Rautias hevonen on tyypillisesti rungostaan ruskea. Värissä on erittäin paljon sävyjä ja se vaihtelee erittäin vaaleasta kellanruskeasta hyvin tummaan harmahtavaan savenruskeaan. Ruskean sävy on usein punertava ja voi olla jopa selkeän ruosteenpunainen. Rautiaan jouhet voivat olla rungon väriset tai sitä tummemmat, vaaleammat (liinahtavat), pellavanvaaleat (liinakko), harmahtavat (hampahtavat) tai harmaat (hamppujouhet). Jalat ovat usein runkoa vaaleammat. Suomenhevosista erittäin suuri osa on rautiaita. Tämän yksilön jaloissa ei ole merkkejä, vaan vaaleus kuuluu rautiasväritykseen.

Ruunikko Pääartikkeli: Ruunikko Ruunikko hevonen on tyypillisesti rungostaan ruskea. Jalat ja jouhet ovat mustat. Niin kutsutuilla villiruunikoilla jalat voivat jäädä vaaleiksi tai harmaanmustiksi. Ruunikoiden rungon sävyt vaihtelevat paljon ja ovat tyypillisemmin tummia, punertavia tai mustanpuhuvia ruskeita kuin vaaleita tai kellertäviä. Jotkin yksilöt voivat esimerkiksi kesäisen kuloutumisen tai muun syyn takia näyttää hyvin paljon rautiailta, mutta mikäli hevosessa on vähänkään mustaa, voidaan varmuudella todeta, ettei se ole rautias. Toisaalta monet erittäin tummat sävyt voivat vaikuttaa hämäävästi kuloutuneelta mustalta. Ruunikko on monilla lämmin- ja puoliveriroduilla hyvin yleinen väri. Kuvassa oldenburgilaistamma.

Musta Pääartikkeli: Musta Musta hevonen on tyypillisesti kauttaaltaan musta. Väri voi voimakkaassa auringonpaisteessa ja esimerkiksi hien vaikutuksesta kuitenkin kuloutua ruskeaksi erityisesti jouhissa. Kulottunutta mustaa ja mustanruskeaa ruunikkoa voi olla äärimmäisen vaikeaa erottaa toisistaan silmämääräisesti ja joskus ainoa keino todeta mustanruskean hevosen väri luotettavasti on tehdä DNA-testi. Friisiläishevonen on nykyään (silloin tällöin syntyviä yksittäisiä rautiaita lukuun ottamatta) täysmusta hevosrotu. Myös valkoiset merkit on jalostettu melkein olemattomiin.

Diluutiovärit

Tämän epämääräisen ruskeanharmaan hevosen geneettinen pohjaväri on musta. Hallakkogeeni on muuttanut rungon harmaaksi, hopeageeni on valkaissut jouhet ja haalistanut mustaa naamaa ja tummanharmaata runkoa tummanrusehtaviksi. Lisäksi hevonen on tobianokirjava.

Diluutiovärit ovat diluutiogeenien eli pohjaväriin vaalentavasti tai haalistavasti vaikuttavien geenien aikaansaamia niin sanottuja erikoisvärejä. Diluutiogeenit vaikuttavat tiettyjen pigmenttien muodostumiseen pysyvän heikentävästi. Erikoisväreistä puhuttaessa tarkoitetaan useimmiten juuri diluutiovärejä. Yksittäisen diluutiogeenin tuottamat fenotyypit on melko helppoa tunnistaa mutta toisaalta monet diluutiovärit muistuttavat hämäävästi toisiaan tai jotain perusväreistä.

Eri diluutiogeenit vaikuttavat eri pigmentteihin; esimerkiksi voikkogeeni vaikuttaa (heterotsygoottina) vain punaiseen pigmenttiin, hopeageeni mustaan, ja samppanjageeni molempiin. Samoin dominoivuus vaihtelee: voikkogeeni on epätäydellisesti vallitseva, Prl- eli "helmiäisgeeni" väistyvä, ja muut diluutiogeenit yksinkertaisesti dominoivia. Jopa vaikutusalueissa on vaihtelua, esimerkiksi hallakkogeeni vaikuttaa vain rungon alueella ja hopeageeni vaikuttaa selkeimmin jouhissa.

Hevosella voi olla useampia diluutiogeenejä yhtä aikaa, ja geeneistä riippuen päällekkäisten diluutiogeenien tuottamat fenotyypit voivat olla hyvinkin vaikeasti tunnistettavissa ilman tarkkaa tietoa hevosen suvun ja jälkeläisten väreistä tai DNA-testausta.

Voikkovärit

Pääartikkeli: Voikkoväri

Voikkoväreissä C^Cr-geeni eli niin kutsuttu "voikkogeeni" haalistaa pohjaväriä. Se vaikuttaa eniten punaruskeaan pigmenttiin ja haalistaa mustaa pigmenttiä lähinnä rungon alueella. Yksittäinen voikkogeeni ei vaalenna ruunikon ja mustan värityksen mustia jalkoja ja jouhia. Kaksinkertainen voikkogeeni haalistaa värin kauttaaltaan erittäin voimakkaasti ja haalistaa mustat jalat ja jouhet keltaisiksi.

Voikkogeeni on epätäydellisesti dominoiva, joten heterotsygootit ja homotsygootit genotyypit tuottavat erilaisen fenotyypin. Homotsygooteilla voikkoväreillä ei ole virallista suomenkielistä nimeä, ja niistä käytetään joskus englantilaisia termejä cremello, perlino ja smoky cream. Heterotsygoottien voikkojen iho on yleensä normaalin tummanharmaa ja silmät tummat tai hieman tavanomaista vaaleammat. Homotsygoottien voikkojen iho on vaaleanpunainen ja silmät vaaleansiniset herasilmät.

Heterotsygootit geno- ja fenotyypit (voikot)		Homotsygootit geno- ja fenotyypit (valkovoikot)
	Voikko: rautias pohjaväri vaalenee keltaiseksi. Pohjaväristä riippuen sävy voi vaihdella kirkkaan voinvaaleasta voimakkaan kultaiseen väriin ja tummanharmahvaan vaaleanruskeaan.		Rautiaspohjainen valkovoikko eli cremello: rautias pohjaväri vaalenee vaaleankeltaiseksi.
	Ruunivoikko: ruunikon runko haalistuu samoin kuin rautiaan: sävy voi vaihdella vaaleanruskeasta jopa melkein valkoiseen. Jalat ja jouhet jäävät mustiksi.		Ruunikkopohjainen valkovoikko eli perlino: ruunikko pohjaväri vaalenee rungosta vaalean kellanvalkoiseksi. Jalat ja jouhet jäävät hiukan tummempisävyisiksi keltaisiksi.
	Mustanvoikko: mustanvoikko on tyypillisesti rungosta kauttaaltaan epämääräisen tummanruskea, mahdollisesti harmahtava, ja sen jouhet ovat mustat tai tummanruskeat. Värin voi sekoittaa helposti tumman- tai savakkorautiaaseen, vaalean mustanvoikon jopa hiirakkoon.		Mustapohjainen valkovoikko eli smoky cream: musta pohjaväri vaalenee harmahtavan vaaleankeltaiseksi. Jouhissa on selkeä tummempi keltainen sävy. Kuvan hevonen on valkokirjava.

Hallakkovärit

Pääartikkeli: Hallakkoväri

Hallakkoväreissä D-geeni eli "hallakkogeeni" haalistaa pohjaväriä. Se vaikuttaa eniten rungon alueella ja jättää haalistumattomia tai osittain haalistumattomia alueita naamaan ja jalkoihin. Tuuheajouhisilla hevosilla myös harjan ja hännän reunat vaalenevat. Hallakkoväriin liittyy aina selän siimamerkki, mutta muutkin niin kutsutut alkukantaiset merkit kuten aasinristi sä'än yli ja seeprajuovat jaloissa ovat yleisiä. D-geeni on täydellisesti dominoiva, joten hetero- ja homotsygoottien hallakoiden ulkonäössä ei ole eroa. Luonnonväreiksikin kutsutut hallakkovärit ovat hevosen ilmeisesti alkuperäisimpiä värejä; ne toimivat suojaväreinä, jotka kätkevät hevosen tehokkaasti aromaastoon.

	Punahallakko: yleisvaikutelma on rautiaan tavoin vaaleahko punaruskea. Väri sekoittuu helposti tavalliseen rautiaaseen, mutta voidaan erottaa tummempien jalkojen ja pään sekä siiman perusteella.
	Ruunihallakko: runko vaalenee harmahtavan ruskeaksi tai vaaleanruskeaksi. Joissain roduissa esiintyy erityisen vaaleita ja kirkkaanvärisiä ruunihallakoita.
	Hiirakko: musta pohjaväri vaalenee rungon alueella tummanharmaaksi tai harmaanruskeaksi. Talvikarvassa runko voi olla hyvinkin vaalean harmaa.

Hopeavärit

Pääartikkeli: Hopeaväri

Hopeavärit ovat melko harvinaisia. Ne aiheuttaa Z-geeni eli niin kutsuttu "hopeageeni", joka vaikuttaa ainoastaan mustaan pigmenttiin. Jouhissa hopeageenin vaikutus on ilmeisin: mustat jouhet muuttuvat sen vaikutuksesta hopeanvalkoisiksi tai hopeanharmaiksi, mistä väri on saanut nimensä. Rungon mustaa pigmenttiä geeni haalistaa vain osittain, ja punaiseen pigmenttiin sillä ei ole minkäänlaista vaikutusta. Mustilla hevosilla hopeaväriin liittyy usein papurikkokuviointi, joka voi olla erittäin selkeä.

	Hopeageeniä kantava rautias: hopeageeni ei vaikuta punaiseen pigmenttiin eikä siis näy rautiaan hevosen fenotyypissä mitenkään. DNA-testin mukaan kuvan yksilö kantaa kuitenkin hopeageeniä ja voi näin ollen myös periyttää sitä jälkeläisilleen.
	Hopeanruunikko: ruunikon peitinkarvan väri pysyy normaalina. Jouhet ovat harmaat tai keltaisenharmaat. Jalkojen musta väri vaalenee tummanharmaaksi.
	Hopeanmusta: musta peitinkarva vaalenee harmahtavan tai tumman suklaanruskeaksi. Jouhet vaalenevat kirkkaan hopeanvalkoisiksi tai hopeanharmaiksi.

Samppanjavärit

Pääartikkeli: Samppanjaväri

Samppanjavärit ovat champagne- eli "samppanjageenin" (Ch) haalistamia värejä. Melko harvinaista samppanjageeniä esiintyy lähinnä vain muutamissa yhdysvaltalaisissa hevosroduissa. Samppanjavärit tunnistettiin vasta 1990-luvun lopulla, eikä niille toistaiseksi ei ole virallisia suomenkielisiä nimiä.

Samppanjageeni haalistaa mustan pigmentin tummanruskeaksi ja punaruskean pigmentin punertavan keltaiseksi. Väritykseen liittyy myös karvan erityinen metallinkiiltoisuus ja usein papurikkokuvio. Geeni vaalentaa myös ihon siten, että se on vastasyntyneellä varsalla vaaleanpunainen ja pigmentöityy myöhemmin osittain ja jää täplikkääksi. Silmät ovat vihertävät tai kellanruskeat.

	Rautiaspohjainen samppanjaväri eli gold champagne: jouhien ja peitinkarvan punaruskea pigmentti vaalenee kullankeltaiseksi. Kuvan yksilöllä on liinaharja.
	Ruunikkopohjainen samppanjaväri eli amber champagne: punaruskea peitinkarva vaalenee kullankeltaiseksi. Jouhet ovat tummanruskeat. Jalkojen musta väri vaalenee harmaaksi.
	Mustapohjainen samppanjaväri eli classic champagne: musta peitinkarva vaalenee kullan- tai harmaanruskeaksi. Jouhet ovat tummanruskeat. Jalkojen musta väri vaalenee tummanharmaaksi.

Pearl-värit

Pääartikkeli: Pearl-väri

Pearl-värit (joskus myös värin amerikkalaisen kantaoriin Barlink Macho Man mukaan "Barlink-tekijä") on erittäin harvinainen pohjaväriä vaalentava erikoisväriryhmä, jonka aiheuttava geenitekijä Prl tunnistettiin ja paikannettiin vuonna 2006. Väritystä esiintyy perunpasossa, andalusianhevosessa, lusitanoissa, quarterhevosessa ja painthevosessa.

Väri on todennäköisesti peräisin espanjalaisista hevosroduista, ja sen uskotaan tulleen amerikkalaisiin rotuihin näiden espanjalaisten kantavanhempien mukana. Tästä syystä suositellaan pearl-nimitystä.

Pearl-tekijä periytyy väistyvänä ja vaikuttaa itsenäisesti vain rautiaaseen pohjaväriin. Homotsygootti PrlPrl-genotyyppi vaalentaa rautiaalla punaruskean pigmentin vaalean- tai oranssinpunertavaksi. Myös iho haalistuu. Jouhet haalistuvat samoin kuin runko. Väritykseen liittyy omalaatuinen helmiäismäinen hohto, mistä väritys on saanut nimensä.

Voikkogeenin C^Cr kanssa esiintyessään pearl-geeni vaikuttaa kaikkiin pohjaväreihin myös heterotsygoottina. Tällöin värityksellä on samppanja- ja voikkoväritysten piirteitä ja näyttää näiden kahden värin välimuodolta.

Kimous

Pääartikkeli: Kimo

Kimon hevosen syntymäväri voi olla mikä tahansa, mutta sen alun perin pigmentöityneet karvat ja jouhet muuttuvat jokaisen karvanvaihdon myötä harmaammiksi ja valkoisemmiksi. Värityksen kehittymisen vuoksi miltei kaikki kimot ovat jossain vaiheessa harmaanvalkoisia, eikä kimon pohjaväriä voi määritellä ulkonäön perusteella kuin kimoutumisen varhaisimmissa vaiheissa. Kimouteen liittyy harmaantumisvaiheessa usein näyttävä papurikkokuvio. Jotkin kimot vaalenevat iän myötä puhtaanvalkoisiksi saakka ja saattavat vanhemmiten menettää pigmenttiä ihostaankin. Joillekin kimoille taas kehittyy värin jo valkoistuttua tummia niin kutsuttuja kärpäspilkkuja, joiden väri ei liity pohjaväriin: rautiaana syntyneellä kimolla eli rautiaankimolla voi olla mustia tai tummanharmaita pilkkuja ja mustankimolla punaruskeita.

	Kimo pikkuvarsa: joidenkin rotujen hevoset kimoutuvat erityisen nopeasti. Pikkuvarsan kimouden voi tunnistaa valkoisista tai sekakarvaisista renkaista silmien ympärillä ja ensimmäisen karvanlähdön lähestyessä karvan sekaan kasvavista ensimmäisistä valkoisista karvoista. Myös selkeän musta syntymäväri viittaa siihen, että varsa tulee kimoutumaan; erityisesti tuuheakarvaisten rotujen (kuten ponirotujen) ei-kimot mustat varsat syntyvät yleensä tummanharmaina. Kimoutuminen voi kuitenkin lähteä käyntiin vasta vuoden tai kahden iässäkin.
	Vaalenemisen alkuvaihe: vaalenemisnopeus ja siitä syntyvä kuvio vaihtelevat yksilöittäin. Usein pää vaalenee nopeasti, ja erityisesti ruunikoilla ja mustilla jouhet ja jalat jäävät pitkään tummiksi. Kuvan yksilön päässä on selkeät kimoutumisen merkit: runsasta sekakarvaa, valkoiset silmänympärykset ja sekakarvaiset merkkien rajat. Myös rungossa on sekakarvaa.
	Vaalenemisen keskivaihe: runko vaalenee erityisesti etuosasta ja kylkien keskiosista. Jotkin yksilöt vaalenevat tasaisesti kauttaaltaan.
	Vaalenemisen loppuvaihe: pigmenttiä on enää lähinnä takaosan ja jalkojen karvassa, mahdollisesti myös jouhissa.
	Valkoinen kimo: jotkin yksilöt vaalenevat lopulta puhtaanvalkoisiksi.
	Kärpäskimo: hevoseen ilmestyy tummia pisamamaisia pilkkuja. Pilkkujen määrä lisääntyy iän myötä.

Pohjaväriltään rautias hevonen, jolla on varnish roan -, sabino- ja tobianokuviot. Useiden eri erikoisväri- ja kirjavuustekijöiden yhdistelmät ovat yleisimpiä sekarotuisissa hevosissa.

Kirjavuus

Kirjavuuden eri kuviot aiheutuvat tietyistä geeneistä, jotka hevosen alkioaikana rajoittavat melanoblastien eli väriä tuottavien melanosyyttien esiasteiden leviämistä. Kukin kirjavuusgeeni estää melanoblastien leviämisen omalla tavallaan tiettyjen "sääntöjen" mukaan, mistä eri kirjavuuskuviot aiheutuvat. Hevosella voi olla useampia kirjavuusgeenejä yhtä aikaa, ja kirjavuus voi yhdistyä mihin tahansa perus- tai erikoisväriin. Monissa tapauksissa "päällekkäiset" kirjavuuskuviot voidaan tunnistaa myös silmämääräisesti, mutta erityisesti valkovoittoisissa eläimissä varma tunnistus on mahdollista vain DNA-testien avulla.

Tiikerinkirjavuus on poikkeava kirjavuuden laji, koska siinä on valkoisten "huopakuvioiden" ja "lumihiutalekuvion" sekä ihon täplikkään pigmentittömyyden lisäksi myös "meleerauskuvio", joka muuttuu kimoutumisen tavoin vähitellen valkoisemmaksi, sekä aivan omanlaisensa "leopardikuvio", jossa hevosessa on värillisiä täpliä, joita "tiikerinkirjava" valkoinen ei peitä, mutta muiden kirjavuuslajien valkoiset kuviot peittävät.

Kirjavuus eli lehmänkirjavuus

Pääartikkeli: Kirjava

Summittaiset rajat valkokirjavuudelle ja suurille valkoisille merkeille: yleensä kirjavuudeksi katsotaan keltaiset alueet ylittävät valkoiset merkit. A-kirjain osoittaa tyypillistä arven kohdalle muodostunutta valkoista täplää. Valkoista arpikarvaa ei katsota kirjavuudeksi.

Kirjava hevonen (joskus myös "lehmänkirjava" erotuksena tiikerinkirjavasta) on osittain tai miltei kokonaan valkoinen. Kirjavan hevosen valkoiset kuviot näkyvät varsan syntyessä (toisin kuin kimous ja jotkin tiikerinkirjavuuden tyypit) ja ovat verrattain laajoja ja yhtenäisiä (toisin kuin päistärikköys tai tiikerinkirjavuus). Tämä määritelmä kattaa myös yksiväriset hevoset, joilla on valkoisia merkkejä, ja siksi kirjavuuden määritelmään useimmiten liitetään rungon alueella esiintyvä valkoisuus. Jotkin kirjavuuden lajit voivat kuitenkin tuottaa myös yksivärisen näköisiä hevosia, joilla on valkoista vain jaloissa ja päässä, joskus jopa häviävän vähän.

Kirjavuuskuvioita on useita, ja osa niistä on Yhdysvalloissa jo pitkään eroteltu toisistaan. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan eri kuviot aiheutuvat eri geeneistä. Hevosyksilöllä voi olla yhtäaikaisesti useita kirjavuusgeenejä, jolloin se on ulkonäöltään kuvioiden yhdistelmä.

Frame overo

Pääartikkeli: Frame overo

Frame overo -kuvio on omalaatuinen: nimensä mukaisesti se vaikuttaa siltä kuin valkoiset alueet olisivat tumman värin "kehystämiä". Selkälinja jää tummaksi ja myös jalat ovat yleensä tummat. Kuvioon liittyy usein suuria pään merkkejä. Rungon kuviointi on tyypillisesti samankaltainen hevosen molemmilla puolilla. Valkoisten ja värillisten alueiden reunat voivat olla epäsäännöllisen risaiset, sekakarvaiset tai selkeät. Kuvio esiintyy lähinnä kirjavassa paint-rodussa ja harvinaisena myös englannintäysiverisessä. Kuviota kantavilla englannintäysiverisyksilöillä tosin on ainakin osittain epämääräinen sukutausta, ja on mahdollista, että väritys on tullut rotuun risteytyksen kautta.

Frame overo -geeni on epätäydellisesti dominoiva: heterotsygoottina geeni aiheuttaa tunnusomaisen frame -kuvion, homotsygoottina se tekee yksilöstä täysvalkoisen. Frame overo -geeni on homotsygoottina letaali, ja homotsygootit "Lethal White" -varsat kuolevat sisäelinten epämuodostumiin kolmen vuorokauden sisällä syntymästä. Frame -kuvio voi pienimerkkisenä olla vaikea tai mahdoton tunnistaa silmämääräisesti, ja yhdysvaltalaiset paint-kasvattajat testauttavatkin jalostuseläimensä rutiininomaisesti frame overo -geenin varalta välttääkseen kahden geenin kantajan parittamisen ja näin ollen "Lethal White" -varsat.

	Pienimerkkinen frame overo: valkopää ja hajanaisia läikkiä kyljessä ja kaulalla.
	"Tavanomainen" frame overo: selkeästi vaakasuuntaisia valkoisia läikkiä, jotka eivät vaikuta miltään muulta kirjavuuskuviolta.
	Suurimerkkinen frame overo: väritys on suurimmaksi osaksi valkoinen. Selkälinja on kuitenkin täysin värillinen.

Sabino

Pääartikkeli: Sabino

Sabinokirjavuus tuottaa usein hevosen, joka näyttää yksiväriseltä, joskin suurimerkkiseltä. Se lasketaan kuitenkin kirjavuuskuvioksi, koska suuriin pään ja jalkojen merkkeihin liittyy useimmiten valkoisia pieniä laikkuja rungon alaosassa, sekakarvaa, ja erittäin usein etupolven ja kintereen yli nousevia sukkien "silmänjuoksuja". Homotsygoottina sabinogeeni Sb1 voi tuottaa miltei täysvalkoisen hevosen. Sabinogeenejä oletetaan olevan useita erilaisia, koska esimerkiksi miltei aina sabinokuvioiset clydesdalenhevoset ja shirenhevoset eivät tutkimusten mukaan kanna toistaiseksi ainoaa löydettyä sabinogeeniä SB1. Näissä roduissa ei myöskään synny niin sanottuja sabinovalkoisia varsoja, vaikka sabinovärityksen yleisyyden perusteella niiden pitäisi olla hyvin yleisiä.

Pienimmillään sabinokuvio käsittää vain korkeat tai puolikorkeat sukat takajaloissa ja valkoisen laikun alahuulella. Alahuuleen asti ulottuva läsi ja "risareunaiset" sukat "silmänpaoilla" ovat sabinokirjavuuden selkeimmät tunnusmerkit.

	Pienimerkkinen sabino: kolme "normaalinkorkuista" sukkaa ja kapeahko alahuuleen ulottuva läsi.
	"Tavanomainen" sabino: korkeat epäsäännölliset sukat, leveä alahuuleen ulottuva läsi ja valkoinen laikku vatsassa.
	Suurimerkkinen sabino: sukkien ja läsin lisäksi verrattain runsasta risareunaista valkoisuutta rungolla.
	Sabinovalkoinen: pohjaväriä on vain pieniä määriä tyypillisesti pään alueella.

Splashed white

Pääartikkeli: Splashed white

Splashed white -kirjavuus on melko harvinainen kirjavuuden laji, jossa valkoiset kuviot ikään kuin leviävät turvasta ja vuohisista. Kuvio näyttää nimensä ("läiskynyt valkoinen") mukaisesti yleensä siltä kuin värillinen hevonen olisi kahlannut valkoisessa maalissa pää alhaalla. Joissain tapauksissa kuvio voi olla erittäin laaja ja valkaista hevosen kyljet miltei kokonaan. Kuvion aiheuttava geeni on Spl.

	Erittäin pienimerkkinen splashed white: matalat sukat ja "alapainoinen" päänmerkki.
	"Tavanomainen" splashed white: valkoiset jalat ja valkopää.
	Suurimerkkinen splashed white: valkoiset jalat, valkopää, vatsassa valkoista.

Tobiano

Pääartikkeli: Tobiano

Tobianokirjavuus aiheuttaa tunnusomaisen kuvion: lähinnä pystysuunnassa leviävien laikkujen reunat ovat melko suorat ja tasaiset ja noudattavat hyvin usein tiettyjä kuvioita. Monilla tobianokirjavilla on kaareva pohjavärin ja valkoisen välinen raja lautasella sekä etulavalla tai sen tuntumassa. Homotsygooteilla tobianoilla on usein valkoisilla alueilla irrallisia pieniä tummia läikkiä tai pilkkuja.

	Erittäin pienimerkkinen tobiano: korkeat sukat, rungon valkoisuutta vain hännäntyvessä. Tummat laikut valkoisessa ruununrajassa ovat tyypilliset minimaalisen pienimerkkisille tobianoille, joilla saattaa olla joskus jopa vain vuohissukat.
	Pienimerkkinen tobiano: sukkajalat ja pystysuuntaisia valkoisia linjoja sä'än ja lautasten tuntumassa. Joillakin pienimerkkisillä tobianoilla on linjojen sijaan pieni valkea läikkä lautasella, niskassa tai selässä.
	"Tavanomainen" tobiano: valkoiset jalat, rungossa valkoista ja pohjaväriä osapuilleen yhtä paljon.
	Suurimerkkinen tobiano: rungossa enemmän valkoista kuin pohjaväriä.
	Erittäin suurimerkkinen tobiano: pohjaväriä vain päässä ja hännän tyvessä.
	Homotsygootti fenotyyppi: tällä varsalla on "suttuisia" täpliä isompien, sekakarvaisten laikkujen seassa. Ilmio on yleinen homotsygooteilla tobianoilla.

Tiikerinkirjavuus

Pääartikkeli: Tiikerinkirjava

Tiikerinkirjava on nimitys, joka kattaa kaikki niin kutsuttuun "tiikerinkirjavuuskompleksiin" kuuluvat Lp-geenin aiheuttamat kuviot. Tiikerinkirjavat hevoset ovat yleensä täplikkäitä, ja väriin kuuluu useimmiten pilkullinen iho, raidalliset kaviot ja valkoinen silmän kovakalvo. Kuvio voi muuttua valkoisemmaksi iän myötä, koska tiikerinkirjavuuteen liittyy usein erityinen päistäröitymisen muoto, joka ei vaikuta leoparditäpliin. Täplät ovat pohjavärin mukaiset, esimerkiksi voikolla tiikerinkirjavalla ne ovat kellanvaaleat. Joskus varsa syntyy yksivärisen näköisenä ja täplät tulevat esiin vasta kun niiden ympäristö muuttuu päistäröitymisen myötä valkoiseksi.

Karvoituksen tiikerinkirjavuuskuvioon kuuluu kolme erilaista piirrettä: pohjavärin mukaiset täplät, niin kutsuttu "huopakuvio" (lautasilta "leviävä" valkoinen alue) ja päistäröityminen. Tiikerinkirjavalla hevosella voi olla vain yksi näistä piirteistä tai useampia yhtä aikaa. Jos tiikerinkirjavalla on ainoastaan täpläkuvio mutta ei valkoista kuviota, täplät jäävät huomaamattomiin. Tällaisilla yksilöillä on kuitenkin muita tiikerinkirjavuuden piirteitä. Toisaalta yksilöllä voi olla huopakuvio ilman täpliä; tällöin hevosen kuvioksi jää "valkohuopa" eli snowcap.

Tiikerinkirjavia hevosia on Suomessa varsin vähän, joten virallisia suomennoksia tiikerinkirjavuuden eri tyypeille ei ole.

	Leopard spotting: kauttaaltaan valkoinen hevonen, jossa on pohjavärin mukaisia täpliä.
	Spotted blanket: valkoinen huopakuvio, jossa on täpliä. Huopa voi kattaa melkein koko hevosen.
	Snowcap: valkoinen huopakuvio ilman täpliä.
	Frost blanket: minimaalinen huopakuvio: valkoisia täpliä tai pilkkuja takaosassa.
	Varnish roan: kauttaaltaan sekakarvainen; jalkojen nivelet ja pään luiset kohdat jäävät yleensä tummiksi.
	Snowflake: harvinainen kuvio, jossa hevosen rungolla on valkoisia pilkkuja tai täpliä.
	Few-spot tai white-born: liki täysin valkoinen hevonen, jolla voi olla muutamia pieniä täpliä tai useampia erittäin pieniä pilkkuja. Voidaan tunnistaa tiikerinkirjavaksi esimerkiksi ihon pilkullisuuden ja silmän valkoisen kovakalvon perusteella.

Sekakarvaväritykset

Sekakarva tai päistärkarva tarkoittaa pohjavärin seassa kasvavia yksittäisiä valkoisia karvoja. Niitä voi olla karvapeitteessä vain yksittäisiä, tai ne voivat kattaa hevosen miltei kauttaaltaan niin, että hevonen vaikuttaa pikemminkin sinertävän tai punertavan harmaalta kuin pohjavärinsä mukaiselta. Sekakarvakuviot muodostuvat sekakarvasta (laajempien täysin valkoisten alueiden sijaan), eikä niitä lueta kirjavuudeksi.

Päistärikkö

Pääartikkeli: Päistärikkö

Päistärikkö on hevonen, jonka perusvärin seassa on yksittäisiä valkoisia karvoja etenkin rungon alueella. Valkoisten karvojen määrä voi vaihdella melko harvoista niin moniin, että hevosen runko voi näyttää aivan valkoiseltakin. Jalat ja pää jäävät pohjavärin mukaisiksi. Mikäli hevosessa on vain hajanaisia valkoisia karvoja, puhutaan seka- tai päistärkarvoista. Päistäriköksi katsotaan hevonen, jolla on rungossa sekakarvoja on sen verran, että ne vaikuttavat värin ulkonäköön selkeästi.

Päistärikön ulkonäkö vaihtelee vuodenaikojen mukaan, koska valkoiset karvat ovat lähinnä pohjavillaa; talvella pitkä päällyskarva voi peittää valkoisuuden melkein kokonaan alleen, ja kesällä pohjavillaa on niukalti. Päistäriköt ovat valkoisimmillaan keväisin ja syksyisin.

Päistärikön hevosen voi sekoittaa useisiinkiin muihin, geneettisesti erillisiin värityksiin. Esimerkiksi rabicano hevonen voi olla rungostaan runsaasti sekakarvainen, ja kimoutuva hevonen voi muistuttaa päistärikköä hämäävästi, joskin kimolla on yleensä kimoutumisen alusta lähtien valkoista sekakarvaa myös päässä. Kauempaa katsottuna rungostaan vaaleat mutta päästä ja jaloista perusväriset hallakot voivat vaikuttaa päistäriköiltä.

	Vähän päistärkarvaa: verrattain vähäistä päistärkarvaa; pohjaväri kuultaa kyljessä selkeänä, kaula on perusvärin mukainen.
	"Keskinkertainen" päistärikkö: päistärkarvaa melko tasaisesti ja runsaasti rungolla ja kaulalla; perusväri näkyy selkeästi päässä ja jaloissa.
	Runsaasti päistärkarvaa: runko tasaisen vaalea, perusväri näkyy vain jalkojen alaosissa ja naamassa. Päistärkarva kattaa kaulan ja leviää leukoihin; harja vaikuttaa harmaalta.

Rabicano

Pääartikkeli: Rabicano

Rabicano on omalaatuinen sekakarvakuvio, jossa sekakarvoitus "alkaa" nivusista ja hännäntyvestä ja saattaa muodostaa hännäntyveen rengasmaisia tai viivamaisia keskittymiä. Joissain tapauksissa sekakarvat voivat kyljissä keskittyä pystyviivoiksi. Väritykseen voi liittyä myös ihon pilkullisuus erityisesti mahassa ja sukuelinten alueella.

Rabicano sekoittuu helposti "tavanomaisiin" päistärkarvoihin, ja runsaasti sekakasvainen rabicano voidaan tulkita virheellisesti päistäriköksi.

	Pienimerkkinen rabicano: poikkiviiva ja kahden viivan aiheet hännäntyvessä; jonkin verran sekakarvaa nivusissa.
	"Tavanomainen" rabicano: päistärkarvaa rungon keskiosissa ja mahassa; pienehköt sekakarvaviivat hännäntyvellä.
	Suurimerkkinen rabicano: erittäin näkyvästi sekakarvainen runko; kyljissä tunnusomaisia pystyviivoja. Valkojouhinen rengas hännän yläosassa.

Brindle

Pääartikkeli: Brindle

Brindle on hevosilla erittäin harvinainen ja huonosti tunnettu pystyraitainen väritys. Eräässä yksittäistapauksessa tutkittiin brindle-värisen hevosen polveutumista oletetuista vanhemmista, ja hevosesta eri kerroilla otetuista DNA-näytteistä saatiin erilaiset tulokset. Hevosten brindle-värityksen epäillään olevan kimerismin muoto.

Brindle: tummanruunikko brindle-yksilö.

Muita väriin vaikuttavia tekijöitä

Varsinaisten väritysten, diluutioiden ja kirjavuus - sekä sekakarvakuvioiden lisäksi hevosilla esiintyy joitakin säännönmukaisia väritekijöitä. Niitä ei ole vielä kyetty paikantamaan tiettyihin geeneihin tai todistamaan periytyviksi. Hevosten tunnistamisessa ja värien kuvailussa nämä tekijät ovat kuitenkin merkityksellisiä.

	Papumus tai "markantäplät": rungon perussävyä vaaleampia, pyöreähköjä tai tähtimäisiä täpliä. Voi liittyä mihin tahansa väritykseen, yleensä ruunikkoon. Nimitys papurikko viittaa erityisen papumustäpläiseen hevoseen ja erityisesti tällaiseen kimoon. Kuvassa erityisen voimakas papumuskuvio hopeanmustalla.
	Nokikuvio: mustaa tai tummanruskeaa karvaa ylälinjalla. Voi muodostaa läikkiä tai jakaantua tasaisesti.
	Pangare (jauhoisuuslähde?, vastavarjostus): vaaleat silmänympärykset, turpa, jalkojen sisäsivut ja mahanalus. Erittäin yleinen muun muassa przewalskinhevosilla ja tietyillä alkukantaisilla roduilla.
	Liinakko: rautiaalla hevosella runkoa vaaleammat, jopa luonnonvalkoiset jouhet.
	Hamppuharja: rautiaalla hevosella harmahtavat tai harmaat jouhet.

Värirodut

Erikoiset hevosvärit ovat viehättäneet ihmisiä hyvin kauan. Ratsastajamuotokuvassa Ludvig XIV ruunivoikon selässä, maalaus vuodelta 1692.

Pääartikkeli: Värirotu

Väriroduilla tarkoitetaan yhdysvaltalaisten hevosyhdistysten ylläpitämiä rekistereitä, joihin hevosyksilöt hyväksytään pääasiassa värityksen perusteella. Joihinkin värirekistereihin hyväksytään erilliseen esirekisteriin myös "vääränvärisiä" yksilöitä, joilla on todistettavasti ainakin yksi "oikeanvärinen" vanhempi. Hevosten rodun suhteen ei useinkaan esitetä tarkkoja vaatimuksia, mutta tietyt rodut voivat olla erityisen haluttuja. Tunnetuimmat värirodut lienevät palomino (voikot hevoset) ja pinto (lehmänkirjavat). Muita ovat muun muassa buckskin (ruunivoikot ja hallakot) ja verrattain uusi sabinohevosrekisteri. Värirotuja ei pidetä varsinaisina rotuina, mutta järjestelmällisen jalostuksen myötä värirotu voi ajan myötä vakiintua roduksi. Yhdysvalloissa on hyvin yleistä, että hevonen on hyväksytty usean eri rekisterin jalostukseen.

Joskus termillä värirotu tarkoitetaan niin sanotusti yhden värin hevosrotua, jossa tietty väritys vallitsee teoriassa ainoana ja joihin hyväksytään vain tietynvärisiä hevosia.

Lähteet

• Viitanen, Johanna: Hevosen värit. Läyliäinen: Vudeka, 2007. ISBN 978-952-99464-8-8.

Aiheesta muualla

• Suomen Hippos r.y:n 1970-luvulla laatima hevosvärien määritysohje. Huomaa vanhentunut termistö ja jaottelu.