Hallakkoväri

Hallakko on erityisen hallakkogeenin tuottama hevosen väritys. Sanan merkitys on lähimenneisyydessä jossakin määrin muuttunut ja tarkentunut hevosvärien genetiikan selkenemisen myötä. Hallakkovärien uskotaan olevan hevosen alkuperäinen väritys ennen kesyttämistä ja toimineen suojavärinä aromaastossa.

Hallakkovärit
Ruunihallakko norjanvuonohevonen
Genotyyppi
Geeni:	DD tai Dd
Selitys:	Homotsygootti tai heterotsygootti D-geenin dominoiva alleeli
Fenotyyppi
Runko:	Pohjavärin mukaan haalistunut; usein kellervänruskea (ruunihallakko)
Jouhet:	Kaksiväriset; keskeltä tummemmat, reunoilta vaaleammat
Iho:	Tumma
Muuta:	Aina siima. Päässä ja koivissa tummempaa väriä. Siiman lisäksi muut alkukantaiset merkit yleisiä.
Infobox OK

Termin käyttö

Vanhastaan hallakoksi (myös "luonnonväriksi" tai "villihallakoksi") on kutsuttu väritystä, jossa hevosella on kellertävänruskea karva, mustat (tai ainakin tummat) jouhet sekä siima selässään. Käytännössä hallakoiksi on katsottu suurin osa nykyisen väritermistön mukaisista ruunivoikoista ja ruunihallakoista.

Nykyään hallakko on lähinnä yhteisnimitys niin kutsuttujen hallakkovärien edustajille: rautiaspohjainen hallakko on rautiaanhallakko (myös punahallakko), ruunikkopohjainen on ruunihallakko ja mustapohjainen on hiirakko (joskus harmaahallakko). Sekä voikko- että hallakkogeeniset yksilöt ovat melko yleisiä esimerkiksi islannin- ja vuonohevosilla, ja vuonohevosharrastajat käyttävätkin lisäksi termejä valkohallakko (ruunivoikonhallakko, jonka geenit yhdessä vaalentavat rungostaan miltei valkoiseksi) ja keltahallakko (voikonhallakko). Mustapohjainen yhdistelmäväri tunnetaan voikonhiirakkona.

Geenin vaikutus pohjaväriin

Hopeanhiirakko: hopeageeni on vaalentanut kaksivärisen harjan tasaisen valkoiseksi, mutta selän siimamerkki ja naaman ja koipien tyypilliset tummat alueet erottuvat selkeinä.

Hallakkogeeni D on dominoiva. Hallakkovärisen hevonen voi kantaa geeniä yksin- tai kaksinkertaisena, eikä heterotsygootin ja homotsygootin hallakon välillä ole näkyviä eroja. Hallakkogeeniä kantava hevonen on siis väriltään aina hallakko, mutta muiden geenien vaikutuksesta väri voi olla tunnistamattomissa: hopeageeni muuttaa ruunihallakon ja hiirakon mustat jouhet hopeanvalkeiksi, samaperintäinen voikkogeeni (valkovoikkoväri) haalistaa värin kauttaaltaan erittäin vaaleaksi, ja kimoutuminen muuttaa hevosen varttuessa sen värin harmaaksi ja lopulta valkoiseksi.

Hallakkovärin pohjaväri voi olla melkein mikä tahansa mukaan lukien esimerkiksi hopeavärit ja voikkovärit. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi hopeanvoikonhiirakko voi olla hyvin vaikea tunnistaa ja tämänkaltaiset usean niin sanotun erikoisvärin yhdistelmät voivat jäädä tunnistamatta, jolleivät hevosen vanhempien tai jälkeläisten värit niitä paljasta. Hallakkogeenille ei toistaiseksi ole yleispätevää geenitestiä, koska hallakkogeeniä ei ole vielä löydetty hevosen genomista vaikka sen värin selkeiden periytymissääntöjen perusteella tiedetäänkin olevan olemassa. Esimerkiksi voikko- ja hallakkovärien erottaminen epäselvissä tapauksissa geenitestillä toisistaan perustuukin voikkogeenin varmistamiseen tai sulkemiseen pois.

Hallakkogeeni haalistaa hevosen karvan ja jouhien värejä tiettyyn tunnusomaiseen tapaan: pää ja jalat ovat runkoa tummempisävyiset, hevosella on aina siima selässään ja sen jouhet ovat yleensä selkeän kaksiväriset, keskeltä tummemmat ja reunoilta vaaleammat. Ohutjouhisilla ja -karvaisilla (lähinnä lämminverisillä) hallakoilla jouhet saattavat kuitenkin olla varsin tasaisen tummat eikä pään ja jalkojenkaan tummuus ole selkeää, jolloin värin erottaminen voikkoväreistä voi olla pelkästään hevosen ulkonäön perusteella mahdotonta. Siiman lisäksi monilla hallakoilla on (aasin)risti eli sä'än yli kulkeva tumma poikkijuova ja seeprajuovia eli vaakatasoisia juovia jaloissa. Niin siimaa, ristiä kuin seeprajuoviakin kuitenkin esiintyy paljon myös muiden väritysten yhteydessä, myös voikko- ja perusvärisillä hevosilla.

Esiintyminen

Hiirakko Heckin tarpaani

Hallakkovärit ovat hyvin yleisiä tai jopa vallitsevia alkukantaisilla hevosroduilla ja villihevosilla (kuten przewalskinhevosella ja mustangilla). Vanhoista hevosenluista eristetyn DNA:n perusteella vanhimmat tutkitut hevosenluut kuuluivat poikkeuksetta väriltään ruunikkopohjaisille hevosille, joten ruunihallakkoa arvellaankin hevosen alkuperäisimmäksi väriksi.

Vuonohevoset ovat kaikki hallakoita ja yleensä nimenomaan ruunihallakoita; niiden yleensä pystyyn leikatussa harjassa näkyvätkin selvästi tummat keskijouhet. Hallakkovärit ovat yleisiä myös muiden muassa islanninhevosilla, shetlanninponeilla sekä quarterhevosilla. Monissa roduissa, joiden yhteydessä usein puhutaan hallakoista (kuten connemaranponi ja gotlanninruss), hallakonvärisiksi rekisteröidyt eläimet ovat kuitenkin todellisuudessa voikkovärien edustajia, lähinnä ruunivoikkoja ja mustanvoikkoja.

Katso myös

• Hiirakko (mustanhallakko)
• Keltahallakko (voikonhallakko)
• Punahallakko (rautiaanhallakko)
• Ruunihallakko
• Valkohallakko (ruunivoikonhallakko)

Lähteet

• Viitanen, Johanna: "Perusväriä vaalentavat tekijät (Värit ja värigenetiikka, osa 2)", Hevoset ja ratsastus 2002/3