Viksbergin kartano (Paimio)
Viksbergin kartano, noin vuoteen 1722 saakka Hevonpää, on kartano Paimionjoen suun länsirannalla Paimiossa.
Asemies Nils Pedersson (Jägerhorn af Spurila) omisti Hevonpään kartanon vuonna 1471. Kartano pysyi suvussa kunnes se siirtyi Gyllenhierta-suvulle, Nils Pederssonin pojanpojan tyttären Cecilia Christersdotterin (Jägerhorn af Spurila) mentyä naimisiin amiraali Nils Svenssonin (Gyllenhierta) kanssa 1530-luvulla. Gyllenhierta-suku käytti Hevonpäätä sukunimenään aina siihen asti kunnes Ruotsin ritarihuone perustettiin 1625. Sukua alettiin tuolloin nimittää Gyllenhiertaksi sukuvaakunan mukaan. Hevonpää oli Gyllenhiertojen pääkartano vuoteen 1670 asti.
Viksberg-nimi esiintyy kirjoissa vasta isovihan jälkeen 1722. Viksbergin nykyisen asun on luonut Turun kaupunginarkkitehti Christian Friedrich Schröder 1770-luvulla.
Kartanon omistajiin kuuluivat 1800-luvulla muun muassa kreivi Robert Henrik Rehbinder, ministerivaltiosihteeri. Kreivi Rehbinder omisti kartanon 1811–1841. Hänen adoptiolapsensa, Ludvig Hedenberg ja Lovisa Charlotta Vilhelmina Jägerhorn af Storby, menivät naimisiin ja perivät kartanon.
Vuonna 1905 kartanon osti Erik Dahlström. Kartano on yhä hänen jälkeläistensä hallussa.[1]
Museoviraston vuonna 2009 julkistamassa inventoinnissa kartano on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.[2]
Kartanon mailta lahjoitettiin alue 1928 valmistunutta Lars Sonckin suunnittelemaa Pyhän Jaakobin kirkkoa varten. Kirkkotarhassa on hautakappeli, jonne on haudattu paitsi kreivi Rehbinder puolisoineen, myös hänen äitinsä ja isänsä vapaaherra Reinhold Johan Rehbinder.
Lähteet muokkaa
- Jutikkala & Nikander, Suomen kartanot ja suurtilat
- Carpelan, Ättartavlor
- Erkkola, v. Hertzen, Innamaa, Paimion historia
Viitteet muokkaa
- ↑ C.J.Gardberg - Kivestä ja puusta, 2002
- ↑ Wiksbergin kartano Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
Aiheesta muualla muokkaa
- Nurminen, Annamari: Tansaniasta kartanonherroiksi ts.fi. 11.7.2004. Turun Sanomat Oy. Arkistoitu 12.5.2014. Viitattu 10.5.2014.