Avaa päävalikko

Helsingfors Skridskoklubb

helsinkiläinen taitoluisteluseura
Team Unique, seuran senioritason muodostelmaluistelujoukkue.

Helsingfors Skridskoklubb (ruots. HSK, suom. Helsingin Luistinklubi) on Suomen vanhin taitoluisteluseura. Se perustettiin Helsingissä vuonna 1875. Suomeksi puhuttaessa seurasta käytetään useammin ruotsin- kuin suomenkielistä nimeä, lyhenteenä siitä on käytössä vain HSK.

Seura järjestää opetusta jäätanssissa, yksinluistelussa ja muodostelmaluistelussa.[1] Muodostelmajoukkueita on kaikilla tasoilla: minoreissa Team Sympatique, SM-sarjassa noviiseissa Team Dynamique, SM-junioreissa Team Mystique ja SM-senioreissa Team Unique,[2] sekä tulokkaissa (Team Minique), masterssissa (Team Chaotique), aikuisissa (Team Antique) ja kansallisella tasolla junioreissa (Team Hysterique) ja senioireissa (Team Panique). Team Unique on vuoden 2013 Suomen- ja maailmanmestari.

Sisällysluettelo

Taitoluistelun, pikaluistelun ja jääkiekon kärkiseura aina 1950-luvulleMuokkaa

HSK alkoi ylläpitää perustamisensa jälkeen luistinrataa Helsingin Pohjoissatamassa sekä järjestää kaunoluistelunäytöksiä ja yhteisluisteluja.

 
HSK:n ensimmäiset olympiavoittajat, taitoluistelupari Ludovika ja Walter Jakobsson, Antverpenin vuoden 1920 voittajat.

TaitoluisteluMuokkaa

Suomessa oli HSK:n riveissä useita hyviä taitoluistelijoita, kuten John Catani, Rudolf Sundgren miehissä ja Nadja Franck naisissa.

Walter Jakobsson ja hänen saksalaissyntyinen vaimonsa Ludovika o.s. Eilers olivat ensimmäiset suomalaiset, jotka saavuttivat kansainvälistä arvokisamenestystä taitoluistelussa. Suomen mestaruuksien lisäksi he voittivat MM-hopeaa 1910,1912, 1913 ja 1922 sekä MM-kultaa 1911, 1914 ja 1923. Menestyksen kruunasivat olympiakulta 1920 ja olympiahopea 1924. Olympiakulta oli ensimmäinen HSK:läisurheilijoiden saavuttama.

Jakobssonien aikalaisia oli miesten yksinluistelija Sakari Ilmanen, joka saavutti viidennensijan vuoden 1920 olympialaisissa. Seuraava menestynyt HSK:lainen yksinluistelija oli Marcus Nikkanen, joka osallistui vuosien 1928, 1932 ja 193 olympialaisiin parhaan sijoituksen ollessa vuoden 1932 Lake Placidin kisojen neljäs sija. Hänen veljensä Bertel Nikkanen oli myös aktiiviluistelija ja uransa jälkeen aktiivi toimija taitoluistelussa.

Naisten taitoluistelussa vuosien 1937-1945 Suomen mestari oli HSK:läinen Maj-Len Helin. Hänen jälkeensä menestyneimmäksi suomalaiseksi nousi HSK:n Leena Pietilä, joka edusti Suomea Oslon vuoden 1952 olympialaisissa. Pietilän myöhemmin Vainio toiminta taitoluistelussa jatkui valmentaja- ja tuomaritehtävissä.

HSK:n seuraavat menestyneet taitoluistelijat tulivat jäätanssiin, kun Susanna Rahkamo ja Petri Kokko nousivat jäätanssissa 1990-luvulla kansainväliseen kärkeen. Amatööriuralla, joka päättyi vuonna 1995, parhaita menestyksiä olivat Albertvillen vuoden 1992 olympialaisten kuudes ja Lillehammerin vuoden 1994 neljäs sija, vuoden 1995 EM-kisojen kulta ja MM-kisojen hopea. He olivat saavuttaneet vuoden 1993 EM-kisoissa pronssia ja vuoden 1994 MM-kisoissa pronssia.

PikaluisteluMuokkaa

 
HSK:ta edustanut pikaluistelija Birger Wasenius helmikuussa 1939 voitettuaan maailmanmestaruuden Helsingissä olympiastadionilla.

HSK oli 1800-luvulta aina 1950-luvun alkuun Suomen vahvimpia pikaluisteluseuroja. Ensimmäisiä mestareita 1890-luvulla oli Gustaf Estlander ja heti 1900-luvun alussa Franz Fredrik Wathén ja Johan Wikander. Estlander saavutti 1898 Euroopan mestaruuden, Wathén 1901 maailmanmestaruuden ja Wikander 1905 Euroopan mestaruuden.

Seuraavalla vuosikymmenellä eli 1910-luvulla HSK:laisista menestystä saavuttivat Gunnar Strömstén ja Väinö Wickström. Strömstén sijoittui vuonna 1912 MM-kisoissa ja EM-kisoissa sekä Wickström pronssille vuoden 1914 MM-kisoissa. Samalla vuosikymmenellä uraansa aloittivat HSK:n riveissä tulevat suuruudet Julius Skutnabb ja Clas Thunberg. Heistä tosin Thunberg siirtyi 1920-luvun alussa Helsingin Luistelijoiden riveihin.

Julius Skutnabbista tuli Jakobssonin taitoluistelupariskunnan jälkeen seuraava olympiakultamitalisti, kun hän voitti Chamonixin kisoissa 1924 kultaa 10 000 metrillä. Samoissa hän saavutti lisäksi 5 000 metrin hopeaa ja yhteispisteissä pronssia. Samana vuonna Skutnabb saavutti MM-kisoissa myös pronssia. Hän saavutti vuonna 1926 EM-kisoissa kultaa. Vuoden 1928 St. Moritzin olympialaisissa Skutnabb uusi vielä 5 000 metrin hopeansa.

Seuraavalla vuosikymmenellä eli 1930-luvulla HSK:n mainetta pikaluisteluareenoilla edusti Åke Ekman, joka saavutti vuosikymmenen alussa Suomen mestaruuksia ja oli mukana vuoden 1936 olympialaisissa Garmisch-Partenkirchenissä. Hieman Ekmanin jälkeen pinnalle nousi Birger Wasenius, joka saavutti vuoden 1936 olympialaisissa hopeaa 5 000 ja 10 000 metrillä sekä pronssia 1 500 metrillä. Waseniuksen uran huipentuma oli vuoden 1939 EM-kisoissa Helsingissä, jossa hän saavutti Euroopam mestaruuden. Samoissa kisoissa Ekman oli yhteispisteissä viides. Wasenius kaatui seuraavana talvena Talvisodassa tammikuun alussa 1940.

HSK-pikaluisteluasema heikkeni sotien jälkeen 1940-luvulla. Ensosta Helsinkiin opiskelemaan muuttanut Lassi Parkkinen edusti sotien jälkeisinä vuosina HSK:ta ja voitti vuoden 1947 maailmanmestaruuden. 1950-luvulla näkyvimmiksi pikaluistelun helsinkiläisseuroiksi nousivat Helsingin Luistinkiitäjät ja Helsingin Työväen Luistelijat.

JääkiekkoMuokkaa

Seuralla on alkuaikoinaan ollut toimintaa myös jääkiekossa. HSK voitti jääkiekon Suomen-mestaruuden vuosina 1933 ja 1934. HSK teki ensiesiintymisensä SM-sarjassa 1932, jolloin sen joukkue hävisi 1. kierroksella HPS:lle 4–0.

HSK:n sijoitukset mestaruuskausien jälkeen olivat kolmas sija (viimeinen), vuonna 1935 ja neljäs sija (viimeinen) vuonna 1936. Tuon jälkeen HSK piti kaksi kautta taukoa jääkiekosta, minkä jälkeen seura palasi SM-sarjaan vuonna 1939, jolloin sijoituksena oli seitsemäs sija seitsemän joukkueen sarjassa. HSK teki viimeisen esiintymisensä jääkiekkopuolella vuonna 1949, jonka jälkeen seuraa ei ole jääkiekkokentillä nähty.

LähteetMuokkaa

  • Martti Jukola: Urheilun Pikkujättiläinen, s. 1156-1188. Helsinki: WSOY, 1958.

ViitteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa