Suomen Taitoluisteluliitto

Suomen Taitoluisteluliitto (lyhenne STLL) on suomalaisten taitoluisteluseurojen kattojärjestö, joka kuuluu Kansainväliseen luisteluliittoon (ISU).[1]

Alun perin Taitoluisteluliitto toimi Suomen Luisteluliiton alaisena jaostona yhdessä pikaluistelun kanssa vuodesta 1908 lähtien, kunnes erkani vuonna 1960 omaksi liitokseen nimellä Suomen Kaunoluisteluliitto. Nykyinen nimi otettiin käyttöön vuonna 1968. Jäsenseuroja liitolla on yhteensä 81[2]. Taitoluisteluliiton puheenjohtaja on tehtävässä vuonna 2014 aloittanut Laura Raitio.[3][4]

Liitto valitsee Suomen taitoluistelun maajoukkueet kansainvälisiin kilpailuihin.

Liitto on ollut esillä julkisuudessa vuoden 2020 tammikuusta, jolloin se asetti Helsingfors Skridskoklubbenin muodostelmaluisteluvalmentaja Mirjami Penttisen 12 kuukauden kilpailukieltoon epäasiallisista valmennusmenetelmistä.[5][6] Liiton ja sen jäsenseuran välinen julkinen riitely oli yksi vuoden 2020 merkittävimmistä urheilumaailmaa koskettaneista puheenaiheista, koska se nosti esille kilpailullisten lajien valmennuskulttuurien epäkohtia.[7] [8] Riita sovittiin toukokuussa 2020: liiton Penttiselle määräämä rangaistus jäi voimaan ja hän sitoutui räätälöityyn työnohjaukseen.[9]

TalousMuokkaa

RahoitusMuokkaa

Rahoituksen lähde 2018 2017
Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus 360 000 €[10] 360 000 €[10]

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa