Heinrich Melchior Mühlenberg

Heinrich Melchior Mühlenberg tai Muhlenberg (1711–1787) oli Saksassa syntynyt, mutta sittemmin Yhdysvalloissa asunut ja toiminut luterilainen pappi ja kirkollinen vaikuttaja. Hän oli yksi amerikkalaisen luterilaisuuden pioneereista.[1]

Heinrich Melchior Mühlenberg

Mühlenberg syntyi Einbeckissä Saksassa. Yliopisto-opintonsa hän suoritti Göttingenin yliopistossa, ja tuolloin hän koki myös uskonnollisen heräämisensä. Mühlenberg toimi vähän aikaa Hallessa opettajana, ja tuona aikana hänestä tuli harras pietisti ja hän pyrki lähetyssaarnaajaksi Intiaan. Myöhemmin Mühlenberg otti kuitenkin vastaan kutsun lähteä Pennsylvaniaan, Yhdysvaltoihin.[1]

Vuonna 1742 Mühlenberg vietti vähän aikaa Savannahissa Georgiassa ja järkyttyi siellä orjatoiminnasta. Myöhemmin Philadelphiassa toimiessaan Mühlenberg kastoi afrikkalaistaustaisia orjia ja kieltäytyi itse ottamasta orjia, joita hänelle tarjottiin. Mühlenberg ei kuitenkaan ajanut orjuuden lopettamista.[1]

25. marraskuuta 1742 Mühlenberg saapui Philadelphiaan täyttämään tehtäväänsä. Aluksi hän toimi lähinnä kiertävien saarnaajien parissa, erityisesti Count Nikolaus von Zinzendorfin kanssa. Mühlenbergin saapuessa Yhdysvaltoihin vuonna 1742 ensimmäisen suuren herätyksen liikehdintä oli huipussaan. Huhtikuussa 1745 Mühlenberg avioitui Anna Maria Weiserin kanssa, josta tuli Mühlenbergin työtoveri.[1]

Mühlenberg näki kirkon Yhdysvalloissa ikään kuin kasvatettavana asiana (ecclesia plantanda). Hän uskoi myös, että kirkosta täytyi tulla Yhdysvalloissa omanlaisensa yhdysvaltalainen kirkko, eikä vain suora kopio eurooppalaisesta luterilaisesta kirkosta. Mühlenberg kokosi erillään olleita ihmisiä yhteen seurakunniksi, ja hänellä oli hyvä maine vastata rakentavasti vaikeisiin tilanteisiin. Niinpä Mühlenberg päätyi toimimaan ikään kuin Uuden maailman piispana, joka selvitteli pappien ja seurakuntien välisiä ja sisäisiä kiistoja ja erimielisyyksiä. Lopulta Mühlenberg johti 80 seurakuntaa ja palveli kirkoissa Pennsylvaniassa, New Yorkissa ja New Jerseyssä. Mühlenbergin merkittävin saavutus oli kirkolliskokousjärjestelmän luominen vuonna 1748.[1]

Pappina Mühlenberg kunnioitti moninaisuutta ja valitsi osia erilaisista luterilaisista liturgioista. Mühlenberg valmisteli liturgiansa yhteistyössä kahden muun saksalaisen papin, Peter Brunnholtzin ja John Frederick Handschuhin, kanssa. Mühlenberg piti myös yllä ekumeenista toimintatapaa, ja hän toimittikin kirkollisia tehtäviä ruotsalaisten luterilaisten, reformoitujen, anglikaanien sekä presbyteerien parissa. Itse asiassa Mühlenberg piti ensimmäisen kirkollisen toimituksensa Pohjois-Amerikassa presbyteereille.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Peter Vethanayagamony: Henry Melchior Muhlenberg Living Lutheran. 11.10.2018. Evangelical Lutheran Church in America. Viitattu 3.10.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa