Heikki Metsä-Ketelä

Heikki Juhani Metsä-Ketelä (s. 21. syyskuuta 1942 Kouvola) on suomalainen teollinen muotoilija.[1]

Metsä-Ketelä syntyi rakennusvalvoja Eino Salomo Metsä-Ketelän ja verovirkailija Sirkka Irene Kunnaksen perheeseen. Hänen puolisonsa vuodesta 1969 on ekonomi Kirsti Hilkka Anneli Kuusisto. Metsä-Ketelä valmistui teolliseksi muotoilijaksi 1966 ja on harjoittanut jatko-opintoja 1960-luvun lopulla Ulmin muotoilukoulussa[2] ja toiminut teollisen muotoilun tutkijana 1970-luvun alussa Saksassa. Taideteollisen oppilaitoksen opettajana Metsä-Ketelä työskenteli 1968–1971, Taideteollisen korkeakoulun yliopettajana 1973–1975 sekä tuote- ja ympäristösuunnittelun professorina 1981–1987 ja Oulun yliopiston teollisen muotoilun professorina 1991–2000. Hän oli Ornamon tutkimusjohtaja 1971–1972, teollinen muotoilija 1975–1977 Tuotesuunnittelu Oy:ssä, Design Bartlamaessa Ulmissa 1978–1980 ja Ergoplan Oy:ssä 1981–1986. Oma sunnittelutoimisto Metsä-Ketelällä on ollut vuodesta 1986. Vierailevana opettajana Metsä-Ketelä on työskennellyt Antwerpenissä 1970-luvulla, Teknillisessä korkeakoulussa1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa sekä Tampereen teknillisessä korkeakoulussa 1992–1995. Hän on saanut sekä koti- että ulkomaisia palkintoja töistään, Taideteollisuuden valtionpalkinto hänelle myönnettiin 1977.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Lasse Pajala, John Lagerbohm, Ulla Strengell-Silainen (toim.): Kuka kukin on 2011, s. 600-601. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Kivirinta, Marja-Terttu: Heikki Metsä-Ketelä teki pitkän uran teollisena muotoilijana ja näki alan muutoksen. (80-vuotishaastattelu) Helsingin Sanomat, 21.9.2022. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 21.9.2022.