Heikki Aarva

suomalainen iskelmälaulaja ja televisioalan vaikuttaja

Heikki Aarva (10. kesäkuuta 1936 Viipuri6. huhtikuuta 2020 Helsinki[1][2]) oli suomalainen iskelmälaulaja ja televisioalan vaikuttaja. Hän oli näyttelijä Sami Aarvan isä.

Laulajana Aarvan tunnetuin kappale on neuvostoliittolainen ”Tuulella ei ole ystävää”, jonka hän levytti vuonna 1963.[3] Hänen levytysuransa sijoittui 1960-luvun alkupuoliskolle. Aarva myös keikkaili kolmisen vuotta muun muassa Åke Sjöblomin orkesterin solistina ja osallistui Eurovision laulukilpailun Suomen karsintaan kappaleella ”Toisen kerran” vuonna 1964.[4]

Aarva oli Yleisradion pitkäaikainen työntekijä ja työskenteli kameramiehenä, ohjaajana, linjapäällikkönä ja toimituspäällikkönä. Vuonna 1962 hän oli perustamassa Yleisradion lasten- ja nuortenohjelmien toimitusta aloittaen TV:ssä Joulukalenterin vuonna 1963. Hän oli myös ideoimassa ja ohjaamassa suosittua Sirkus Papukaijaa.

Aarva myös näytteli elokuvissa Teerenpeliä (1963) ja Kastematojen aika (1985).[2]

Aarva sairastui maaliskuun 2020 lopussa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin ja kuoli helsinkiläisessä sairaalassa saman vuoden huhtikuun alussa.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Kuolinilmoitus Helsingin Sanomissa 25.4.2020 s. C 17
  2. a b Heikki Aarva Elonet. Viitattu 19.1.2012.
  3. Tuulella ei ole ystävää Äänitearkisto. Arkistoitu 13.6.2018. Viitattu 19.1.2012.
  4. Tony Latva, Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas, s. 11. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.
  5. Mattlar, Mikko: Muistokirjoitus: Heikki Aarva 1936–2020 Helsingin Sanomat. 6.5.2020. Viitattu 8.5.2020.

Aiheesta muualla muokkaa