Hauli
Hauli on tavallisimmin pyöreä metallikuula. Yleisemmin hauleja käytetään ampumatarvikelajina ammuksina, mutta hauleiksi nimitetään myös esimerkiksi ongessa painona käytettäviä lyijykuulia.
Käyttö muokkaa
Haulikon patruunassa käytetään tavallisimmin pieniä, halkaisijaltaan useimmin 2-9 mm:n hauleja, jotka on valmistettu lyijystä, nykyisin myös tinasta, sinkistä, volframista, teräksestä tai vismutista. Pienimpiä hauleja on yhdessä ammuksessa jopa useita satoja latauksesta ja kaliiperista riippuen. Tähän saakka tavallisin lataus on ollut 36 grammaa (12- tai 20 mag. kaliiperisissa patruunoissa). Haulien koko ilmaistaan joko halkaisijan mukaan millimetreinä tai numero- ja kirjaintunnuksin, esimerkiksi nro 9 (2,03 mm) tai BB (4,57 mm).
Valmistus muokkaa
Metsästäjät ja sotilaat valmistivat itse ampumatarvikkeensa aina 1700-luvulle saakka. Pienten ammushaulien valmistus oli luotien valamista vaikeampaa, suuremmat 5–6 millin ns. susihaulit voitiin tehdä kuten luodit eli käsityönä luotipihtejä muistuttavissa valupihdeissä. Esimerkiksi musketit tai kiväärin patruunat voitiin ladata vain yhdellä isolla ”haulilla”. Tällöin puhutaan kuitenkin palloluodista tai kuulasta, eroksi hauleihin tai ns. täyteisiin. Pienet haulit tehtiin alun perin valuttamalla lyijyä siivilän läpi vesiastiaan, mutta näin saadut pisaranmuotoiset haulit olivat huonokäyntisiä. Pyöreitä hauleja varten piti valuttaa sulaa lyijyä 20–30 metriä korkeasta haulitornista seulan läpi, josta ne lähes vapaassa pudotuksessa muotoutuivat pallonmuotoisiksi ja kovettuivat hauleiksi. Pudottamisen jälkeen haulit lajiteltiin kokonsa mukaan. Suomen kuuluisin haulitehdas on ollut Pispalan Haulitehdas Tampereella, joka perustettiin 1855. Haulikon ohella myös pienoiskivääreihin on valmistettu pienin haulein ladattuja patruunoita tuhoeläinten torjuntaan. Pyöreiden haulien ohella valmistetaan myös kuutionmuotoisia tarkoituksena saavuttaa lähietäisyyksiltä tavallista laajempi osuma-alue.
Lyijyhaulien kiellot ja rajoitukset muokkaa
Lyijy on ympäristömyrkky, joka kulkeutuu esimerkiksi petolintujen elimistöön niiden saaliseläimiin jääneiden haulien kautta. Eniten se kertyy merikotkiin: joka kolmas Suomen uhanalaisista merikotkista kuolee lyijymyrkytykseen, joka todennäköisesti johtuu lyijyhauleista niiden ravinnossa: riistassa tai vesilinnuissa. Lyijymyrkytys aiheuttaa yleensä hitaan kuoleman. Eviran tutkijan mukaan lyijyammusten käyttö tulisi kieltää kokonaan.[1] EU kielsi lyijyhaulien käytön kokonaan metsästyksessä Ramsarin sopimuksen mukaisilla kosteikkoalueilla torstaina 3. syyskuuta 2020, päätös on myös Suomea sitova.[2]
Tanska on kieltänyt lyijyammusten käytön kokonaan. Norjassa oli aiemmin täyskielto, mutta vuonna 2015 lakia muutettiin, ja lyijyhaulien käyttö kiellettiin vain kosteikkoalueilla ja ampumaradoilla. Ruotsissa ja vuodesta 1996 lähtien myös Suomessa lyijyhaulien käyttö on kielletty vesilintujen metsästyksessä kuten sorsastuksessa. Poikkeuksena on lintujen tärkeä talvehtimisalue Ahvenanmaa, jossa kieltoa ei ole.[1]
Lähteet muokkaa
- Virtanen, M. 1977. Vanhoja aseita Suomen metsästys- ja riistanhoitomuseon kokoelmista. Painopaikka: Uusimaa Oy, Porvoo. ISBN 951-99138-4-X
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Merikotkien kuolemiin yllättävä syy: lyijymyrkytys yle.fi. Viitattu 1.8.2016.
- ↑ Tuomas Manninen: Suomelle tappio EU:n lyijyhaulisodassa Ilta-Sanomat. 6.9.2020. Sanoma. Viitattu 6.9.2020.