Hannu Ylitalo
Hannu Sakari Ylitalo (15. toukokuuta 1934 Suojärvi – 27. syyskuuta 2007 Stala, Ruotsi) oli suomalainen kirjailija, joka kuvasi teoksissaan ruotsinsuomalaisten siirtolaisten elämää ja myös sen varjopuolia.[1]
Ylitalon vanhemmat olivat metsätyönjohtaja Iivari Ylitalo ja Olga Kukkoaho. Hän asui vuodet 1944–1946 sotalapsena Ruotsin Skånessa. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1955 Kemijärven opettajaseminaarista. Vuodesta 1963 hän toimi opettajana Ruotsin Boråsissa.
Tuotanto muokkaa
Ylitalon esikoisromaani Pakotie (1966) kertoo vienankarjalaisesta Esko Aleksovista, joka palvelee Neuvostoliiton armeijassa, mutta joutuu suomalaisten sotavangiksi ja palvelee sodan loppuajan Suomen armeijassa. Rauhansopimuksen vaatiman palautuksen takaisin Neuvostoliittoon Aleksov välttää karkaamalla kuljetusjunasta ja pakenemalla Ruotsiin. Helsingin Sanomien Tuukka Kangasluoma piti aihevalintaa persoonallisena, mutta romaania melko vaatimattomana.[2]
Kolmen ensimmäisen romaanin jälkeen Ylitalo otti kustantajan pyynnöstä aiheekseen ruotsinsuomalaisuuden. Hän julkaisi 1970-luvun alussa romaanitrilogian Saatanan suomalainen (1971), Ruotsalaisten maa (1972) ja Raukat menköhöt merten taa (1974). Siirtolaisten oloihin perehtyäkseen hän meni kesätyöhön Volvon henkilöautotehtaalle.[1][3] Trilogiassa kuvataan siirtolaisnuoria, jotka joutuvat työläisvanhempiensa matkassa Ruotsiin ja kärsivät siellä, ennen kuin oppivat kunnolla ruotsia. Uudessa kotimaassaan nuoret kaipaavat Suomeen, hylkäävät lopulta äidinkielensä ja kokevat häpeää suomalaisuudestaan.
Ruotsiksi vuonna 1972 ilmestynyt siirtolaistrilogian avausosa Finnjävel (alk. Saatanan suomalainen) sai Ruotsissa hyviä arvosteluja, vaikka pidettiin häpeällisenä, että Ylitalo kuvaa kotikaupunkiaan ja romaaninsa tapahtumapaikkaa Boråsia niin suorasukaisesti ”murheen laaksona”. Kirjallisuusarvostelijoiden mukaan teoksen voima on siinä, miten kursailematta se kertoo siirtolaisten mielettömästä tilanteesta ja kuvaa työväen oloja värikkäästi eikä kesysti ja ikävästi, kuten ruotsalaiskirjailijoilla oli tapana.[4]
Teoksia muokkaa
- Pakotie. Kirjayhtymä, Helsinki 1966
- Laatikko. Kirjayhtymä, Helsinki 1967
- Tuhkaa Intiasta. Kirjayhtymä, Helsinki 1969
- Saatanan suomalainen. Kirjayhtymä, Helsinki 1971, uusi laitos Uusi kirjakerho, Helsinki 1975 , ilmestyi myös ruotsiksi nimellä Finnjävel (Gidlund, Stockholm 1972), venäjäksi nimellä Okajannyi finn (Progress, Moskva 1975) ja tšekiksi nimellä Fin jeden zatracena (Svoboda, Praha 1978).
- Ruotsalaisten maa. Kirjayhtymä, Helsinki 1972 (ilmestyi myös ruotsiksi nimellä Svenskarnas land. Gidlund, Stockholm 1973)
- Raukat menköhöt merten taa. Kirjayhtymä, Helsinki 1974 (ilmestyi myös ruotsiksi nimellä Hemma bäst. Gidlund, Stockholm 1975)
- Skogsblommor: näytelmä, 1974
- Invandrare i arbete: antologi, med bidrag av Mahmut Baksi et al.; sammanst. av Hannu Ylitalo; teckn. Ulla Vuorinen. Brevskolan, Stockholm 1978.
Lähteet muokkaa
- Hannu Ylitalo SKS:n kirjailijamatrikkelissa (toimimaton linkki)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografia : Hannu Ylitalo, Kuopion kaupunginkirjasto 1.4.2011. (Internet Archive, tallennettu 4.3.2016, viitattu 5.2.2019.)
- ↑ Kangasluoma, Tuukka: Matkoja ja pakenemisia. Helsingin Sanomat, 2.10.1966, s. 18. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Hannu Ylitalo kuollut Sisuradio. 23.11.2007. Sveriges Radio. Viitattu 5.2.2019.
- ↑ Finnjävel raivostuttaa Ylitalon kotikaupunkia. Helsingin Sanomat, 25.1.1973, s. 10. Näköislehden aukeama (tilaajille).