Hammasteknikko valmistaa erilaisia hammasproteeseja, joko yhteistyössä hammaslääkärin kanssa, jolloin hammaslääkäri vastaa työstä potilaalle, tai suoraan potilaalle (Suomessa erikoishammasteknikko).

Hammasteknikko

Luusta valmistettuja hammasproteeseja tunnetaan jo Egyptistä ajalta 3000–2500 eaa. Ensimmäinen hammaslääketieteellinen oppikirja julkaistiin Saksassa 1580. Ainakin 1700-luvun lopulle asti hammaslääkärit valmistivat myös proteeseja, ja vasta 1800-luvulla hammasprotetiikan valmistus eriytyi vähitellen omaksi ammatikseen. 1700-luvulla materiaaliksi otettiin luun sijasta posliini, 1800-luvulla kovavulkanoitu kautsu eli luonnonkumi. 1900-luvun alussa etenkin pienten osaproteesien ja hammassiltojen tekoa helpottivat uudet kaasunpaineella toimivat valukoneet. Muovit tulivat yleiseksi proteesimateriaaliksi toisen maailmansodan jälkeen.[1] Nykyisin runkomateriaalina on usein metalli, kuten kromi-koboltti[2].

Nykyisin hammasteknikon on tunnettava kymmeniä erilaisia materiaaleja ja niiden työstötapoja, joita ovat ainakin muotoilu, maalaus, valaminen, hitsaus, juottaminen, posliinin polttaminen, hionta ja kiillotus. Hammasteknikko vastaa useimmiten hammaslääkärin suunnitteleman ja jäljennösvalun avulla mitoittaman proteesin teknisestä valmistuksesta. Jokainen proteesi on yksilöllinen ja erilainen.[1]

Koulutus Suomessa

muokkaa

Hammasteknikon ammattikorkeakoulututkinnon laajuus on vuodesta 1995 ollut 210 op (3,5 vuotta). Saman alan toisen asteen tutkinto on hammaslaborantti.

Vuonna 2013 Suomessa vain Metropolia Ammattikorkeakoulu Helsingissä tarjosi hammastekniikan koulutusohjelmaa, mutta se luopui alasta syksyn 2013 toimilupahakemuksessaan.[3] Aiemmin koulutusta on ollut myös Kuopiossa ja Turussa.lähde? Turun ammattikorkeakoululle myönnettiin joulukuussa 2013 toimilupa hammastekniikan koulutusohjelman aloittamiseksi syksyllä 2015.[4]

Koulutuksen historiaa Suomessa

muokkaa

Aiemmin hammasproteesien tekijöiden koulutus Suomessa oli työpaikka- ja oppisopimuskoulutusta[1], kunnes alkuvuodesta 1928 aloitti Helsingissä ammattikoulutasoinen Hammasteknikkokoulu[5]. Syksyllä 1959 perustettiin keskikoulupohjainen alan koulu[6], joka muuttui vuonna 1970 kannatusyhdistyksen alaisuudesta valtion ylläpitämäksi[7]. 1970-luvun hajasijoitushengessä Kuopion korkeakoulu ja Oulun yliopisto havittelivat hammasteknikkokoulutusta Helsingistä itselleen ja rakensivat jopa toimitiloja sille valmiiksi[8]. 1980-luvulla hammasteknikkokoulutusta annettiin Helsingissä Valtion hammasteknikko-opistossa (ent. Valtion hammasteknikkokoulu), joissa noin tuhannesta hakijasta valittiin koulutukseen vuosittain 24. Vaikka koulutus oli peruskoulupohjaista, käytännössä valtaosa opiskelupaikoista meni ylioppilaille. Nelivuotisessa koulutuksessa tietopuolinen opetus oli pääosassa, mutta noin puolet opiskeluajasta kului oppilaitoksen harjoittelupaikoiksi hyväksymissä hammaslaboratorioissa. Hammasteknikon perustutkinnon jälkeen oli mahdollista suorittaa hammasteknikkomestarin arvo neljän vuoden vaativan työkokemuksen sekä näyttökokeen ja kirjallisen kokeen jälkeen. Viiden vuoden työkokemuksen pohjalta hammasteknikko saattoi erikoistua myös erikoishammasteknikoksi, jolla oli oikeus valmistaa kokoproteeseja suoraan potilaille. Tätä varten järjestettiin puoli vuotta kestävää koulutusta, ja jopa puolet alan ammattilaisista kävi koulutuksen vaikkeivät välttämättä sen jälkeen tehneetkään suoraa potilastyötä. Hammasteknikko-opiston lisäksi hammasteknikkoalan koulutustoimikunta järjesti täydennyskoulutusta ja myönsi apurahoja tutkimustoimintaan ja opiskeluun ulkomailla.[1] 1990-luvulla opetussuunnitelmaan lisättiin yleissivistäviä aineita, kuten kieliopintoja, matematiikkaa ja psykologiaa.lähde?

Lisä- ja jatkokoulutukset

muokkaa

Hammasteknikon kliinisen erikoistumisen jatkokoulutus (30 op) sekä erillinen varsinainen tutkintoon johtava jatkokoulutus (ylempi ammattikorkeakoulututkinto, 90 op) on kestoltaan 2-2,5 vuotta ja toteutetaan ammattikorkeakouluissa. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto koostuu ammattikorkeakoulutukinnosta (210 op) ja ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta (90 op), joiden yhteen laskettu tutkintopistemäärä on 300 op sisältäen gradutyön tekemisen.lähde?

Oltuaan viisi vuotta laillistettuna hammasteknikkona henkilö voi halutessaan lisäkoulutuksella valmistua erikoishammasteknikoksi.lähde? Erikoishammasteknikko valmistaa irrotettavia kokoproteeseja täysin hampaattomaan terveeseen suuhun suoraan potilaalle. Erikoishammasteknikoilla on oikeus toimia itsenäisenä yrittäjänä omalla vastaanotollaan ilman hammaslääkärin lähetettä. Tällöin henkilökohtainen asiakassuhde luodaan suorassa potilastyössä ilman välikäsiä ja vuorovaikutukselliset ja psykologiset ihmisuhdetaidot korostuvat.lähde?

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Räisänen, Matti (teksti) & Nokelainen, Joel (valokuvat): ”Hammasteknikko”, Perinteisiä käsityöammatteja, s. 8–15. Helsinki: Helsingin käsityö- ja teollisuusyhdistys, 1985. ISBN 951-99671-4-1.
  2. Helenius-Hietala, Jaana: Irrotettavat osa- ja kokoproteesit Terveyskirjasto. 1.11.2022. Viitattu 23.8.2023.
  3. Metropolia hakee koulutusvastuuta musiikkipedagogille ja uutena rakennusarkkitehdin koulutukselle 23.9.2013. Metropolia. Viitattu 30.9.2013.
  4. Päätös ammattikorkeakoulun toimiluvasta 12.12.2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 12.12.2013.
  5. Suomen Hammasteknikkokoulu. Helsingin Sanomat, 19.02.1928, s. 11. Näköislehti (maksullinen).
  6. Kuulutuksia: hammasteknikkokoulu. Helsingin Sanomat, 10.05.1959, s. 27. Näköislehti (maksullinen).
  7. Valtion koulu hammasteknikoille. Helsingin Sanomat, 9.9.1970, s. 12. Näköislehti (maksullinen).
  8. Kuopion korkeakoulu esittää: Hammastekninen koulutus saatava Kuopioon. Helsingin Sanomat, 27.10.1978, s. 14. Näköislehti (maksullinen).