Gustav Malja
Gustav Malja (s. 4. marraskuuta 1995 Malmö) on ruotsalainen moottoriurheilija, jonka isä Mika on suomalainen.[1]
Malja aloitti uransa Karting-sarjoissa vuonna 2007 ja voitti lopulta Ruotsin KF3-luokan mestaruuden vuonna 2009. Vuonna 2011 Malja aloitti kilpauransa siirtyen ADAC Formel Masters -sarjaan jossa hän saavutti kauden aikana yhden palkintosijan sijoittuen sarjan 13:ksi. Vuonna 2012 Malja jatkoi samassa sarjassa saavuttaen kolme voittoa, yhden paalupaikan ja 16 palkintosijaa sijoittuen sarjan toiseksi. Vuonna 2013 Malja siirtyi Eurocup Formula Renault -sarjaan saavuttaen neljä pistettä kauden aikana. Samana vuonna hän kilpaili Formula Renault NEC -sarjassa kahdeksan kilpailua. Vuonna 2014 Malja jatkoi Eurocup -sarjassa saavuttaen 49 pistettä sijoittuen sarjan 12:ksi. Samana vuonna hän jatkoi myös NEC -sarjassa voittaen kaksi kilpailua sijoittuen sarjan viidenneksi.
Vuonna 2015 Malja kilpaili Formula Renault 3.5 -sarjassa. Samana vuonna hän siirtyi kesken kauden kilpailemaan GP2-sarjaa. Hän ajoi myös kolme kilpailua Euroopan Formula 3 -sarjassa. Vuonna 2016 Malja kilpaili täyden kauden GP2-sarjassa ajaen Rapax -tallissa. Malja ajoi kahdesti palkintopallille ollen toinen Belgian sprinttikilpailussa ja kolmas Italian pitkässä kilpailussa keräten koko kauden aikana 53 pistettä. Hän jatkoi kaudella 2017 Racing Engineering-tallissa. Malja pääsi testaamaan Sauber-tallin F1-autoa elokuussa 2017.
GP2-tulokset
muokkaaLihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.
Kausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | Pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2015 | Trident | BHR FEA |
BHR SPR |
ESP FEA |
ESP SPR |
MON FEA |
MON SPR |
AUT FEA |
AUT SPR |
GBR FEA |
GBR SPR |
HUN FEA |
HUN SPR |
BEL FEA 10 |
BEL SPR 18 |
ITA FEA |
ITA SPR |
RUS FEA |
RUS SPR |
1 | 25. | ||||
Rapax | BHR FEA 16 |
BHR SPR 13 |
ABU FEA 16 |
ABU SPR C | |||||||||||||||||||||
2016 | Rapax | ESP FEA 9 |
ESP SPR 10 |
MON FEA 14 |
MON SPR 12 |
EUR FEA 10 |
EUR SPR Kesk. |
AUT FEA 13 |
AUT SPR 16 |
GBR FEA 22 |
GBR SPR 19 |
HUN FEA 13 |
HUN SPR 14 |
GER FEA 6 |
GER SPR 8 |
BEL FEA 8 |
BEL SPR 2 |
ITA FEA 3 |
ITA SPR 7 |
MAL FEA 9 |
MAL SPR 5 |
ABU FEA Kesk. |
ABU SPR 14 |
53 | 13. |
Formula 2 -tulokset
muokkaaLihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.
Kausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | Pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2017 | Racing Engineering | BHR FEA 18 |
BHR SPR 13 |
ESP FEA 7 |
ESP SPR 6 |
MON FEA 6 |
MON SPR 3 |
AZE FEA 11 |
AZE SPR 13 |
AUT FEA 12 |
AUT SPR 15 |
GBR FEA 14 |
GBR SPR 9 |
HUN FEA 13 |
HUN SPR NC |
BEL FEA 4 |
BEL SPR 11 |
ITA FEA 8 |
ITA SPR 18 |
JER FEA 14 |
JER SPR 18 |
ABU FEA 11 |
ABU SPR 17 |
44 | 13. |
Lähteet
muokkaa- ↑ Puoliksi suomalaisen formulalupauksen unelma toteen - F1-testit kutsuvat! "Olen biologisesti enemmän suomalainen kuin ruotsalainen" iltalehti.fi. Viitattu 30.5.2017.