Grótta (Náxos)

Grótta (kreik. Γρόττα, myös Gkrótta, Γκρόττα) on esihistoriallisen ja antiikin aikaisen asutuksen arkeologinen kohde Náxoksen kaupungissa eli Chórassa Náxoksen saarella Kreikassa. Se sijaitsee kaupungin Elävöittävän lähteen katedraalin aukiolla ja sen alla.[1][2][3]

Grótta
Γρόττα
Gróttan arkeologista kohdetta ja museota.
Gróttan arkeologista kohdetta ja museota.
Sijainti

Grótta
Koordinaatit 37°06′28″N, 25°22′36″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Náxoksen kaupunki, Náxos, Náxos ja Pienet Kykladit, Etelä-Egean saaret
Historia
Tyyppi asutus
Ajanjakso noin 1300–700 eaa.
Kulttuuri kykladinen kulttuuri
mykeneläinen kulttuuri
antiikki
Aiheesta muualla

Commons-logo.svg Grótta Commonsissa

Gróttan arkeologinen kohde on alkuperäisen rauniokohteen sisällään pitävä museo. Se on rakennettu kolmeen kerrokseen arkeologisten kerrostumien mukaisesti. Kerrostumat ajoittuvat mykeneläiseltä kaudelta noin 1300 eaa. antiikin ajan geometriselle kaudelle noin 700 eaa. Esihistoriallisen ajan asutus on ulottunut läheiselle Palatián niemelle tai saarelle, jossa antiikin aikana sijaitsi Apollonin temppeli. Asutuksen hautausmaat ovat olleet Aplómatassa ja Kamínissa.[1][2][3] Gróttasta on löydetty myös mykeneläistä kautta edeltäneen kykladisen kulttuurin keramiikkaa niin kutsutun Grótta-Pilós-kulttuurin ajalta noin 3200–3000 eaa., mutta tuolta ajalta paikalta ei löydetty merkkejä selvästä asutuksesta.[4]

Löydöksiin lukeutuu muun muassa mykeneläisen ajan muuria ja keramiikkaa sekä geometrisen kauden keramiikkaa. Paikan arkeologiset kaivaukset alkoivat vuonna 1980.[3] Museo rakennettiin vuonna 1999.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Archaeological Park in Grotta ArchiTravel. Viitattu 21.8.2017.
  2. a b Archaeological Site of Grotta naxos.gr. Viitattu 21.8.2017.
  3. a b c On-site Archaeological Museum of Naxos My Naxos. Viitattu 21.8.2017.
  4. Cline, Eric H.: The Oxford Handbook of the Bronze Age Aegean, s. 87. Oxford Handbooks. Oxford University Press, 2012. ISBN 019024075X. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muuallaMuokkaa