Avaa päävalikko

Godbyn taistelut

Suomen sisällissodan taistelut Ahvenanmaalla

Godbyn taistelut
Osa Suomen sisällissotaa
Ruotsalaisia sotilaita harjoittelemassa valkoisten käyttämillä tykeillä Haraldsbyssä.
Ruotsalaisia sotilaita harjoittelemassa valkoisten käyttämillä tykeillä Haraldsbyssä.
Päivämäärä:

17. / 19. helmikuuta 1918

Paikka:

Godby, Ahvenanmaa

Lopputulos:

valkoiset valtaavat ja pitävät hallussaan Godbyn kylän

Osapuolet

Flag white.svg valkoiset

Flag of the Russian Soviet Federative Socialist Republic (1918–1937).svg Neuvosto-Venäjä
Red flag.svg punaiset

Komentajat

Johan Fabritius

Harry Borg

Vahvuudet

460

tuntematon määrä venäläisiä,
150–200 punaista

Tappiot

2 kaatunutta

1–2 kaatunutta venäläistä,
3 kaatunutta punaista,
8 teloitettua punaista

Godbyn taistelut (ruots. Godbyslaget) olivat Suomen sisällissodan aikana 17. ja 19. helmikuuta 1918 Ahvenanmaan Godbyssä käytyjä taisteluja.[1] Ensimmäisen taistelun aikana Uudenkaupungin suojeluskunta valtasi Godbyn kylän sitä hallussaan pitäneiltä venäläisiltä ja jälkimmäisessä puolestaan torjuivat takaisinvaltausta yrittäneen Turun punakaartin osaston. Kyseessä olivat ainoat sisällissodan aikana Ahvenanmaalla käydyt taistelut. Sisällissodan ohella Godbyn tapahtumat kytkeytyivät ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Ahvenanmaan konfliktiin, jonka osapuolina olivat myös Ruotsi ja Saksa.

TaustaaMuokkaa

Suomen itsenäistyttyä joulukuussa 1917 Neuvosto-Venäjä alkoi tyhjentää Ahvenanmaata joukoistaan. Sisällissodan syttyessä tammikuun lopulla saarilla oli edellisen syksyn 7 000 – 8 000 miehestä jäljellä enää noin 1 700.[2] Venäläisillä joukoilla ei ollut suurta mielenkiintoa saarten puolustamiseen, vaan ne keskittyivät lähinnä odottamaan kotiuttamista. Myös Ruotsilla ja Saksalla oli omat intressinsä Ahvenanmaan suhteen ja molemmat lähettivätkin saarille miehitysjoukkojaan helmi–maaliskuun aikana.[3]

Suomen sisällissota laajeni Ahvenanmaalle, kun Uudestakaupungista vetäytynyt Vakka-Suomen suojeluskuntalaisten osasto saapui saarille 10. helmikuuta. Neljä päivää myöhemmin ne valtasivat venäläisiltä Prästön lennätinaseman Sundissa ja katkaisivat näin Ahvenanmaan ja punaisten hallussa olleen Turun välisen lennätinyhteyden.[3] Paikalliset asukkaat suhtautuivat suojeluskuntalaisiin kielteisesti, koska eivät halunneet sisällissodan leviävän myös Ahvenanmaalle.[4] Ensimmäinen Ruotsin armeijan osasto saapui seuraavana päivänä, ja sen jälkeen ruotsalaiset aloittivat neuvottelut saarten tilanteesta venäläisten ja valkoisten kanssa. Neuvottelut kuitenkin keskeytyivät jo 17. helmikuuta, kun Turusta lähtenyt punakaartilaisten osasto rantautui Ahvenanmaalle ja valkoiset puolestaan hyökkäsivät Godbyn kylään.[3]

Ensimmäinen taisteluMuokkaa

Ensimmäinen yhteenotto käytiin myöhään sunnuntai-iltana 17. helmikuuta Godbyn ja pari kilometriä sen eteläpuolella sijaitsevan Gölbyn alueilla. Kiivaasta laukaustenvaihdosta huolimatta yhtään venäläistä ei ilmeisesti kuollut, mutta valkoiset menettivät kaatuneena yhden miehen. Lisäksi he saivat vangeiksi noin 130 venäläistä.[2] Ruotsalaiset sanomalehdet kertoivat tykkien jylyn ja suuliekkien kantautuneen Ahvenanmeren ylitse aina Tukholman saaristoon saakka.[5]

Vajaan 15 kilometrin päässä sijaitsevassa Maarianhaminassa lähes 200 taistelujen ääniä pelästynyttä kaupunkilaista haki suojaa Ruotsin konsulaatista. Valkoiset yrittivät Godbyn vallattuaan jatkaa etenemistään, jolloin venäläiset ilmoittivat vastaavansa heidän sotatoimiinsa ampumalla Maarianhaminaa tykistöllään. Tämän jälkeen tilanteeseen puuttui ruotsalaisten komentajana toiminut amiraali Carl August Ehrensvärd, joka ilmoitti ruotsalaisten liittyvän taisteluun, mikäli Maarianhaminaa tulitetaan.[6]

Jo aikaisemmin saman päivän aikana oli Finströmissä ollut pieni yhteenotto, kun suojeluskuntalaiset pysäyttivät kolmen venäläisen saattaman kuljetuksen ja ampuivat pakoa yrittäneen sotilaan. Tästä kostona venäläisten tykistö tulitti seuraavana päivänä Finströmiä kolmen tunnin ajan, mutta henkilövahinkoja ei syntynyt.[2] Myös nämä laukaukset kantautuivat Ruotsiin saakka.[5] Välikohtauksessa surmansa saanut matruusi haudattiin pari päivää myöhemmin Maarianhaminaan.[2]

Toinen taisteluMuokkaa

Godbyn toinen taistelu käytiin kahden päivän kuluttua tiistaina 19. helmikuuta, kun Turusta saapunut Harry Borgin johtama punakaartin osasto yritti vallata kylän takaisin. 150–200 punakaartilaisen tukena oli myös pieni osasto venäläisiä sotilaita.[2] Taistelu käytiin Maarianhaminaan ja Getaan johtavien maanteiden risteyksen tuntumassa paikalla, jossa nykyään sijaitsee ostoskeskus.[7]

Valkoisilla oli käytössään venäläisiltä vallattua tykistöä, joka oli sijoitettu Haraldsbyn kylään pari kilometriä Godbyn koillispuolelle. Tulitus oli tarkkaa, sillä tulenjohto sai ohjeita Godbyn puhelinkeskuksesta.[7] Såliksessa sijainnut venäläisten rannikkotykkipatteri antoi tukea punaisille, mutta tulitus jäi epätarkaksi, koska tulenjohtoa ei ollut. Kyseessä oli ainoa kerta, kun ensimmäisen maailmansodan aikana Ahvenanmaalle rakennettua venäläistä rannikkotykistöjärjestelmää käytettiin sodankäynnissä.[8] Valkoiset onnistuivat lopulta miesylivoimansa turvin pitämään Godbyn hallussaan ja punaiset joutuivat perääntymään Maarianhaminaan.[2]

Venäläiset menettivät taistelussa 1–2 kaatunutta ja punaiset kolme, lisäksi 18 punaista haavoittui. Kaatuneiden joukossa oli myös punakaartilaisten päällikkönä toiminut turkulainen konttoristi Harry Borg. Vangiksi jäi 11 venäläistä ja kahdeksan punaista, jotka valkoiset teloittivat vielä saman päivän iltana Färjsundetin jäällä. Suojeluskuntalaisia taistelussa kaatui yksi.[2]

TeloituksetMuokkaa

Sunnuntaina 24. helmikuuta eräs paikallinen asukas löysi lumesta verijälkiä, jotka johtivat Färjsundetin rantaan nykyisen öljysataman seutuville. Paikalle hälytetty väkijoukko löysi pian päähän ammutun keski-ikäisen miehen ruumiin ja hetken kuluttua vielä kolme muuta surmattua punakaartilaista. Kolme heistä oli ammuttu ja yksi oli kuollut päähän osuneesta kirveeniskusta. Läheisestä Gullbergsholmenin saaresta paljastui lumihankeen peiteltynä kolme ruumista lisää. Hieman myöhemmin löydettiin Färjsundetin kalliolta vielä yksi ammuttu mies.[7] Teloitetut kuljetettiin mantereelle ja haudattiin 10. maaliskuuta Turun hautausmaalle niin sanotussa suuressa vallankumoushautauksessa.[2]

Taisteluiden jälkeenMuokkaa

19. helmikuuta käydyn toisen taistelun jälkeen ruotsalaiset ja venäläiset kävivät jälleen neuvotteluja Ahvenanmaan tilanteesta. Venäläiset esittivät nyt ehdotuksen, jonka mukaan he poistuvat saarilta viiden viikon kuluessa, mikäli valkoiset vetätäytyvät välittömästi. Ehdotus sisälsi myös punakaartin riisumisen aseista.[9] Sopimus allekirjoitettiin vielä 20. helmikuuta, jolloin ruotsalaiset saivat valkoiset jättämään Ahvenanmaan vapaaehtoisesti esittämällä heille väärennetyn kenraali C. G. E. Mannerheimin käskyn saarilta vetäytymisestä.[3] Kolmen päivän kuluttua suojeluskuntalaiset kuljetettiin laivalla Ruotsiin, josta he Haaparannan kautta palasivat jälleen kotimaahan. Punaiset ehtivät vielä saamaan Turusta 400 miehen lisäjoukon 26. helmikuuta, mutta hekin poistuivat ennen kuin saksalaiset miehittivät saaret 5. maaliskuuta.[9] Myös venäläisiä lähti Ahvenanmaalta, mutta suurin osa jäi saksalaisten vangiksi ja kuljetettiin myöhemmin Liettuaan.[3]

MuistomerkitMuokkaa

Valkoisten pysyttämä muistomerkki paljastettiin Godbyssä heinäkuussa 1938 sodan 20-vuotismuistojuhlallisuuksien yhteydessä.[10] Ahvenanmaalaiset työväenjärjestöt pystyttivät Färjsundetissa teloitetuille kahdeksalle punakaartilaiselle muistomerkin vuonna 1968. Se sijaitsee teloituspaikan lähistöllä Höga C -näkötornin ja sen juurella olevan kahvilan tuntumassa.[11] Paljastustilaisuudessa puhuivat muun muassa kirjailija Atos Wirtanen ja Ahvenanmaan maakunnan maaneuvos Martin Isaksson.[12] Nykyään paikalla on myös Ahvenanmaan lääninhallituksen pystyttämä infotaulu vuoden 1918 teloituksista.[11]

LähteetMuokkaa

  1. Godby Uppslagsverket Finland. Viitattu 10.1.2017.
  2. a b c d e f g h Gustavsson, Kenneth: ”Venäjän laivaston sotasurmat Ahvenamaalla vuosina 1914–18”, Venäläissurmat Suomessa 1914–22. Osa 1. Sotatapahtumat 1914–17, s. 67, 76, 79. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2004. Teoksen verkkoversio.
  3. a b c d e Harjula, Mirko: Itämeri 1914-1921: Itämeren laivastot maailmansodassa sekä Venäjän vallankumouksissa ja sisällissodassa, s. 82-83, 86–87. Helsinki: Books on Demand, 2010. ISBN 978-952-49838-3-9.
  4. Ullman, Magnus: Sveriges sista utländska örlogsexpedition. Vad gjorde den svenska kustflottan i åländska farvatten 1918? 1998. Svensk Juristtidning. Viitattu 10.1.2017.
  5. a b Vitgardister i strid med Ålandsryssarna Kalmar. 20.2.1918. Kungl. biblioteket. Viitattu 10.1.2017.
  6. Lindqvist, Herman: Så nära var Sverige att ta till vapen i världskriget 26.2.2007. Aftonbladet. Viitattu 10.1.2017.
  7. a b c Rödgardister avrättades på isen, Färjsundetissa teloitettujen muistokiven infotaulu. Ålands landskapstyrelse. Viitattu 10.1.2017.
  8. Sålis Museibyrån. Viitattu 10.1.2017.
  9. a b Backman, Joakim: Marin diplomati ur ett småstatsperspektiv. Fallstudie svenska Ålandsexpeditionen 1918., s. 24, 28. Tukholma: Försvarshögskolan, 2011. Teoksen verkkoversio.
  10. Roselius, Aapo: Isänmaallinen kevät: Vapaussotamyytin alkulähteillä, s. 69. Helsinki: Tammi, 2013.
  11. a b FÄRJSUNDET PÅ ÅLAND Åland Online. Viitattu 10.1.2017.
  12. Aktning för varandras åsikter. Ålandstidningen, 2.5.1968. Viitattu 10.1.2017