Germaniumtetrakloridi
Germaniumtetrakloridi (GeCl4) on germaniumin ja kloorin muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Yhdistettä käytetään germaniumin, muiden germaniumyhdisteiden ja optisten kuitujen valmistuksessa.
| Germaniumtetrakloridi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | GeCl4 |
| Moolimassa | 214,43 |
| Ulkomuoto | Väritön neste |
| Sulamispiste | -49,5 °C[1] |
| Kiehumispiste | 83,1 °C[1] |
| Tiheys | 1,874 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Reagoi veden kanssa |
Ominaisuudet muokkaa
Huoneenlämpötilassa germaniumtetrakloridi on väritöntä nestettä. Se reagoi veden kanssa hydrolysoituen germaniumdioksidiksi ja välivaiheina muodostuu germaniumkloridioksideja. Yhdiste liukenee moniin orgaanisiin liuottimiin esimerkiksi etanoliin, dietyylieetteriin, asetoniin, bentseeniin ja tetrakloorimetaaniin. Emäksisissä olosuhteissa se voi reagoida alkoholien kanssa. Germaniumtetrakloridi on Lewis-happo ja muodostaa useita kompleksiyhdisteitä esimerkiksi heksaklorogermanaatti-ionin ([GeCl6]2-). Germaniumtetrakloridi voidaan pelkistää germaniumin avulla germaniumdikloridiksi ja litiumalumiinihydridillä germaaniksi.[1][2][3][4][5]
Valmistus ja käyttö muokkaa
Germaniumtetrakloridia valmistetaan germaniumin ja kloorin välisellä reaktiolla tai yleisemmin germaniumdioksidin ja vetykloridin välisellä reaktiolla.[1][2][3][4][5]
- Ge + 2 Cl2 → GeCl4
- GeO2 + 4 HCl → GeCl4 + 2 H2O
Germaniumtetrakloridia voidaan käyttää puhtaan germaniumin valmistuksessa. Lisäksi siitä valmistetaan useita germaniumyhdisteitä, esimerkiksi organogermaniumyhdisteitä, ja germaniumoksidipohjaisia optisia kuituja.[1][3][5]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f Dennis W. Thomas, Tariq Mahmood & Charles B. Lindhal: Germanium and Germanium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2011.
- ↑ a b Jean Scoyer, Hélian Guislain & H. Uwe Wolf: Germanium and Germanium Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. (englanniksi)
- ↑ a b c Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 319–320. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398. (englanniksi)
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 897. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 25.11.2020). (englanniksi)
- ↑ a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 450. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)